AfterDawn: IT-alan uutiset

Ensimmäinen traileri Netflixin odotetusta kauhusarjasta

Kirjoittaja AfterDawn @ 9.6.2016 23:21

Ensimmäinen traileri Netflixin odotetusta kauhusarjasta Netflixin yksi odotetuimpia alkuperäissarjoja on Stranger Things. Nyt yhtiö on julkaissut ensimmäisen virallisen trailerin kauhua ja draamaa sekoittavalle sarjalle.
Heinäkuun 15. päivä ensi-iltansa saava Stranger Things tähdittää mm. Oscar-ehdokas Winona Ryderin, ja kertoo pienestä ja hiljaisesta kylästä, jossa ei tavallisesti tapahdu mitään kummaa. Pikkupojan kadottua kaikki kuitenkin muuttuu.

Pikkupoika sattuu muistuttamaan kovasti Stephen Kingin Hohto-elokuvan Dannya ja sarja itsessään voisi hyvin olla Kingin käsialaa. Sarjan ovat kehittäneet kuitenkin Dufferin veljekset Ross ja Matt.

Kaikki ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa tulevat katsottaviksi Netflixin tuttuun tapaan 15. heinäkuuta.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Spotifyn ilmaisversio uudistui – Ilmaiskäyttäjät saavat makua Premium-tilauksesta Spotifyn ilmaisversio uudistui – Ilmaiskäyttäjät saavat makua Premium-tilauksesta (24.4.2018 17:44)
Spotify paljasti tänään New Yorkissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa uudistetun version suoratoistopalvelun ilmaisesta mobiilikokemuksesta. Nyt ympäri maailman saataville tulevan päivityksen ....
Chromen ulkoasu uudistuu – Tällaista on luvassa Chromen ulkoasu uudistuu – Tällaista on luvassa (24.4.2018 14:25)
Googlen Chrome-verkkoselain oli aikoinaan tiennäyttäjän asemassa, kun selaimet siirtyivät nykyisenlaiseen pelkistettyyn käyttöliittymään, jossa käyttöliittymän elementit on yritetty häivyttää ....
Oletko asentanut jonkun näistä mainosestäjistä? Ne vakoilevat sinun toimintaasi Oletko asentanut jonkun näistä mainosestäjistä? Ne vakoilevat sinun toimintaasi (24.4.2018 10:29)
Google sai aikoinaan paljon lokaa niskaan Google Play -sovelluskaupan leväperäisestä modernoinnista, minkä seurauksena Android-puhelimien omistajat saattoivat asentaa laitteisiinsa epämääräisiä ....
Amazonin varastorobotit tulevat ihmisten koteihin ensi vuonna? Amazonin varastorobotit tulevat ihmisten koteihin ensi vuonna? (24.4.2018 09:42)
Verkkokauppajätti Amazon on menestyvä pilvipalvelutarjoaja, mutta tulevaisuudessa siitä saattaa kuoriutua myös robottiyhtiö. Jo nyt Amazon käyttää varastoissaan robotteja, mutta sen lisäksi ....
EU ei päästä Applea helpolla – Aikoo tutkia perinpohjaisesti Shazam-kaupan EU ei päästä Applea helpolla – Aikoo tutkia perinpohjaisesti Shazam-kaupan (24.4.2018 09:24)
Euroopan unioni aikoo jatkaa syyskuun 4. päivään saakka Applen Shazam-yritysoston tutkintaa. Kilpailuviranomaiset haluavat tarkennetun tutkinnan myötä selvittää, pääseekö Apple käsiksi sellaiseen ....

Uutisarkisto