AfterDawn: IT-alan uutiset

TCL tuo tänä vuonna markkinoille 144 Hz Mini LED -televisiot

Kirjoittaja Janne Yli-Korhonen @ 8.1.2022 20:01

TCL tuo tänä vuonna markkinoille 144 Hz Mini LED -televisiot

TCL Electronics on muutaman vuoden ajan kehittänyt Mini LED-tekniikan televisioita ja TCL:n tavoite onkin tulla seuraavien vuosien aikana johtavaksi toimijaksi Mini LED TV-sektorilla. CES 2022 -messujen yhteydessä yhtiö kertoi tietoja tulevista tämän vuoden malleista.
Mini LED -taustavaloteknologissa käytetään pienempiä taustaledejä. Pienemmillä ledeillä saavutetaan tarkempi värintoisto, korkeampi kirkkaus ja suurempi himmennysalueiden määrä. TCL kertoo, että uusissa Mini LED -televisiossa on yli 1000 paikallista himmennysaluetta.

Uusissa malleissa tullaan käyttämään 144 hertsin virkistystaajuutta ja VRR-tekniikkaa (muuttuva virkistystaajuus) sekä 4K-tarkkuutta. Näin uudet mallit sopivat entistä paremmin PC-pelaamiseen. TV:t tukevat myös 4K 120Hz -pelaamista konsoleilla.

Muita tietoja uusista televisiosta ei kerrottu. TCL 144 Hz Mini LED -televisioiden koot, hinnat ja saatavuudet ilmoitetaan myöhemmin keväällä. TCL kuitenkin kertoo, että mallit saapuvat Pohjoismaiden markkinoille.




TCL esitteli tapahtumassa myös 85-tuumaisen 8K Mini LED -näytön prototyyppiä, joka on ohuin Mini LED -näyttö paksuudeltaan vain 3,9 mm.

Lue myös:

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto