Spotifyn tilaajamäärät rikkomassa uuden rajapyykin

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 18.2.2016 10:49

Spotifyn tilaajamäärät rikkomassa uuden rajapyykin Apple kertoi hiljattain Apple Music -suoratoistopalvelun tilaajamäärän paisuneen jo 11 miljoonaan kappaleeseen. Markkinaykkösenä keikkuvan Spotifyn nokitusta ei tarvinnut kovin kauaa odottaa, sillä yhtiön sisältä kerrottiin Financial Timesille palvelun nykyisen tilaajamäärän olevan 28 miljoonaa.
Viime kesänä Spotify ilmoitti tilaajia olevan 20 miljoonaa kappaletta, joten Apple Musicin lanseeraus ei ole tehnyt oleellista lovea musiikkipalvelun tilaajamääriin. Jälkikäteen voidaan kuitenkin spekuloida, että olisiko Spotifyn luvut olleet vieläkin suuremmat ilman Apple Musicia. Financial Timesin mukaan Spotify odottaa 30 miljoonan tilaajan rajan rikkoutuvan seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Kilpailu suoratoistomusiikissa on kovaa, mikä on näkynyt käytännössä muutaman suositun palvelun lopettamispäätöksenä. Japanilainen LINE kertoi juuri lopettavansa alun perin Nokian kehittämän MixRadio-palvelun ja viime syksynä Rdio laittoi lapun luukulle. Suoratoistopalvelu Pandorankin on huhuttu olevan yrityskaupan kohteena.

Vaikka Spotify onkin onnistunut kasvattamaan tilaajamääriään tasaiseen tahtiin, ei yritys ole silti onnistunut vielä kääntymään voitolliseksi.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Suomalainen Wolt sai sijoittajilta jättipotin – Aikoo palkata 1000 uutta työntekijää Suomalainen Wolt sai sijoittajilta jättipotin – Aikoo palkata 1000 uutta työntekijää (19.6.2019 18:20)
Suomalainen ruokalähettipalvelu Wolt on saanut pääomasijoittajilta 137 miljoonan euron edestä uutta pääomaa, jolla on tarkoitus tukea yhtiön kansainvälistä kasvua. Wolt työllistää tällä ....
Elisa laajentaa 5G-puhelimien valikoimaa – Huawein Mate 20 X 5G ennakkomyyntiin Elisa laajentaa 5G-puhelimien valikoimaa – Huawein Mate 20 X 5G ennakkomyyntiin (19.6.2019 18:03)
Matkapuhelinoperaattori Elisa on laajentanut 5G-puhelimien valikoimaa Huawein uutuusmallilla. OnePlus 7 Pro 5G:n ja ZTE Axon 10 Pro 5G:n lisäksi Elisan valikoimista löytyy nyt Huawein Mate 20 X 5G. ....
1 kommentti
Samsungin lippulaivan julkaisupäivä paljastui! Samsungin lippulaivan julkaisupäivä paljastui! (19.6.2019 11:06)
Samsungin Galaxy Note -mallisto hyppää kymmenluvulle elokuun 7. päivänä, kertoo verkkosivusto CNET. Sivustolle puhuneiden lähteiden mukaan korealaisyhtiö aikoo tuolloin paljastaa Galaxy Note10 ....
Etsitkö halpaa puhelinta, jossa on pitkä akkukesto? Saatat kiinnostua tästä uutuudesta Etsitkö halpaa puhelinta, jossa on pitkä akkukesto? Saatat kiinnostua tästä uutuudesta (19.6.2019 10:13)
HMD Global on aloittanut Nokia 3.2 -älypuhelimen myynnin Suomessa. Android 9 Pie -käyttöjärjestelmään perustuvan älypuhelimen suositeltu vähittäismyyntihinta on 149 euroa ja puhelimen yksi myyntivalteista ....
Ilmaiset TV-lähetykset kaapelissa jatkuvat Suomessa – Kopiosto hävisi kanteen Ilmaiset TV-lähetykset kaapelissa jatkuvat Suomessa – Kopiosto hävisi kanteen (18.6.2019 19:18)
Ilmaiset kaapeliverkon televisiolähetykset ovat olleet uhattuna, sillä tekijänoikeusjärjestö Kopioston näkemyksen mukaan kaapelitelevisio-operaattorit ovat tv-lähetysten edelleenlähettäjiä, ....
3 kommenttia

Uutisarkisto