AfterDawn: IT-alan uutiset

Pettymys Apple-faneille: Uutta Apple TV:tä ei tule vielä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 4.6.2015 15:35

Pettymys Apple-faneille: Uutta Apple TV:tä ei tule vielä Isommasta Apple TV:n päivityksestä on ehtinyt kulua jo kolmisen vuotta, joten Apple-fanit odottavat syystäkin malttamattomina laitteen uuden sukupolven ilmestymistä. Huhujen mukaan Applen piti esitellä uusi Apple TV, sovellusten koodaamiseen tarkoitetun TVKit-rajapinnan ja uuden web TV -palvelun WWDC:ssä ensi maanantaina, mutta näin ei ilmeisesti ole käymässä.
Applella oli täydet aikeet julkaista kaikki kolme tuotetta vielä toukokuun puolivälissä, mutta niistä suunnitelmista on nyt luovuttu. New York Timesin mukaan Apple ei pidä laitetta kyllin valmiina parrasvaloihin. Rivien väleistä voidaan päätellä, että tie nousi pystyyn nettitelevisiopalvelun sisältösopimusten (tai niiden puutteen) vuoksi.

Applen on sanottu haluavan pienet yhdysvaltalaiset paikalliskanavat mukaan palveluun, mutta niiden kanssa sopimusten tekeminen on ollut verkkaisempaa kuin isompien mediayhtiöiden kohdalla.

Koska TV-palvelua ei voida vielä lanseerata, on uuden Apple TV:n esittelykin turhan aikaista. Samalla myös TVKitin esittelyä on päätetty lykätä tuonnemmaksi.

WWDC-kehittäjätapahtumassa tullaan tällä haavaa esittelemään ainakin "iOS 9", "OS X 10.11", uusi suoratoistoa tukeva iTunes ja ohjelmointirajapinnat varsinaisten Apple Watch -sovellusten kehittämiseen.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita (18.7.2018 06:48)
Spotify on tehnyt Android- ja iOS-sovelluksiinsa viimeisten viikkojen aikana pienen muutoksen, mutta se helpottaa monen kuuntelijan elämää ratkaisevasti. Ainakin arjessa on yksi ensimmäisen ....
Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää (18.7.2018 06:30)
Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa ....
OnePlus 6:n kamera saa kehuja – Tarkennus on tarkka ja nopea OnePlus 6:n kamera saa kehuja – Tarkennus on tarkka ja nopea (17.7.2018 18:11)
Elisalla ja Telialla huippumyynteihin yltänyt OnePlus 6 saa suitsutusta valokuvaukseen erikoistuneelta DxO Labsilta. Puhelimen kamera saavutti DxOMark-testissä komeat 96 pistettä. OnePlussan ....
Samsung lupaa lisää suorituskykyä ja enemmän akkukestoa – Esitteli LPDDR5-muistin Samsung lupaa lisää suorituskykyä ja enemmän akkukestoa – Esitteli LPDDR5-muistin (17.7.2018 17:30)
Samsung on esitellyt ensimmäisen kahdeksan gigabitin LPDDR5-muistipiirin. Yhtiön mukaan entistä nopeampi mobiililaitteisiin tarkoitettu muistipiiri soveltuu erityisen hyvin tekoälyteknologian ....
Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista (17.7.2018 06:56)
Netflix joutui aiheuttamaan pettymyksen sijoittajille julkaisemalla kasvuluvut, jotka jäivät kuitenkin odotuksista. Osavuosituloksen julkistuksen jälkeen Netflixin kurssi putosi jälkihuutokaupassa ....

Uutisarkisto