Euroopan komissio aloittaa Amazonin toiminnan tutkinnan

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 17.7.2019 18:29

Euroopan komissio aloittaa Amazonin toiminnan tutkinnan Euroopan komissio on päättänyt käynnistää virallisen tutkinnan Amazoniin liittyen. Tutkinnan tavoitteena on selvittää se, että onko Amazon toiminut kilpailulainsäädännön vastaisella tavalla. Amazonia ei tällä hetkellä vielä syytetä mistään, vaan komissio on todennut saaneensa siinä määrin näyttöä, että se haluaa tutkia Amazonin toiminnan tarkemmin.
Tutkinnassa halutaan selvittää erityisesti Amazonin ja itsenäisten kauppiaiden välisten standardisopimusten ehdot, jotka antavat Amazonin jälleenmyyntitoiminnalle mahdollisuuden tutkia kolmansien osapuolien myyntidataa. Komissio haluaa selvittää, miten Amazonille kumuloitunut data on vaikuttanut kilpailuasetelmaan.

Komissio haluaa selvittää myös sen, millä tavoin Amazon valikoi kauppiaiden pääsyn niin sanottuun Buy Box -näkymään. Suurin osa Amazonissa tehdyistä kaupoista tehdään oikeassa reunassa olevan Buy Boxin kautta, joten siihen pääseminen on kuin lottovoitto jälleenmyyjälle. Amazonin tiedetään ainakin karsivan laatikosta sellaisia jälleenmyyjiä, jotka myyvät samaa tavaraa halvemmalla muualla.

Komissio tiedottaa tutkinnan tuloksista myöhemmin.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Etsitkö pelattavaa Androidille? Nämä pelit ovat juuri nyt ladattavissa ilmaiseksi rajoitetun ajan Etsitkö pelattavaa Androidille? Nämä pelit ovat juuri nyt ladattavissa ilmaiseksi rajoitetun ajan (19.8.2019 20:21)
Google Play -sovelluskaupasta löytyy paljon pelattavaa. Osan peleistä saa itselleen pientä maksua vastaan. Toisinaan näitä maksullisia pelejä saa muutaman päivän ajan ladattua täysin ilmaiseksi, ....
Xiaomi, Oppo ja Vivo lisäävät oman langattoman tiedostojen jakamisen mahdollistavan ominaisuuden laitteisiin Xiaomi, Oppo ja Vivo lisäävät oman langattoman tiedostojen jakamisen mahdollistavan ominaisuuden laitteisiin (19.8.2019 17:18)
Xiaomi, Oppo ja Vivo tekevät yhteistyötä ja lisäävät langattoman tiedostojen jakamisen mahdollistavan ominaisuuden laitteisiin. Ominaisuus tulee toimimaan Xiaomin, Oppon sekä Vivon käyttöliittymällä, ....
Viikon suosituimmat uutiset: Bensaa dieselauton tankkiin - mokasta tuli katastrofi; kännyköitä ryöstävä mies riehuu Lahdessa, ... Viikon suosituimmat uutiset: Bensaa dieselauton tankkiin - mokasta tuli katastrofi; kännyköitä ryöstävä mies riehuu Lahdessa, ... (19.8.2019 15:07)
Viikon 33/2019 suosituimmat uutiset Suomessa HIGH.FI -uutispalvelun tilastojen mukaan.
Ikealta uusi avaus – Perustaa uuden älykotiliiketoiminnon Ikealta uusi avaus – Perustaa uuden älykotiliiketoiminnon (19.8.2019 13:21)
Ruotsalainen huonekalujätti Ikean myymillä tavaroilla sisustetaan lukuisa määrä koteja vuosittain, joten yhtiöllä on myös hyvät edellytykset iskeä älykotimarkkinoille. Ikea on jo ottanut ....
Huawei on saamassa Yhdysvalloilta uuden 90 vuorokauden lisäajan Huawei on saamassa Yhdysvalloilta uuden 90 vuorokauden lisäajan (19.8.2019 09:26)
Toukokuussa Huawei sai kuulla huonoja uutisia, kun Yhdysvallat ilmoitti lisäävänsä yhtiön mustalle listalle, minkä seurauksena yhdysvaltalaiset yhtiöt eivät saa enää tehdä yhteistyötä Huawein ....
1 kommentti

Uutisarkisto