Google jakaa ilmaisia Google Home Mini -älykaiuttimia YouTube-tilaajille

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 11.10.2019 19:54 Kommentteja (1)

Google jakaa ilmaisia Google Home Mini -älykaiuttimia YouTube-tilaajille Jotkut onnekkaat YouTuben maksullisen Premium-palvelun tilaajat ovat hiljattain saaneet erikoisia ilmoituksia hakujätiltä. Yhtiö on nimittäin alkanut jakamaan sen älykaiuttimia ilmaiseksi valituille käyttäjille.
Ilmeisimmin tämä vaatii YouTube Premium -jäsenyytta sekä Google Assistantin käyttöä. AndroidCentralin mukaan tähän joukkoon kuuluvista useat ovat saaneet ilmoituksia Google Assistantin avulla, joissa mainostetaan ilmaista Home Mini -kaiutinta.

Kuvakaappausten perusteella käyttäjälle jää maksettavaksi noin viiden dollarin toimituskulut ja verot, Google kuittaa 49 dollarin arvoisen kaiuttimen kokonaan.

Valitettavasti tarina ei kerro koskettaako kampanja muita kuin yhdysvaltalaiskäyttäjiä.

Arvioiden mukaan kyseessä on todennäköisesti halu päästä eroon nykyisestä Home Mini -varastosta juuri ennen uuden mallin julkaisua. Google järjestää lehdistötilaisuuden ensi tiistaina, josta odotetaan paitsi Pixel 4 -puhelimia niin myös uusia älykotilaitteita.



Todennäköisesti samalla Google Home Mini vaihtuu Nest-brändin alle, johon Google on kasannut kaikki uudet älykotituotteet. Huhujen mukaan uusi Nest Mini pitää sisällään mm. seinäkiinnityksen ja kuulokeliittimen.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

1 kommentti

111.10.2019 20:10
tirilii
Vahvistamaton

Melko sinisilmäistä on kuvitella että jokin olisi "ilmaista". Google saa joka tubettajan kotiin taas jonkun älyhärpäkkeen joka kuuntelee ja kohdentaa mainontaa. Onko teillä siellä joku jolla on jotain kriittistä suhtautumistakin näihin "uutisiin"?

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto