KL: Suurin osa piraattikirjeistä joutumassa tarkempaan syyniin

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 4.7.2017 11:23 Kommentteja (4)

KL: Suurin osa piraattikirjeistä joutumassa tarkempaan syyniin Markkinaoikeus järjesti Hedman Partnersille ja muille piraattikirjetehtailijoille tuumailtavaa, kun se tiukensi linjaansa tekijänoikeuslain 60a §:n suhteen. Kirjepostittajien pitää aikaisempaa paremmin perustella tietoluovutuspyynnöt ja osoittaa tekijänoikeuden alaisen materiaalin levityksen olleen laajuudeltaan merkittävää.
Hedman Partnersin asianajaja Joni Hatanmaan mukaan vielä on liian aikaista tulkita markkinaoikeuden päätöksen vaikutuksia. Hatanmaan mukaan asianajotoimistolla on edelleen toimeksianto puuttua piratismiin, minkä johdosta se myös jatkaa tietoluovutusten tekemistä markkinaoikeudelle. Hedman Partners aikoo hakemuksillaan testata käytännössä mikä riittää markkinaoikeudelle näytöksi "merkittävästä jakamisesta".

Hatanmaan mukaan asianajotoimiston lähettämistä kirjeistä 85 prosenttia sisältää korkeintaan tuhannen euron korvausvaatimuksen, kun kirjeiden korvaukset lähtevät liikkeelle 500 eurosta. Näin ollen markkinaoikeuden päätös koskettaa suurinta osaa Hedman Partnersin kohteista. Mikäli markkinaoikeuden linja osoittautuu liian tiukaksi, voi kirjebisnes muuttua oikeudenomistajien näkökulmasta helposti liian kalliiksi saavutettuun hyötyyn nähden.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

P.S. Kaikkien diilit-uutiskirjeemme tilanneiden kesken arvomme joulukuussa 2019 mm. Turtle Beachin kuulokkeet ja muita palkintoja.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

14.7.2017 12:01
Sumitomo
Vahvistamaton

Hei

Jouduin pulittamaan alaikäisen poikani tekemästä yhden sekunnin lataamisesta 1000 euroa näille ryöstäjille. Voinko mitenkään saada apua markknoikeudelta.

Timo Hartikanen

24.7.2017 13:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sumitomo:
Hei

Jouduin pulittamaan alaikäisen poikani tekemästä yhden sekunnin lataamisesta 1000 euroa näille ryöstäjille. Voinko mitenkään saada apua markknoikeudelta.

Timo Hartikanen
Tuskin et ilman lakiprosessin (haasta ne oikeuteen) jos olet jo maksanut. Oliko kyse oikeasti vain (1) sekunnin lataamisesta? koska jos oli, niin tuossa ajassa ei kyllä ehdi ladata/jakaa yhtään mitään. Kyse varmaan tunnin lataamisesta...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 4.7.2017 @ 21:37

35.7.2017 12:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sumitomo:
Hei

Jouduin pulittamaan alaikäisen poikani tekemästä yhden sekunnin lataamisesta 1000 euroa näille ryöstäjille. Voinko mitenkään saada apua markknoikeudelta.

Timo Hartikanen
Tuskin et ilman lakiprosessin (haasta ne oikeuteen) jos olet jo maksanut. Oliko kyse oikeasti vain (1) sekunnin lataamisesta? koska jos oli, niin tuossa ajassa ei kyllä ehdi ladata/jakaa yhtään mitään. Kyse varmaan tunnin lataamisesta...
Tecxipio, saksalainen valvontayritys, joka noita latauksia seuraa tekee vain 16 kilotavun kokoisen koelatauksen, jolla se "varmistaa" että henkilöt jakavat teosta. Sekunnissa kyllä teorissa voi ladata ja jakaa tuon verran tietoa, mutta uskon että asiaan tarvitaan kuitenkin kauemmin aikaa. Huonolla tuurilla sitä voi kuitenkin sattua tuohon seurantaan jo heti ensimmäisen minuutin aikana latauksen aloittamisesta.

ps. kysyjä haiskahtaa vähän trollille

45.7.2017 13:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miketso:

Mikä onkin täysin absurdin pieni määrä. Teoriassa "uhri" jakaa/lataa mutta käytänössä välttämättä ei edes puolen biisin vertaa, 16kilotavua kun ei ole yhtään mitään. Onneksi nyt ainakin markkinaoikeus uutisista päätellen alkaa vaatimaan vähän raskaammaat perusteet niihin henkilötietojen luovutuspäätöksiin, ja oikeasti pitää näyttä, että dataa on mennyt putkea pitkin enemmän kuin yksi bitti...

Ihmisten henkilötiedot operaattoreilla ollut yhtä salassa kuin torin ilmoitustaululla...Ne on vaan "saanut kysymällä" xD
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 5.7.2017 @ 13:06

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Vuoden turhake on valittu – Onko iPhone sellainen? Vuoden turhake on valittu – Onko iPhone sellainen? (12.12.2019 17:37)
Suomen luonto on tuttuun tyyliin nimennyt vuoden päättymisen kunniaksi vuoden turhakkeen. Tällä kertaa kyse ei ollut yhdestä yksittäisestä tuotteesta, vaan se on pikemminkin kannanotto yritysten ....
2 kommenttia
Suomeen tuli uusi ilmainen kanava – Esittää musiikkia läpi vuorokauden Suomeen tuli uusi ilmainen kanava – Esittää musiikkia läpi vuorokauden (12.12.2019 17:18)
Uusi 1HD Music Television -kanava on aloittanut lähetykset Digitan antennitelevisioverkossa kanavapaikalla 28. Nimensä mukaisesti kanavalla esitetään nykyaikaista musiikkia videoiden muodossa ....
Google Chrome -selain ilmoittaa nyt vuotaneista salasanoista Google Chrome -selain ilmoittaa nyt vuotaneista salasanoista (12.12.2019 12:41)
Google on päivittänyt suosittua Chrome -selaintaan ja jatkaa samalla käyttäjän tietoturvan parantamista. Chrome 79 versio tuo mukanaan ominaisuuden, joka ilmoittaa automaattisesti, mikäli käyttäjätunnus ....
Mitä suomalaiset hakivat vuonna 2019? Tässä on lista Mitä suomalaiset hakivat vuonna 2019? Tässä on lista (12.12.2019 06:24)
Googlen suosituimpien hakusanojen listaukset jaksavat yllättää joka vuosi, mutta tänä vuonna lista oli melkoisen ennalta-arvattava. Vuoden isot tapahtumat maailmalla sekä ajankohtaiset uutiset ....
GameStop-peliketju häviää Suomesta – Kanta-asiakasedut kannattaa käyttää mahdollisimman pian GameStop-peliketju häviää Suomesta – Kanta-asiakasedut kannattaa käyttää mahdollisimman pian (12.12.2019 06:02)
Yhdysvaltalainen pelikauppaketju GameStop on ilmoittanut supistavansa myymäläverkostoaan ja tällä kertaa leikkaustoimet osuvat Pohjoismaihin. GameStopin päätöksen johdosta yhtiö lopettaa toimintansa ....
1 kommentti

Uutisarkisto