Amazonin älykaiuttimia valmistaa Kiinassa lainvastaisesti yliaikaa tekevät teinit

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 10.8.2019 18:38 Kommentteja (1)

Amazonin älykaiuttimia valmistaa Kiinassa lainvastaisesti yliaikaa tekevät teinit Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn tunnetaan suuren yleisön keskuudessa kenties paremmin rajuista työoloistaan kuin sen tuotoksista.
Erityisesti iPhone-tehtaiden ulkopuolelle asetetuista itsemurhaa estävistä verkoista tunnettu yhtiö on varmasti parantanut paljon tapojaan sitten sen polemiikin, mutta ei ole koira päässyt karkaamaan karvojaan, sillä nyt on paljastunut uusia ongelmia.

China Labor Watchin tiedot kertovat, että Foxconnin tehtaissa Kiinassa on laittomia käytäntöjä, joilla teini-ikäisillä työntekijöillä teetetään isoja työtunteja.

Kiinassa yli 16-vuotiaat voidaan ottaa töihin, mutta niillä ei voi teettää esimerkiksi ylityötä. Raportin mukaan kyseisessä tehtaassa Amazonin Echo-älykaiutinta on tehnyt 16-18-vuotiaita "työharjoittelijoita" laittomilla tuntimäärillä.

Koululaiset on lähetetty koulusta alunperin tekemään 8 tuntista päivää viiden päivän ajan, mutta sittemmin tunnit ja päivät ovat lisääntyneet. Lisäksi väitetään, että osaa koululaisista on patistettu opettajien toimesta tekemään ylitöitä, vaikka siihen koululainen ei ole halunnut.



Kuten olettaa saattaa, niin Amazon on heti vastannut väitteisiin aloittamalla selvityksen, jossa otetaan perinpohjaisesti selvää Foxconnin toimista. Tähän kuuluu mm. omien edustajien lähettäminen Foxconnin tehtaisiin selvittämään asiaa.

Foxconn valmistaa valtavan osan maailman elektroniikkalaitteista, joten on hyvin mahdollista, että vastaavanlaiset käytännöt koskevat myös muiden valmistajien tuotteita.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

110.8.2019 19:02

Sitä se on, kun oven ulkopuolella on jono ihmisiä, jotka haluaa töihin..
Voi melkein tehdä mitä vaan ja sitä epätoivoisempia nuo ovat, niin sitä enemmän heitä voi käyttää orjatyövoimana.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Microsoftin xCloud-pilvipelialusta tulee Eurooppaan ensi vuonna Microsoftin xCloud-pilvipelialusta tulee Eurooppaan ensi vuonna (15.11.2019 05:58)
Microsoft aikoo julkaista xCloud-pilvipelipalvelun Yhdysvalloissa vuoden 2020 aikana. Aikataulu tuskin tulee kovin monelle yllätyksenä, mutta samaan syssyyn ohjelmistojätti lupasi käynnistää ....
PornHub ajautui pahoihin ongelmiin – PayPal hylkäsi sivuston PornHub ajautui pahoihin ongelmiin – PayPal hylkäsi sivuston (15.11.2019 05:44)
Aikuisviihdesivusto PornHub on totisen paikan edessä, sillä maksuvälittäjä PayPal on ilmoittanut katkaisevansa siteet sivustoon. Käytännössä sivusto ei voi esimerkiksi maksaa sivuston sisällöntuottajille ....
Ikivanhan konsolin myynti rajussa kasvussa – Nostalgiapelaaminen on nyt muodissa Ikivanhan konsolin myynti rajussa kasvussa – Nostalgiapelaaminen on nyt muodissa (14.11.2019 17:39)
Nintendo osui ehkä vahingossa kultasuoneen julkaisemalla alkuperäisestä NES-pelikonsolista modernisoidun minikonsolin, jossa toimivan emulaattorin päällä pystyi pelaamaan useita legendaarisia ....
Applen supertilaus tulee jo ensi vuonna – Yhdellä maksulla saat elokuvat, sarjat, musiikin ja uutiset Applen supertilaus tulee jo ensi vuonna – Yhdellä maksulla saat elokuvat, sarjat, musiikin ja uutiset (14.11.2019 17:14)
Apple aikoo julkaista jo ensi vuonna uuden palvelupaketin, jonka hankkimalla asiakas saa yhdellä kuukausimaksulla itselleen pääsyn Apple Music -suoratoistopalveluun, Apple News -uutispalveluun ....
1 kommentti
Motorola Razr-simpukkapuhelin on varustettu 6.2 tuuman taittuvalla näytöllä ja keskitason ominaisuuksilla Motorola Razr-simpukkapuhelin on varustettu 6.2 tuuman taittuvalla näytöllä ja keskitason ominaisuuksilla (14.11.2019 12:36)
Motorola Razrin julkaisua on odotettu jo hyvä tovi, mutta nyt yritys on viimeinkin esitellyt virallisesti taittuvalla näytöllä varustetun Razr-simpukkapuhelimen. Hintaa Razr -puhelimella on ....

Uutisarkisto