Venäjä estää pian lukuisia VPN-palveluntarjoajia

Kirjoittaja Jami Virtanen @ 7.6.2019 17:44

Venäjä estää pian lukuisia VPN-palveluntarjoajia Maaliskuussa kymmenen isoa VPN-yhteyden tarjoajaa sai käskyn Venäjän viranomaisilta alkaa blokkaamaan sivustoja, jotka ovat päätyneet maan sensuurilistalle. Mukana oli esimerkiksi NordVPN, HideMyAss sekä Hola VPN.
Yhdeksän kymmenestä palveluntarjoajasta on kieltäytynyt kunniasta, ja nyt Venäjän viranomaisten mukaan ne ovatkin vaarassa päätyä itse sensuurilistalle, jolloin venäläisten pääsy niiden palveluihin estyisi. Palveluntarjoajat ovat saaneet 30 päivää aikaa muuttaa kantaansa, mutta muutosta niiden kantaan ei ole näköpiirissä viranomaisten mukaan.

Vain yksi palveluntarjoaja on taipunut maan viranomaisten tahtoon. Venäjällä toimivan Kapersky Labin Kapersky Secure Connection on ilmoittanut blokkaavansa maan sensuurilistalla olevat sivustot.

Lähikuukausina todennäköisesti voiman tulevat blokkaukset eivät kuitenkaan vielä kokonaan estä venäläisiltä pääsyä VPN-yhteyksien pariin, sillä kyseessä olevan yhdeksän lisäksi vaihtoehtoja markkinoille vielä jää. Nähtäväksi jää kuitenkin kuinka tomerasti Venäjän viranomaiset lähtevät muiden VPN-palveluiden perään.

Tägit: VPN VPN-yhteys
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti (14.9.2019 16:23)
Ruokahävikistä ja etenkin sen vähentämisestä on tullut iso trendi parin vuoden aikana – ja hyvä niin, sillä tavallinen kansalainen voi hyötyä siinä itsekin taloudellisesti. Kuukauden ruokalaskua ....
Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille (14.9.2019 12:33)
Arvostelussamme Gardena Sileno Life 1250 -robottiruohonleikkuri, joka on tarkoitettu max. 1250m2 kokoisille pihoille. Miten roboleikkuri selviää esteistä, onko sen käyttö helppoa ja millaista jälkeä se tekee. Otimme selvää.
iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä (14.9.2019 12:13)
Uusista iPhoneista saattaa löytyä piilossa olevia toiminnallisuuksia, jotka saatetaan aktivoida vasta myöhemmin päivityksellä. Ainakin Apple-vuodoilla nimeä tehneen Sonny Dicksonin mukaan iPhone ....
1 kommentti
Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? (14.9.2019 11:37)
Tällä viikolla Apple pisti puhelinmallistonsa uusiksi ja kuluttajat ovat ennakkotilausten alettua rientäneet varaamaan itselleen omaa osuuttaan syksyn omenasadosta. Kolmesta uudesta puhelimesta ....
1 kommentti
Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä (13.9.2019 13:01)
Razer julkaisi uuden näppäimistön, joka on tarkoitettu pelaajille. Uutuuden nimi on Razer Huntsman Tournament Edition (TE) ja siinä käytetään Razerin Linear Optical -kytkimiä. Razer Huntsman ....

Uutisarkisto