Bitcoin Cash sai taakseen merkittävän tukijan – Asiakkaiden kritiikki sai mielen muuttumaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 4.8.2017 09:57

Bitcoin Cash sai taakseen merkittävän tukijan – Asiakkaiden kritiikki sai mielen muuttumaan Kryptovaluuttojen suurempiin vaihtopisteisiin kuuluva Coinbase on päättänyt lisätä palveluunsa tuen uudelle Bitcoin Cash -valuutalle. Alun perin yhtiö on linjannut, että se tukee ainoastaan asemansa vakiinnuttaineita virtuaalivaluuttoja, minkä takia elokuun alussa syntynyttä Bitcoin Cashia ei ole haluttu tukea.
Linjauksen takia Coinbasen käyttäjien piti siirtää bitcoininsa muun palveluntarjoajan ylläpitämään lompakkoon, mikäli hän halusi lunastaa bitcoiniin sidotut Bitcoin Cash -rahat itselleen. Coinbasen kautta se ei onnistunut, koska uutta valuutta ei tueta. Tämä johti suureen kritiikkiin Coinbasen asiakkaiden keskuudessa, sillä yhtiön epäiltiin pimittävän asiakkaiden Bitcoin Cash -rahat itselleensä.

Nyt yhtiö on muuttanut linjaansa ja päättänyt tukea uutta virtuaalivaluuttaa ensi vuoden alusta lähtien. Yhtiö lupaa kaikkien sen asiakkaiden saavan heille kuuluvat Bitcoin Cash -rahat tuolloin (jos bitcoineja oli "hard forkin" aikaa Coinbasessa säilössä).



Bitcoin kloonattiin elokuun ensimmäinen päivä Bitcoin Cash -nimiseksi uudeksi valuutaksi, joka jakaa historian bitcoinin kanssa, mutta kehittyy tästä eteenpäin itsenäisesti omana valuuttana. Kloonauksen taustalla on bitcoinin tekniset rajoitteet, joiden on koettu liian ylivoimaisiksi valuutan saamaan suosioon nähden.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Huawei julkaisi 2499 euron taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen Huawei julkaisi 2499 euron taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen (25.2.2020 16:41)
Huawei on julkaissut taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen, joka on jatkoa Mate X:lle. Mate Xs:n näyttö kiertää kiinni ollessaan puhelimen ulkokuorta ja avattuna sen läpimitta on 8 tuumaa. ....
Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa (25.2.2020 10:22)
Viime viikolla nähtiin useita hyviä tarjouksia puhelimista ja sama tuntuu jatkuvan. Viime viikolla tarjouksessa oli esimerkiksi OnePlus 7T Pro McLaren Edition. Nyt vuorostaan 8 gigatavun keskusmuistilla ....
Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia (25.2.2020 06:19)
Huawein seuraavan sukupolven lippulaivapuhelimet esitellään Pariisissa 26. maaliskuuta. Tuolloin lehdistötilaisuudessa kaiken kansan ihmeteltäväksi tulevat P40-sukupolven laitteet. Viime ....
Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit (25.2.2020 06:06)
Osuvista tuotelanseerausennustuksistaan hyvin tunnettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo arvioi tällä kertaa, että Applen ensimmäinen ARM-pohjaista suoritinta käyttävä Mac-tietokone tulisi markkinoille ....
Huawein uudet MateBook D 14 ja MateBook D 15 -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa Huawein uudet MateBook D 14" ja MateBook D 15" -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa (24.2.2020 19:43)
Huawei on julkistanut kaksi uutta kannettavaa tietokonetta. Näiden uutuuksien myynti on alkanut heti Suomessa. MateBook D -sarjan uutuudet ovat varustettu 14- ja 15-tuumaisella näytöllä. ....

Uutisarkisto