Instagramin perustajat erosivat Facebookista

Kirjoittaja Jami Virtanen @ 25.9.2018 14:18

Instagramin perustajat erosivat Facebookista Instagramin perustajat Kevin Systrom ja Mike Krieger ovat eronneet yhtiön palveluksesta.
Systrom vahvisti uutisen blogipostauksessa. Perustajakaksikko kertoo ottavansa hetken omaa aikaansa löytääkseen jälleen uteliaisuutensa sekä luovuutensa rakentaa jotain uutta. Myös ymmärtääkseen mikä inspiroi heitä ja yhdistää se asioihin joita maailma tälle hetkellä tarvitsee.

Raportit kertovat lähdön takana olevan myös Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin kasvanut sekaantuminen Instagramin tekemisiin. Sovelluksesta on tullut yhä tärkeämpi Facebookille, kun sen oma alusta kärsii jatkuvista kohuista kuten suhtautumisestaan valeuutisiin sekä käyttäjien yksityisyyteen. Instagramista onkin tullut Facebookin yksi parhaista ostoksista. Sen kasvu on ollut viime aikoina suurta. Siitä on tullut vaihtoehto Facebookille niin nuoremmalle sukupolvelle kuin Facebookin yksityisyysloukkauksista huolestuneille.



Systromin ja Kriegers eivät ole ensimmäiset, jotka lähtevät perustamastaan yhtiöstä jonkin ajan kuluttua ison yritysoston jälkeen. Myös molemmat WhatsAppin perustajat, Jan Koum sekä Brian Acton, ovat lähteneet yhtiöstään Facebookin hankittua firman.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Trump uhkaa sulkea koko sosiaalisen median – Kimpaantui Twitterille faktanapista Trump uhkaa sulkea koko sosiaalisen median – Kimpaantui Twitterille faktanapista (28.5.2020 06:12)
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyökännyt voimakkasti sosiaalista mediaa vastaan, vaikka hän on omassa politiikassaan hyödyntänyt sitä varsin paljon. Sosiaalinen media on tarjonnut ....
1 kommentti
Halvimmat SSD-levyt juuri nyt: Huipputarjouksena teran levy 91 eurolla, 120GB 22e, 480GB 62e, ... Halvimmat SSD-levyt juuri nyt: Huipputarjouksena teran levy 91 eurolla, 120GB 22e, 480GB 62e, ... (27.5.2020 18:30)
Hintakatsauksemme Suomen SSD-levyjen hintoihin on jälleen täällä. Eri kokoluokista olemme kaivaneet esille kaikkein edullisimmat SSD-levyt mitä Suomessa myynnissä on.
1 kommentti
Lenovo esitteli kaksi 2-in-1-kannettavaa: Yoga Duet 7i ja IdeaPad Duet 3i Lenovo esitteli kaksi 2-in-1-kannettavaa: Yoga Duet 7i ja IdeaPad Duet 3i (27.5.2020 18:26)
Lenovo on julkaissut kaksi 2-in-1 -kannettavaa tietokonetta, jotka pyörittävät Windows 10 -käyttöjärjestelmää ja tukevat LTE-yhteyksiä. Yoga Duet 7i on varustettu 13-tuumaisella IPS 2K -kosketusnäytöllä ....
OnePlus paljasti: Tulossa on jälleen edullisia puhelimia OnePlus paljasti: Tulossa on jälleen edullisia puhelimia (27.5.2020 17:13)
OnePlus nousi kansan tietoisuuteen vuonna 2014 aggressiivisella mainoskampanjalla, jossa se puhui lippulaivantappajasta, jonka hinta on vain murto-osa huippuvalmistajien laitteesta. OnePlus ....
OnePlus julkaisi OnePlus 5 ja 5T -puhelimille ison OxygenOS 10 -päivityksen OnePlus julkaisi OnePlus 5 ja 5T -puhelimille ison OxygenOS 10 -päivityksen (27.5.2020 16:57)
OnePlus tunnetaan erityisesti laadukkaista ja kohtuuhintaisista älypuhelimista, mutta samalla yhtiö on profiloitunut ohjelmistopäivitysten rintamalla tuomalla älypuhelimiinsa päivityksiä takuuvarmasti ....

Uutisarkisto