Tuleva Xbox on salamannopea: Doom Eternal käynnistyy 5 sekunnissa

Kirjoittaja Petteri Pyyny @ 7.10.2020 17:16

Tuleva Xbox on salamannopea: Doom Eternal käynnistyy 5 sekunnissa Seuraavan sukupolven konsolit ovat saapumassa kauppoihin aivan pian. Playstation 5 ennakkotilaukset sekä uuden Xboxin ennakkotilaukset ovat jo kovaa vauhtia täyttymässä ja viime hetken halukkaille lienee tarjolla lähinnä ei-oota.
Molemmat konsolit ovat hylänneet vanhat kiintolevynsä ja hypänneet SSD-levyjen aikakauteen. Ja kun konsolien rauta on valmistajan vapaasti räätälöitävissä, voidaan myös SSD-levyistä repiä tavallista PC:tä enemmän nopeutta irti.

Ja tämä näkyy. Twitterissä on asiaa demottu varsin esimerkillisesti käynnistämällä tulevalla Xbox Series X-konsolilla nykyisen Xbox-sukupolven Doom Eternal -peli. Peli räpsähtää käyntiin alle viidessä sekunnissa. Video alla:





Vertailun vuoksi toinen Twitter-käyttäjä oli tehnyt saman testin nykyisen sukupolven Xbox One X-konsolilla johon on vaihdettu kovalevyn tilalle SSD-levy ja samainen peli käynnistyi tuplasti hitaammin, kymmenessä sekunnissa.





Kovalevyltä käynnistettäessä latausajat ovatkin sitten kertaluokkaa hitaampia, kuten kaikki nykykonsoleilla valtavia pelejä pelaavat varsin hyvin tietävät.

Lisäksi on huomattavaa, että kokeiltu peli oli nimenomaan nykyiselle Xbox One -sarjalle tehty peli, jota ei ole erikseen räätälöity tulevan sukupolven Xbox Series X -konsolille.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto