EA Access saapuu Playstationille

Kirjoittaja Jami Virtanen @ 7.5.2019 19:03

EA Access saapuu Playstationille Peliyhtiö Electronic Artsin tilauspalvelu EA Access saapuu vihdoin PlayStation 4:lle.
Palvelun voi tilata PlayStation Storen kautta. Palvelun hinta on 4,99 dollaria kuukaudessa tai 29,99 dollaria vuodessa. Palvelun tilaamalla pääsee käsiksi kohtuullisen kokoiseen kirjastoon EA:n pelejä, pääsee tutustumaan uusin peleihin ennen niiden julkaisua, sekä saa alennusta pelin sisäisistä ostoista sekä kokonaisista peleistä.

Palvelun tilaaja pääsee pelaamaan vielä julkaisemattomia pelejä kymmenen tunnin edestä ennen niiden virallista julkaisupäivää. Lisäksi pelaaja pääsee käsiksi EA:n kirjastoon jo julkaistuista peleistä, josta löytyy useat eriversiot isoista pelisarjoista, kuten FIFA, Battlefield sekä Madden.

Palvelun saapuminen on jälleen yksi esimerkki Sonyn suunnanmuutoksesta. Yhtiö on estänyt EA Accessin saapumisen konsolilleen vuodesta 2014 asti, jolloin se julkaistiin. Sonyn mukaan se ei antanut pelaajille vastinetta rahoilleen aikoinaan. Palvelu ei ole sen jälkeen hirveästi muotoaan muuttanut (eikä hintaa), mutta pelikirjasto on kasvanut kuluneen viiden vuoden aikana. Ehkä se on saanut Sonyn kääntämään päänsä tai sitten syynä on Sonyn muuttunut suhtautuminen, josta esimakua saatiin alku vuodesta yhtiön sallittua eri alustojen välisen pelaamisen muutamalle pelille.



Palvelu saapuu Playstationille heinäkuussa.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa (25.2.2020 10:22)
Viime viikolla nähtiin useita hyviä tarjouksia puhelimista ja sama tuntuu jatkuvan. Viime viikolla tarjouksessa oli esimerkiksi OnePlus 7T Pro McLaren Edition. Nyt vuorostaan 8 gigatavun keskusmuistilla ....
Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia (25.2.2020 06:19)
Huawein seuraavan sukupolven lippulaivapuhelimet esitellään Pariisissa 26. maaliskuuta. Tuolloin lehdistötilaisuudessa kaiken kansan ihmeteltäväksi tulevat P40-sukupolven laitteet. Viime ....
Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit (25.2.2020 06:06)
Osuvista tuotelanseerausennustuksistaan hyvin tunnettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo arvioi tällä kertaa, että Applen ensimmäinen ARM-pohjaista suoritinta käyttävä Mac-tietokone tulisi markkinoille ....
Huawein uudet MateBook D 14 ja MateBook D 15 -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa Huawein uudet MateBook D 14" ja MateBook D 15" -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa (24.2.2020 19:43)
Huawei on julkistanut kaksi uutta kannettavaa tietokonetta. Näiden uutuuksien myynti on alkanut heti Suomessa. MateBook D -sarjan uutuudet ovat varustettu 14- ja 15-tuumaisella näytöllä. ....
Applen isot kuulokkeet ovat tulossa – Julkistus todennäköisesti kuukauden sisällä Applen isot kuulokkeet ovat tulossa – Julkistus todennäköisesti kuukauden sisällä (24.2.2020 18:54)
Apple-brändättyjä over-ear-tyyppisiä, koko korvan peittäviä kuulokkeita, ei tarvitse näillä näkymin odottaa kovin pitkään. Kauppaketju Targetin järjestelmiin on nimittäin ilmestynyt uusi Apple-tuote, ....
1 kommentti

Uutisarkisto