Kaikella on aikansa: RapidShare lopettaa toimintansa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 10.2.2015 21:40 Kommentteja (3)

Kaikella on aikansa: RapidShare lopettaa toimintansa Jos satuit latailemaan netistä tiedostoja 2000-vuosikymmenen puolivälin paikkeilla, niin RapidShare ja sen latauslinkkien aktivoitumisen odottelu kävi hyvin tutuiksi. Tiedostojakobisneksen toimintaympäristö on sittemmin muuttunut voimakkaasti ja RapidSharekin on nyt joutunut ilmoittamaan toimintansa päättymisestä.
Tiedostojen laiton jakaminen teki vuonna 2002 perustetusta RapidSharesta hyvin suositun palvelun aikakaudella, jolloin Dropboxin kaltaiset pilvipalvelut olivat vielä pelkkiä visioita. Tiedostojen lisääminen palveluun onnistui helposti ja linkin saanut henkilö pystyi lataamaan tiedoston omalle koneelle helposti. Palvelusta ei löytynyt varsinaista hakuominaisuutta, joten palvelusta ei pystynyt etsimään ladattavaa sisältöä.

RapidShare yritti käännyttää lataajia maksullisen palvelun pariin antamalla ilmaisversion käyttäjien odotella vähän aikaa latauslinkkien aktivoitumista. Maksullisen palvelun tilaajat pystyivät aloittamaan latauksen heti.

Parin viime vuoden aikana RapidShare on yrittänyt muuttaa toimintansa Dropboxin kaltaiseksi tallennuspalveluksi. Tämän seurauksena käyttäjät kaikkosivat ja RapidShare alkoi hiljalleen kuihtua kokoon. RapidShare lakkaa toimimasta maaliskuun 31. päivän jälkeen.



Vuonna 2009 RapidShare ilmoitti sen käyttäjien ladaneen palveluun 10 petatavun edestä tiedostoja.

Edellinen Seuraava  

3 kommenttia

110.2.2015 23:10

Aika ikävä homma kun menee monia hyviä latauslinkkejä kiinni. Varsinkin vanhoissa foorumiketjouissa annettuja ajureiden tai tiedostojen linkin hieman harmittaa kun kukaan ei ole kaikkkia vielä upannut muihin palveluihin.

211.2.2015 01:41

Ai, tuo oli yhä olemassa. En ole pariin vuoteen varmaan törmännyt yhteenkään rs linkkiin.


-Reko

311.2.2015 09:50
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:
Aika ikävä homma kun menee monia hyviä latauslinkkejä kiinni.

Sama tuli mileen, moni linkki kuolee. Varmaan turha unelmoida, mutta olisi hienoa jos jotenkin pystyisivät jäädyttää nykyisen tilanteen kannattavasti, niin että linkit toimisi.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Opas: Näin teet Youtube-videosta yksityisen / piilotetun Opas: Näin teet Youtube-videosta yksityisen / piilotetun (13.11.2019 19:15)
Olet tehnyt kenties YouTube-videon koulun harjoitustyönä tai vaikkapa työprojektiin liittyen? Et haluaisi kuitenkaan videota koko maailman ihmeteltäväksi? Onneksi YouTube-videon voi piilottaa ....
Apple paljasti 16 tuuman MacBook Pron – Herkut maksavat käytetyn auton verran Apple paljasti 16 tuuman MacBook Pron – Herkut maksavat käytetyn auton verran (13.11.2019 18:04)
Apple on tänään esitellyt ammattikäyttäjien pitkään ja hartaasti odottaman 16 tuuman mallin MacBook Pro -kannettavasta. Ostaja saa tuutin täydeltä tekniikkaa, mutta halvaksi se ei tule. Ostajalla ....
Opas: Näin poistat Steam-pelit tietokoneelta Opas: Näin poistat Steam-pelit tietokoneelta (13.11.2019 17:35)
Onko tietokoneesi kovalevyltä loppumassa tila? Onko sinulla pelejä Steam-kokoelmasta joita et ole pelannut aikoihin? Tässä on nopea ja yksityiskohtainen opas, jota seuraamalla voit poistaa ....
Yllättävä tulos suomalaisten asenteista – Joka viides vaihtaa 5G:hen vasta kun on pakko Yllättävä tulos suomalaisten asenteista – Joka viides vaihtaa 5G:hen vasta kun on pakko (13.11.2019 17:14)
Asiantuntijapalveluita tuottavan Deloitten tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät olisi erityisen kiinnostuneita uudesta 5G-verkkoteknologiasta. Suomessa ensimmäiset kaupalliset 5G-verkot ....
2 kommenttia
Päivän diili: Razer Basilisk pelihiiri nyt 25 euroa sekä kolme muuta pelihiirtä tarjouksessa Päivän diili: Razer Basilisk pelihiiri nyt 25 euroa sekä kolme muuta pelihiirtä tarjouksessa (13.11.2019 16:40)
Jos olet etsimässä uutta pelihiirtä ja siinä samalla haluat säästää jonkin verran rahaa, niin tällä viikolla Gigantilta löytyy neljä kappaletta oikein mainiota tarjousta. Razer Basilisk hinta ....

Uutisarkisto