Nettipokerin pelaajille varoitus – Facebook kehitti tekoälyrobotin, joka voittaa ammattilaisetkin

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 12.7.2019 06:01

Nettipokerin pelaajille varoitus – Facebook kehitti tekoälyrobotin, joka voittaa ammattilaisetkin Tekoäly on jo päihittänyt ihmisen shakissa ja kiinalaisessa Go-pelissä, mutta nyt kone on vienyt voiton myös Texas Hold 'em -pokerissa. Ihmisen korttipelissä voittaneen tekoälyn kehitti Facebook yhdessä Carnegie Mellon Universityn kanssa. Botti on voittanut ihmisen aiemminkin, mutta silloin on ollut kyse kaksinpeleistä. Tällä kerta osallistujia oli selvästi enemmän.
Tekoälylle opetettiin peliä 12 päivää, minkä aikana se pelasi yhteensä 10 000 kättä. Opetusvaiheessa tekoäly pelasi itseään vastaan, mikä osoittautui hyvin tehokkaaksi tavaksi treenata peliä. Pilvipalvelussa tehty treenaus maksoi kaikkiaan vain 150 dollaria, joten botti maksoi pelaamisen myötä itsensä nopeasti takaisin.

Kun pelin kikat oli opittu, Pluribus-niminen botti asetettiin pelaamaan 12 ammattilaista vastaan. Peliasetelmia oli kahdenlaisia: yhdessä tekoäly pelasi kerralla viittä ammattilaista vastaan ja toisessa yhtä ammattilaista vastaan oli viisi eri versiota botista. Pluribus tienasi keskimäärin viisi dollaria per käsi ja tunnissa sen voitot nousivat tuhanteen dollariin.

Pluribuksen pokeriosaamisesta julkaistiin tutkimus Science-lehdessä.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa (17.7.2019 05:56)
Spotify on onnistunut murtautumaan kiusallisen hyvin Applen aiemmin dominoimalle digitaalisen musiikin jakelun markkinoille. Musiikin lisäksi Spotify on päässyt nakertamaan Applen asemaa podcast-lähetyksissä. ....
Helsingin kaupunkipyörät löytyvät nyt suoraan Google Mapsista Helsingin kaupunkipyörät löytyvät nyt suoraan Google Mapsista (17.7.2019 05:41)
Kupunkipyörät ovat suosittuja matkustustapoja suurimmissa kaupungeissa, joissa autoja on niin paljon, että pyörällä lyhyet matkat taittuvat selvästi nopeammin kuin vaikkapa autolla. Pyörien ....
EU antoi sinetin – DNA:n puolikas myydään Norjaan EU antoi sinetin – DNA:n puolikas myydään Norjaan (16.7.2019 18:52)
Keväällä norjalainen Telenor ilmoitti ostavansa osake-enemmistön suomalaisesta teleoperaattori DNA:sta. Telenor osti 54 prosentin osuuden yhtiöstä suurimmilta omistajilta, Finda Telecomsilta ....
Sony julkaisi uuden peilittömän huippukameran: Maailman ensimmäinen 61MP kinokenno Sony julkaisi uuden peilittömän huippukameran: "Maailman ensimmäinen 61MP kinokenno" (16.7.2019 18:06)
Sony on tänään julkistanut uuden Alpha-sarjan kameran, joka tarjoaa maailman ensimmäisenä kamerana 35 mm full-frame-kennon peräti 61 megapikselin resoluutiolla ja taustavalaistuksella. Sony ....
Intel paljasti neuromorfisen laskentapiirin – Avaa ovet uudenlaiselle algoritmikehitykselle Intel paljasti neuromorfisen laskentapiirin – Avaa ovet uudenlaiselle algoritmikehitykselle (16.7.2019 17:52)
Intel on esitellyt tänään kahdeksasta miljoonasta neuronista koostuvan Pohoiki Beach -neurolaskentapiirin, jonka suunnittelun lähtökohdaksi on otettu ihmisen aivojen toiminnan simulointi. Neuromorfisen ....

Uutisarkisto