AfterDawn: IT-alan uutiset

Mercedes-Benz: Ainoastaan täyssähköautoja vuonna 2030

Kirjoittaja Petteri Pyyny @ 23.7.2021 10:53

Mercedes-Benz: Ainoastaan täyssähköautoja vuonna 2030 Olemme seuranneet tarkkaan sitä, miten autovalmistajat yksi kerrallaan kertovat siirtymisestään sähköautoihin ja nyt yksi merkittävä valmistaja antoi oman kantansa asiaan. Saksalainen Mercedes-Benz kertoi eilen virallisesti yhtiön aikeista sähköautojen suhteen.
Mersun suunnitelma on varsin selkeä: kaikki uudet autojen alustamallit suunnitellaan pelkästään täyssähköautojen näkökulmasta vuodesta 2025 lähtien. Jo ensi vuonna yhtiö aikoo tarjota täyssähkömalleja kaikissa mallistoonsa kuuluvissa malleissa. Lisäksi yhtiö aikoo sähköistää myös valikoimastaan löytyvät pakettiautot.

Ja yhtiön tavoitteena on siirtyä täysin täyssähköautojen valikoimaan vuonna 2030. Tähän tosin yhtiö lisäsi merkittävän ehdon "siellä missä markkinaolosuhteet sen mahdollistavat", joka jättää yhtiölle luonnollisesti pelivaraa, mikäli jokin merkittävä autojen markkina-alue ei olekaan sähköistymässä täysin aikarajaan mennessä.




Mersu on kuitenkin suunnitelmansa suhteen varsin tosissaan: yhtiö aikoo investoida hurjat 40 miljardia euroa täyssähkötekniikkaan vuosien 2022 ja 2030 välillä. Osana tätä suunnitelmaa yhtiö rakentaa kahdeksan ns. gigafactory-luokan tehdasta, jotka pystyvät tuottamaan 200 gigawatin verran akkukapasiteettia yhtiön sähköautojen tarpeisiin. Lehdistötiedotteessan Mercedes-Benz kertoo myös tulevista täyssähköautojen alustoista, joita on tulossa vuonna 2025 kolmeen eri segmenttiin.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto