AfterDawn: IT-alan uutiset

Twitter panostaa yhä enemmän videosisältöön, NFL:n tilalle UFC?

Kirjoittaja AfterDawn @ 26.4.2017 18:56

Twitter panostaa yhä enemmän videosisältöön, NFL:n tilalle UFC? Twitteriä on syytetty umpisurkeasta kehitystahdista, sillä yhtiö ei ole tuonut käyttäjille juurikaan uusia, tai ainakaan halutuimpia, ominaisuuksia. Yhtiö onkin pyrkinyt uudistamaan bisnestään täysin toisella tavalla – live videolla.
Twitterin viimeisen vuoden tärkeimmät diilit on tehty esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan sekä elektronista urheilua tuottavan ESL:n kanssa suorien videolähetysten tuomiseksi alustalle. Twitterissä esitetään siis televisio-ohjelmia, ja erityisesti urheilua, sen lisäksi, että siellä käydään keskustelua 140 merkin rajoittamana.

Nyt yhtiöstä kerrotaan BuzzFeed Newsille, että Twitter pyrkii tuomaan käyttäjille viihdettä, urheilua ja uutisia videomuodossa vuorokauden ympäri. NFL-sopimus menetettiin Amazonille, mutta tilalle on suunnitteilla kiinnostavaa sisältöä.

Yksi merkittävimmistä kiinnostuksen kohteista on UFC, jonka MMA-ottelut (Mixed Martial Arts) ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan valtaisasti. Viime vuonna UFC myytiin peräti 4 miljardilla dollarilla.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Applelta tulossa lisää vielä tässä kuussa: Uusii iPadejä ja Mac-tietokoneita Applelta tulossa lisää vielä tässä kuussa: Uusii iPadejä ja Mac-tietokoneita (18.10.2018 20:06)
Apple on julkistanut kutsun yhtiön seuraavaan lehdistötilaisuuteen, joka onkin yllättäen vielä tässä kuussa. OnePlussan julkistustilaisuuden tavoin Apple esittelee uusia laitteita 30. päivä ....
WhatsAppiin tulossa uusia ominaisuuksia WhatsAppiin tulossa uusia ominaisuuksia (18.10.2018 14:05)
Tulevista WhatsApp-ominaisuuksista monesti etukäteen kertonut @WABetaInfo on kertonut pikaviestipalvelun lisänneen hiljaisuus-ominaisuuden (Silent Mode) sovellukseensa ja kehittävän kahta muuta. ....
Huawein uudella huippupuhelimella onnistuu jopa iPhonen lataaminen Huawein uudella huippupuhelimella onnistuu jopa iPhonen lataaminen (18.10.2018 12:21)
Huawei esitteli eilen Lontoon julkistustilaisuudessaan uuden lippulaivamallin Huawei Mate 20 Pron. Koko ruudun peittävän näytön, näytön sormijälkitunnistimen sekä kasvojentunnistuksen lisäksi ....
Suomessa poliisi saa ottaa väkisin sormenjäljen puhelimen avaamiseksi - mutta ei salasanaa tai PIN-koodia Suomessa poliisi saa ottaa väkisin sormenjäljen puhelimen avaamiseksi - mutta ei salasanaa tai PIN-koodia (18.10.2018 11:17)
Eduskunnan oikeusasiamies on linjannut, että poliisi saa käyttää rikoksesta epäillyn sormenjälkiä puhelimen avaamiseen vastoin hänen tahtoaan - riippumatta rikoksen laadusta.
13 kommenttia
Älypuhelinlupauksesta pettymykseksi – Essential irtisanoo lähes joka kolmanneksen Älypuhelinlupauksesta pettymykseksi – Essential irtisanoo lähes joka kolmanneksen (18.10.2018 11:11)
Androidin perustaneen Andy Rubinin tuore yrityshanke näyttää haukanneen turhan ison palan. Essential Products on vahvistanut uutistoimisto Bloombergin raportoimat tiedot jopa 30 prosentin väenvähennyksistä. ....

Uutisarkisto