Voi lisää sähköpotkulautojen määrää Helsingissä, Tampereella ja Turussa - yhtiö kehottaa käyttämään hansikkaita ajojen aikana

Kirjoittaja Janne Yli-Korhonen @ 18.3.2020 12:48

Voi lisää sähköpotkulautojen määrää Helsingissä, Tampereella ja Turussa - yhtiö kehottaa käyttämään hansikkaita ajojen aikana Sähköpotkulautayhtiö Voi on päättänyt lisätä sähköpotkulautojen määrää Helsingissä, Tampereella ja Turussa, jotta työmatkalaiset pääsevät vaivatta töihin koronaviruksen aiheuttamien muutoksien takia. Lautoja tulee lisää erityisesti asemien ja sairaaloiden läheistyyteen.
Helsingissä lautojen saatavuutta on lisätty kaikilla metroasemilla, Pasilassa, Jätkäsaaressa, Lauttasaaressa, Meilahdessa ja asemanseudulla Itä-Helsingissä. Tampereella lisää lautoja saavat yliopistollinen sairaala, Keskuskatu ja rautatieasema. Turussa sähköpotkulautoja on lisätty Tuomiokirkon läheistyyteen, Martissa, Pohjolassa ja Kupittaalla.

"Keskitämme skuutteja käyttäjädatamme perusteella uusille alueille. Erityisesti haluamme taata mahdollisuudet liikkua julkisen liikenteen solmukohdista ja sairaaloiden lähettyviltä, jotta esimerkiksi hoitohenkilökunnan olisi vaivatonta päästä töihin", Voin markkinointipäällikkö Mathias Soini sanoo.



Yhtiö on tehostanut sähköpotkulautojen desinfiointia ja Voin henkilöstö käyttää lautoja kerätessään ja puhdistaessaan suojavälineitä sekä noudattavat erityisiä toimintaohjeita. Tästä huolimatta kaikkien käyttäjien tulisi käyttää hansikkaita ajojen aikana. Asiasta muistutetaan myös Voin sovelluksessa ja sieltä saa lisätietoja kuinka käyttää lautoja hygieniaohjeet huomioiden.

"Kannustamme nyt kaikkia käyttämään sähköpotkulautoja ainoastaan tarpeeseen ja tarkan harkinnan perusteella. Meillä Suomessakin on kuitenkin paljon ihmisiä, kuten kauppojen työntekijät ja terveydenhuollon ammattilaiset, joiden pitää päästä töihin edelleen normaalisti ja haluamme jatkaa siksi tämän joukon palvelua", Soini muistuttaa.

Lue myös:

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto