Suomen koronasovelluksen toteuttaja valittiin – Valmista vasta elokuussa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 4.6.2020 19:39

Suomen koronasovelluksen toteuttaja valittiin – Valmista vasta elokuussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on saanut Suomen koronasovelluksen kilpailutuksen päätökseen ja valinnut ohjelmiston toteuttajaksi IT-yritys Solitan. Voittanut tarjous oli kokonistaloudellisesti edullisin. Solitan tarjouksen vertailuhinta oli noin 147 000 euroa, uutisoi Tivi.
Koronasovelluksen toteuttamiseen omaa osaamistaan tarjosivat pilottivaiheeseen osallistuneet Reaktor ja Futurice, mutta ne vetäytyivät tarjousprosessista kesken pois, koska ne eivät pystyneet tekemään trjouspyynnön mukaista tarjousta. Kenkä puristi ilmeisesti THL:n osaamisvaatimuksista, joissa edellytettiin kykyä siirtää sovellus Kelan järjestelmiin yhteensopivaksi.

Tarjouskilpailuun ottivat osaa myös CGI Suomi ja Vincint.

Solitan toteuttaman koronasovelluksen avulla on tarkoitus jäljittää koronatartunnan saaneen henkilön läheisyydessä olleet henkilöt. Henkilötietoja ei kuitenkaan siirretä, vaan sovellus tunnistaa toisen lähistöllä olevan mobiililaitteen Bluetoothin avulla. Tieto sairastuneen henkilön läheisyydestä voidaan lähettää muihin laitteisiin, mikäli niihin on asennettu sama sovellus. Google ja Apple kehittivät yhdessä rajapinnan tällaisia sovelluksia varten ja ne julkaisivat rajapinnan toukokuussa.



Uusi mobiilisovellus on tarkoitus saada valmiiksi elokuun loppuun mennessä.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto