AfterDawn: IT-alan uutiset

Tässä kaikki jouluviikon Netflix-uutuudet

Kirjoittaja AfterDawn @ 23.12.2018 18:17

Tässä kaikki jouluviikon Netflix-uutuudet Joulu on perinteisesti rauhoittumisen aikaa, mutta jokainen rauhoittuu omalla tavallaan. Aikaa itselleen on joka tapauksessa normaalia viikkoa enemmän, kiitos parin kansallisen vapaapäivän, joten miksipä ei katsoisi vaikka vähän Netflixiä.
Netflix ei lopeta jouluna uusien sarjojen ja elokuvien julkaisua, joten myös ensi viikolla palveluun tulee uutta katsottavaa.

Alla lista aivan kaikista ensi viikon Netflix-lisäyksistä, mutta jos niistä ei löydy katsottavaa, niin katsasta listamme koko joulukuun uutuuksista.

Jouluaattona Netflixiin lisätään palvelun alkuperäissisältöön lukeutuva japanilainen animesarja Hi Score Girl sekä Syfyn tuottama fantasiasarja The Magiciansin kolmas kausi.

Joulupäivä puolestaan tuo mukanaan tänä vuonna menehtyneen Anthony Bourdainin Parts Unknown -sarjan 11. kauden sekä massiivisen Marvel-hittielokuva Avengers: Infinity War:in.

Tanssejen lisäksi Tapaninpäivänä voi nauttia Netflixin omasta teinikomediasta Alexa & Katie, jonka toinen kausi julkaistaan 26. päivä. Iltaan saa jännitystä romanttisen trillerin You:n avulla.

Välipäivän jälkeen 28. päivä Netflixiin lisätään kolme originaalisarjaa, kaksi australialais-realityä, Instant Hotel ja Yummy Mummies, sekä intialaissarja krikettipelaajistam, Selection Day. Lisäksi uudista Netflix-elokuvista vastaa rikosdraama A Twelve-Year Night (La noche de 12 Años) ja trilleri When Angels Sleep (Cuando los ángeles duermen).

Vielä 30. päivä lisätään kauhuelokuva The Autopsy of Jane Doe ja uudenvuodenaattonakin dokumenttielokuva The Bill Murray Stories: Life Lessons Learned From a Mythical Man.

--

Jouluaattona joulukuun 24.
Hi Score Girl -- Netflix Original
The Magicians: 3. kausi

Joulupäivänä joulukuun 25.
Anthony Bourdain: Parts Unknown: 11. kausi
Avengers: Infinity War

Tapaninpäivänä joulukuun 26.
Alexa & Katie: 2. kausi -- Netflix Original
You

Joulukuun 28.
Instant Hotel -- Netflix Original
La Noche de 12 Años -- Netflix Film
Selection Day -- Netflix Original
When Angels Sleep -- Netflix Film
Yummy Mummies -- Netflix Original

Joulukuun 3o.
The Autopsy of Jane Doe

Uudenvuodenaattona joulukuun 31.
The Bill Murray Stories: Life Lessons Learned From a Mythical Man

Tägit: Netflix Nopeat
AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Päivän diili: SSD-levyjä superhalvalla - 120GB 21 eurolla, 240GB 35 eurolla, 480GB, 960GB, ... Päivän diili: SSD-levyjä superhalvalla - 120GB 21 eurolla, 240GB 35 eurolla, 480GB, 960GB, ... (19.1.2019 11:50)
Vanhemmalle läppärille tai pöytäkoneelle saa kummasti lisää käyttövuosia, kun vaihtaa tietokoneen kovalevyn tilalle SSD-levyn. Jopa hitaimmatkin SSD-levyt päivittävät käytännössä kaikki kovalevyt ....
Tässä se on – Samsungin Galaxy S10 -mallisto Tässä se on – Samsungin Galaxy S10 -mallisto (19.1.2019 11:05)
Älypuhelinmerkkien yllätyksiä jo vuosia murskannut Evan Blass (@evleaks) on iskenyt jälleen julkaisemalla lehdistökuvan Samsungin Galaxy S10 -mallistosta. Kuten on jo vähän aikaa ollut puhetta, ....
3 kommenttia
Spotify julkaisee tänä vuonna oman soittimen – Yhtiön ensimmäinen laitejulkaisu Spotify julkaisee tänä vuonna oman soittimen – Yhtiön ensimmäinen laitejulkaisu (19.1.2019 10:34)
Suoratoistopalvelu Spotify on kokeilemassa mahdollisuuksiaan laitemarkkinoilla, kertoo brittiläinen talousjulkaisu Financial Times. Myöhemmin tänä vuonna ruotsalaisyhtiö aikoo nimittäin esitellä ....
Microsoft: Windows 10 Mobile on kuollut, vaihtakaa Androidiin tai iPhoneen Microsoft: Windows 10 Mobile on kuollut, vaihtakaa Androidiin tai iPhoneen (18.1.2019 21:36)
Microsoft on virallisesti kuopannut myös Windows 10 Mobile -käyttöjärjestelmän ja kehottaa käyttäjiä vaihtamaan muihin käyttöjärjestelmiin ennen tuen loppumista joulukuussa 2019.
10 kommenttia
Microsoft luovutti Cortanan kanssa? Ei kilpaile Alexaa vastaan Microsoft luovutti Cortanan kanssa? Ei kilpaile Alexaa vastaan (18.1.2019 14:29)
Kerroimme aiemmin tällä viikolla Microsoftin aikomuksesta erottaa Windows 10:n hakupalkki ja Cortana toisistaan. Ohjelmistojätti näyttää uudistavan Cortanan ympärille rakennettavaa liiketoimintastrategiaa ....

Uutisarkisto