AfterDawn: IT-alan uutiset

Netflixin 8 miljardin alkuperäistuotanto sisältää ensi vuonna myös pohjoismaista tuotantoa

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 18.10.2017 16:05

Netflixin 8 miljardin alkuperäistuotanto sisältää ensi vuonna myös pohjoismaista tuotantoa Netflix on kasvanut viimeisten vuosien aikana yhdeksi maailman ehdottomasti tärkeimmistä media-alustoista. Kyseessä on tietysti maailman suurin televisiosarjojen ja elokuvien suoratoistopalvelu – vaikka YouTube haluaisikin kenties profiloitua enemmän samaaan suuntaan – ja valtaisat sijoitukset ohjelmistoon pyrkivät takaamaan paikan kärjessä myös jatkossa.
Tänä vuonna Netflix tulee käyttämään kaikkiaan noin 6 miljardia dollaria alkuperäistuotantoon, jolla se erottautuu muista palveluista. Se on massiivinen sijoitus, mutta vielä suurempaa on luvassa. Bloombergin mukaan tulevan vuoden Netflix Originals -ohjelmisto maksaa yhtiölle entistäkin pidemmän pennin.

Netflixin ensi vuoden ohjelmisto maksaa jopa kahdeksan miljardia dollaria ja tarjoaa tietysti valtavasti katsottavaa maailmanlaajuisesti. Tulossa on muun muassa peräti 80 kokopitkää elokuvaa, joka on yhtiön sisältöpomo Ted Sarandosin mukaan enemmän kuin kolmen suurimman Hollywood-yhtiön (Disney, Warner Bros. ja Universal Pictures) tuotanto yhteensä.

Tämän lisäksi Netflix tuo tietysti valtavasti uusia ja suosittuja palaavia televisiosarjoja ruutuihin sekä dokumentteja, mutta yhtiössä on keskitytty myös enemmän muutamaan pienempään osa-alueeseen. Yksi näistä on pohjoismaiden tuotannon tukeminen.

Netflixin julkaisee ensi vuonna ensimmäisen tanskalaissarjan, maailmanlopun jälkeinen seikkailu The Rain, sekä ensimmäisen ruotsalaissarjan, rikosdraama Quicksand. Ensimmäistä Suomi-sarjaa joudumme valitettavasti vielä odottelemaan, mutta kenties 2019 se laajentaa myös Skandinavian itäpuolelle.

Tägit: Netflix
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Videopelaaminen voi mennä yli -- Riippuvuus lisättiin tautiluokitukseen Videopelaaminen voi mennä yli -- Riippuvuus lisättiin tautiluokitukseen (19.6.2018 08:05)
Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt pakonomaisen videopelaamisen kansainväliseen tautiluokitukseen (ICD). Toisin sanoen videopeleihin addiktoituminen voi olla sairaus. Tautiluokituksen ....
Seuraavien iPhonien modeemien tuotanto käy jo täyttä häkää Seuraavien iPhonien modeemien tuotanto käy jo täyttä häkää (19.6.2018 06:56)
Intelin modeemiliiketoimintaa luotsaava Asha Keddy kertoo Nikkei Asia Review'lle, että uuden sukupolven XMM 7560 -modeemi on astunut massatuotantovaiheeseen. Näin ollen se olisi valmis Applen ....
Apple pelästyi itsestään ajavien autojen kolareita – Palkkasi entisen NASA-insinöörin Apple pelästyi itsestään ajavien autojen kolareita – Palkkasi entisen NASA-insinöörin (19.6.2018 06:31)
Applen itsestään ohjautuvia autoja kehittävä tutkimushanke on hakenut uutta suuntaa pariinkin eri otteeseen. Välillä siihen on rekrytoitu paljon henkilökuntaa ja toisaalta myös irtisanottu, ....
Google aloittaa yhteistyön kiinalaisen verkkokaupan kanssa – Jättimäinen sijoitus Google aloittaa yhteistyön kiinalaisen verkkokaupan kanssa – Jättimäinen sijoitus (18.6.2018 21:03)
Google on pysytellyt tämän vuosikymmenen melko tehokkaasti Kiinan markkinoiden ulkopuolella, mutta nyt yhtiö on tehnyt päänavauksen nopeasti keskiluokkaistuvaan maahan. Yhtiön hakupalvelut pysynevät ....
Microsoft tuo uusia työkaluja opettajilla – Osti videopalvelun Microsoft tuo uusia työkaluja opettajilla – Osti videopalvelun (18.6.2018 18:46)
Uuden teknologian hyödyntäminen opetuksessa on usein haastavaa tai saavutettavaan hyötyyn nähden liian työlästä. Esimerkiksi videoesitysten hyödyntäminen opetuksessa on saatettu kokea kankeaksi ....

Uutisarkisto