YouTube muuttaa suuntaa – Tuo maksulliset sisällöt ilmaiskatseluun

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 3.5.2019 08:47

YouTube muuttaa suuntaa – Tuo maksulliset sisällöt ilmaiskatseluun YouTube on yrittänyt siirtyä ilmaisista videoista kohti maksullisia palveluita monin eri tavoin, muun muassa myymällä maksullisia Originals-sisältöjä. Yhtiön tuottamat videot ovat kuitenkin tulossa maksuttomaan katseluun tänä vuonna.
YouTube Originalsien katselu on aiemmin vaatinut YouTube Premiumin tilaamisen, mikä on kustantanut yhdysvaltalaiselle katsojalle 11,99 dollaria kuukaudessa. Malli ei ilmeisesti toiminut mitenkään erityisen hyvin, sillä jo viime syksynä YouTuben suunnalta viestittiin strategiamuutoksesta, joka toisi maksulliset Originals-sisällöt maksuttomaan katseluun.

Esimerkiksi Karate Kidin tarinaa jatkava Cobra Kai -sarjan kaksi ensimmäistä tutoantokautta on tulossa ilmaiskatseluun. Ensimmäinen kausi on katsottavissa ilmaiseksi elokuun 28. päivästä syyskuun 11. päivään asti, minkä jälkeen YouTube julkaisee toisen tuotantokauden jaksoja ilmaiseksi yhden per viikko. Sarjasta on tekeillä myös kolmas tuotantokausi.



Ilmaiskatselu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että YouTube tarjoaisi sisältöjä hyvää hyvyyttään katsottavaksi. Sisältöjä rahoitetaan jaksojen yhteyteen istutettavilla mainoksilla.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti (14.9.2019 16:23)
Ruokahävikistä ja etenkin sen vähentämisestä on tullut iso trendi parin vuoden aikana – ja hyvä niin, sillä tavallinen kansalainen voi hyötyä siinä itsekin taloudellisesti. Kuukauden ruokalaskua ....
Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille (14.9.2019 12:33)
Arvostelussamme Gardena Sileno Life 1250 -robottiruohonleikkuri, joka on tarkoitettu max. 1250m2 kokoisille pihoille. Miten roboleikkuri selviää esteistä, onko sen käyttö helppoa ja millaista jälkeä se tekee. Otimme selvää.
iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä (14.9.2019 12:13)
Uusista iPhoneista saattaa löytyä piilossa olevia toiminnallisuuksia, jotka saatetaan aktivoida vasta myöhemmin päivityksellä. Ainakin Apple-vuodoilla nimeä tehneen Sonny Dicksonin mukaan iPhone ....
1 kommentti
Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? (14.9.2019 11:37)
Tällä viikolla Apple pisti puhelinmallistonsa uusiksi ja kuluttajat ovat ennakkotilausten alettua rientäneet varaamaan itselleen omaa osuuttaan syksyn omenasadosta. Kolmesta uudesta puhelimesta ....
1 kommentti
Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä (13.9.2019 13:01)
Razer julkaisi uuden näppäimistön, joka on tarkoitettu pelaajille. Uutuuden nimi on Razer Huntsman Tournament Edition (TE) ja siinä käytetään Razerin Linear Optical -kytkimiä. Razer Huntsman ....

Uutisarkisto