Tänään tulee isoja uutisia – Microsoft kertoo tietoja seuraavan sukupolven Xboxista

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 9.6.2019 07:42

Tänään tulee isoja uutisia – Microsoft kertoo tietoja seuraavan sukupolven Xboxista Tänään illalla kannattaa olla tietokoneiden ruutujen ääressä, sillä Microsoftin E3-esitys alkaa kello 23.00 Suomen aikaa. Microsoftin teaseröinnin perusteella esityksessä paljastetaan isoja uutisia – odotuksissa on ensimmäiset viralliset tiedot seuraavan sukupolven Xboxista.
Scarlett-koodinimen alla kehitettävä uusi konsolisukupolvi tulee aikanaan haastamaan Sonyn PlayStation 5:n, josta japanilaisyhtiö on jo pitänyt melua ennen E3-messuja. Microsoftilla on nyt hyvä tilaisuus kaapata valokeila itselleen kertomalla tietoja kehitteillä olevista Xboxeista. Tällä hetkellä tiedetään kuitenkin jo sen verran, että Microsoftin tuotekehityksessä on kaksi konsolia: tehokkaampi Anaconda sekä Xbox One S:n seuraaja Lockhart.

Microsoftin E3-esitystä pääset seuraamaan alla olevaan upotteen kautta. Seuraavan sukupolven Xboxien lisäksi Microsoft kertonee lisää uudesta Xbox-sovelluksesta Windows 10:lle.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti (14.9.2019 16:23)
Ruokahävikistä ja etenkin sen vähentämisestä on tullut iso trendi parin vuoden aikana – ja hyvä niin, sillä tavallinen kansalainen voi hyötyä siinä itsekin taloudellisesti. Kuukauden ruokalaskua ....
Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille (14.9.2019 12:33)
Arvostelussamme Gardena Sileno Life 1250 -robottiruohonleikkuri, joka on tarkoitettu max. 1250m2 kokoisille pihoille. Miten roboleikkuri selviää esteistä, onko sen käyttö helppoa ja millaista jälkeä se tekee. Otimme selvää.
iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä (14.9.2019 12:13)
Uusista iPhoneista saattaa löytyä piilossa olevia toiminnallisuuksia, jotka saatetaan aktivoida vasta myöhemmin päivityksellä. Ainakin Apple-vuodoilla nimeä tehneen Sonny Dicksonin mukaan iPhone ....
1 kommentti
Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? (14.9.2019 11:37)
Tällä viikolla Apple pisti puhelinmallistonsa uusiksi ja kuluttajat ovat ennakkotilausten alettua rientäneet varaamaan itselleen omaa osuuttaan syksyn omenasadosta. Kolmesta uudesta puhelimesta ....
1 kommentti
Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä (13.9.2019 13:01)
Razer julkaisi uuden näppäimistön, joka on tarkoitettu pelaajille. Uutuuden nimi on Razer Huntsman Tournament Edition (TE) ja siinä käytetään Razerin Linear Optical -kytkimiä. Razer Huntsman ....

Uutisarkisto