AfterDawn: IT-alan uutiset

Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 23.1.2018 10:15 Kommentteja (2)

Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen Edesmenneen Hugh Hefnerin perustama aikakauslehti Playboy on haastanut pienen yhdysvaltalaisen teknologiablogisivuston, Boing Boingin, oikeuteen.
Koomisen oikeushaasteesta tekee se, että Playboy syyttää Boing Boingia käytännössä linkkaamisesta. Oikeushaasteessa käsitellään tätä Boing Boingin julkaisemaa kirjoitusta, jossa kerrotaan Imgur-galleriasta, johon oli koostettu kaikki Playboyn keskiaukeamatyttökuvat. Imgur-upotteen lisäksi kirjoituksesta löytyi YouTube-upote, johon oli niin ikään koostettu kaikki 746 kuvaa.

Boing Boing ei ole itse koostanut gallerioita tai tehnyt videota, vaan ainoastaan lisännyt artikkeliin linkin jonkun muun laatimaan Imgur-galleriaan ja lisännyt videoupotteen. Playboy siis syyttää Boing Boingia linkittämisestä.

Euroopassa tämä asia on jo selvä: EU:n tuomioistuin linjasi julkisen lähteen upotteen lisäämisen verkkosivuille olevan täysin luvallista.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

123.1.2018 22:09
Aitoa_amerikkaa
Vahvistamaton

Mitäs sitä suotta tekemään poistopyyntöä Imgurille ja Youtubelle, kun voi haastaa oikeuteen. Niin amerikkaa.

225.1.2018 23:08

Linkittäminen on oleellinen osa sananvapautta. Siten Playboyn vinoilut kuuluvat luokaan #boycottplayboy .

Linkittäminen on sama asia kuin lähdeviite! Eli erittäin suotavaa jos jotain uutisoi ihan totuuden selvittämisenkin kannalta.

Jokainen voi linkittä vaikka vessan seinään tai T-paitaansa QR-koodin josta löytyy ties mitä...


"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

OnePlus 5 ja 5T saivat uusimman Androidin esiversion OnePlus 5 ja 5T saivat uusimman Androidin esiversion (12.12.2018 17:17)
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus on julkaissut viime vuoden malleilleen uuden päivityksen. Beetaohjelmassa jakeluun on päässyt nyt Android 9.0 Pie -päivitys, joka tuo laitteille melkoisesti uutta. ....
Amazon aikoo tuoda kassattoman kauppansa Eurooppaan Amazon aikoo tuoda kassattoman kauppansa Eurooppaan (12.12.2018 13:40)
Amazon aikoo avata Lontooseen Amazon Go -ruokakaupan, kertoo The Telegraph. Toteutuessaan se olisi ensimmäinen Amazon Go -kauppa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Yhdysvalloissa liikkeitä on seitsemän kappaletta. ....
Pettymys iltapäivälehdille – Amazonin verkkokauppa ei tulekaan Pohjoismaihin Pettymys iltapäivälehdille – Amazonin verkkokauppa ei tulekaan Pohjoismaihin (12.12.2018 12:49)
Amazon Web Services kertoi tänään Tukholmassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa pilvipalveluliiketoiminnan uuden alueen Ruotsissa. Uuden alueen myötä Amazon Web Services pystyy tarjoamaan ....
Kiinalaiset eivät ehkä olekaan piilottanut vakoilupiirejä elektroniikkaan Kiinalaiset eivät ehkä olekaan piilottanut vakoilupiirejä elektroniikkaan (12.12.2018 10:23)
Bloomberg julkaisi tänä syksynä ison paljastusuutisen, jossa uutistoimisto väitti kiinalaisten vakoilevan teknologiayrityksiä Super Micronin kehittämiin palvelinemolevyihin piilotettujen vakoilupiirien ....
Puma nostalgisoi kompuutterikengillä – Puettavaa teknologiaa kokeiltiin jo 80-luvulla Puma nostalgisoi kompuutterikengillä – Puettavaa teknologiaa kokeiltiin jo 80-luvulla (12.12.2018 09:49)
Päälle puettava teknologia on elänyt kultakautta viimeiset vuodet, mutta trendinä se ei ole mitenkään uusi. Puma yrittää tuoda vanhat hyvät ajat mieliin julkaisemalla uudelleen "maailman ensimmäiset ....

Uutisarkisto