Miten korona vaikutti suomalaisiin? Kotona olemisen suosio kasvoi alle 10 prosenttia

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 3.4.2020 19:02

Miten korona vaikutti suomalaisiin? Kotona olemisen suosio kasvoi alle 10 prosenttia Google kerää äärettömän paljon tietoa länsimaalaisista, joten ei pitäisi olla kovin suuri yllätys että yhtiöllä on myös tarkka tilannekuva siitä, kuinka eri paikoissa on reagoitu voimaan tulleisiin liikkumisrajoituksiin sekä suosituksiin.
Googlen keräämää tilastotietoa voi selata helposti luettavassa olevassa muodossa täältä maakohtaisesti. Kunkin maan omassa raportissa tilastotietoa on jaettu vielä tarkemmin hallintoalueittain. Esimerkiksi Suomen kohdalla koronaviruksen vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen voi tiirailla maakuntakohtaisesti.

Tietojen perusteella suomalaisten käynnit kaupoissa ja ajanviettopaikoissa on vähentynyt helmikuun puoliväliin verrattuna 52 prosentilla. Joukkoliikennepaikkojen suosio laski myös rajusti, noin 59 prosenttia. Ruokakauppa- ja apteekkikäynnit ovat sen sijaan vähentyneet viidenneksellä. Etätyön suosion kasvu on johtanut vuorostaan työpaikalla käyntien laskuun 25 prosentilla. Puistojen suosio on vuorostaan kasvanut 48 prosentilla. Kotona olemisen suosio on kasvanut Googlen mukaan vain 9 prosenttia.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto