Levy-yhtiöt myyvät osuuksiaan Spotifysta – Warner luopui osakkeista kokonaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 9.8.2018 06:37

Levy-yhtiöt myyvät osuuksiaan Spotifysta – Warner luopui osakkeista kokonaan Levy-yhtiö Warner Music on irtaantunut tänä keväänä pörssiin listautuneesta Spotifysta. Osakkeiden myynnistä Warner Music sai itselleen 504 miljoonaa dollaria.
Warner Musicin mukaan osakkeiden myyntiä ei tule nähdä luottamuspulana Spotifyta kohtaan. Levy-yhtiö uskoo suoratoistomusiikin olevan tulevaisuutta, mutta yhtiö kokee, ettei sen tule olla pitkäaikainen sijoittaja julkisesti noteeratussa yhtiössä. Warnerin toimitusjohtaja Steve Cooper ei kuitenkaan selventänyt sitä, että miksei se voisi omistaa musiikin jakeluun keskittynyttä yhtiötä.

Levy-yhtiöiden omistukset Spotifyssa voidaan kuitenkin nähdä ongelmana siinä mielessä, että alalle on syntynyt paljon kilpailua ja näin ollen levy-yhtiöt lisensoivat musiikkiaan samaan aikaan kilpaileville yhtiöille, vaikka omistusten näkökulmasta niiden kannattaisi ehkä suojella Spotifyta. Tilanne saattaa aiheuttaa ongelmia lisenssineuvotteluissa.



Sony Music ilmoitti jo toukokuussa myyvänsä puolet Spotify-omistuksestaan. Itsenäisiä levy-yhtiöitä edustava Merlin on taas myynyt jo aiemmin koko omistuksensa. Universal Music Group ei ole vielä ilmoittanut aikeistaan myydä osuuksiaan.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti Miten säästää ruoassa? Tällä sovelluksella saat lounaan edullisesti (14.9.2019 16:23)
Ruokahävikistä ja etenkin sen vähentämisestä on tullut iso trendi parin vuoden aikana – ja hyvä niin, sillä tavallinen kansalainen voi hyötyä siinä itsekin taloudellisesti. Kuukauden ruokalaskua ....
Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille Arvostelussa Gardenan robottiruohonleikkuri, max. 1250 m2 pihoille (14.9.2019 12:33)
Arvostelussamme Gardena Sileno Life 1250 -robottiruohonleikkuri, joka on tarkoitettu max. 1250m2 kokoisille pihoille. Miten roboleikkuri selviää esteistä, onko sen käyttö helppoa ja millaista jälkeä se tekee. Otimme selvää.
iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä iPhone 11:ssä saattaa olla salattu ominaisuus – Kytketty vain pois päältä (14.9.2019 12:13)
Uusista iPhoneista saattaa löytyä piilossa olevia toiminnallisuuksia, jotka saatetaan aktivoida vasta myöhemmin päivityksellä. Ainakin Apple-vuodoilla nimeä tehneen Sonny Dicksonin mukaan iPhone ....
1 kommentti
Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? Vertaa tästä – Kumpi kannattaa ostaa, iPhone 11 vai iPhone 11 Pro? (14.9.2019 11:37)
Tällä viikolla Apple pisti puhelinmallistonsa uusiksi ja kuluttajat ovat ennakkotilausten alettua rientäneet varaamaan itselleen omaa osuuttaan syksyn omenasadosta. Kolmesta uudesta puhelimesta ....
2 kommenttia
Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä Razerin uusi Huntsman TE TKL-näppäimistö on varustettu Linear Optical -kytkimillä (13.9.2019 13:01)
Razer julkaisi uuden näppäimistön, joka on tarkoitettu pelaajille. Uutuuden nimi on Razer Huntsman Tournament Edition (TE) ja siinä käytetään Razerin Linear Optical -kytkimiä. Razer Huntsman ....

Uutisarkisto