Tähänkin asiaan korona vaikutti – Drone-sääntelyyn tuli lykkäys Euroopassa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 8.6.2020 18:41 Kommentteja (1)

Tähänkin asiaan korona vaikutti – Drone-sääntelyyn tuli lykkäys Euroopassa EU-komissio on päättänyt lykätä niin sanotun droneasetuksen käyttöönottoa. Alun perin miehittämättömiin ilma-aluksiin liittyvät lainsäädännöllisten muutosten oli tarkoitus tulla voimaan heinäkuun 1. päivänä, mutta koronavirukseen liittyvän ylimääräisen työtaakan takia käyttöönottoa lykätään tuonnemmaksi.
Käytännössä asetus muuttaa miehittämättömien ilma-alusten lennättämistä poistamalla jaon harrastetoiminnan ja kaupallisen käytön välillä. Lisäksi poistuu jako lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten välillä. Asetuksen avulla pyritään vähentämään sääntelyyn liittyvää epävarmuutta, jonka on koettu tähän asti jarruttavan droneihin liittyviä investointeja.

Lainsäädännön käytännön vaikutuksiin kuuluu esimerkiksi se, että lentotoiminnan harjoittajan on rekisteröidyttävä, minkä toivotaan helpottavan turvallisuusviestintää viranomaisten ja toiminnanharjoittajien välillä. Alusten lennättäjiltä vaaditaan myös verkkokurssin suorittamista.



Suomessa dronetoiminta jatkuu nykyisin voimassa olevan ilmailumääräyksen OPS M1-32 mukaisesti siihen asti, kun EU-dronesäännöt tulevat sovellettavaksi.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

18.6.2020 22:11

Yli 250g painoisten koneiden lennätykseen vaaditaan tuo kurssi. Eli esimerkiksi Mavic Minin lennätykseen riittää pelkkä koneen rekisteröinti.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto