AfterDawn: IT-alan uutiset

Microsoft sijoitti palvelinkeskuksen Uudellemaalle

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 1.9.2014 17:18 Kommentteja (2)

Microsoft sijoitti palvelinkeskuksen Uudellemaalle Microsoftin Suomeen perustama datakeskus sijaitsee Kauppalehden mukaan Uudellamaalla. Yhtiö kertoi suunnitelmistaan avata Suomeen palvelinkeskus vuosi sitten Nokia-kaupan julkistamisen yhteydessä.
Noin 200 miljoonan euroa maksava palvelinkeskuksen tarkempaa sijaintia ei haluta kertoa julkisuuteen. Kauppalehdelle ei myöskään kerrottu syytä salailulle. Microsoft aikoo palvella Uudeltamaalta käsin pohjois- ja länsieurooppalaisten käyttäjien tarpeita.

Microsoft kävi useita paikkakuntia läpi datakeskuksen mahdollisina sijoituspaikkoina ja loppuvaiheessa todennäköisimpinä paikkoina pidettiin Oulua tai Kajaania. Porikin oli yksi potentiaalinen sijoituspaikka, mutta se karsiutui varsin pois, koska Microsoftin säännnöt kieltävät datakeskuksen sijoittamista liian lähelle ydinvoimalaa (80 km). Palvelinkeskuksen valittu sijaintipaikka ei voi siis olla Uudellamaalla valtatie 3:n itäpuolella (80 kilometriä Loviisan ydinvoimalasta).

Tägit: Microsoft
Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

11.9.2014 18:43

Ilmeisesti on mahdollisuus valita minne microsoftin palvelimelle tietonsa esim sähköpostit lataa?

Tosin usa ei välitä maiden rajoista kuten ei venäjäkään. Samalla tavalla tahdotaan saada palvelut omaan seurantaan.

21.9.2014 19:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:
Ilmeisesti on mahdollisuus valita minne microsoftin palvelimelle tietonsa esim sähköpostit lataa?

Tosin usa ei välitä maiden rajoista kuten ei venäjäkään. Samalla tavalla tahdotaan saada palvelut omaan seurantaan.
Ihan sama kävi mielessä, että oiskohan suomeen sijoitetut palvelimet "paremmin" USA:n ulottumattomissa. Saatta olla tai sitten ei.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
8 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto