AfterDawn: IT-alan uutiset

Netflixin elokuva oli menestys – miljoonia katselukertoja

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 27.10.2015 14:34 Kommentteja (2)

Netflixin elokuva oli menestys – miljoonia katselukertoja Netflix on ravistellut TV-toimialaa julkaisemalla omassa suoratoistopalvelussaan itse tuotettuja sarjoja. Tänä syksynä Netflix teki aluevaltauksen elokuvakentälle Beasts of No Nationin avulla.
Suoratoistopalvelun mukaan sen ensimmäinen elokuva on ollut menestys, sillä pelkästään Pohjois-Amerikassa se keräsi ensimmäisen 10 vuorokauden aikana yhteensä kolme miljoonaa katselukertaa. Debyyttiviikonlopun aikana Beasts of No Nation oli Netflixin katsotuin elokuva kaikissa niissä maissa, joissa palvelu on saatavilla.

Netflixin lisäksi elokuvaa on esitetty muutamissa elokuvateattereissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Suurimmat ketjut ovat julkisesti kieltäytyneet esittämästä sitä, koska sen koetaan olevan uhka elokuvien nykyiselle julkaisujärjestelmälle, jossa elokuva esitetään ensin teattereissa, puoli vuotta myöhemmin siitä tulee myyntiin DVD ja sen jälkeen se saapuu suoratoistopalveluihin sekä televisioon. Netflix haluaa ravistella vanhoja rakenteita siirtämällä suoratoistopalvelut "ruokaketjun" kärkeen, mistä elokuvateatterit eivät tietenkään ole innoissaan.

Rajoitetun teatterijulkaisun ansiosta Netflixin elokuva täyttää Oscar-ehdokkuuden kriteerit.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

127.10.2015 16:51

Hyvä leffa on!


i7-5930k 4.4GHz Water Cooled / 32Gb / GTX 980 / 512Gb SSD / +16Tb in Server /
http://www.riceracing.net/Gallery/ Maalämpöä 16.01.2013 lähtien. ISÄ 05.09.2011 23:17

227.10.2015 18:44

Ihan hyvä, jos saisi jotain muutosta tuohon nykyiseen politiikkaan... Ei kukaan täysjärkinen odota kahta vuotta, että leffa tulisi netflixiin, vaan kyllä se sit hankitaan jotain muuta kautta (Laillista tai laitonta... usein laitonta)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
8 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto