AfterDawn: IT-alan uutiset

Google hakkeroi oman turvallisuusjärjestelmänsä, joutui päivittämään uuteen uskoon

Kirjoittaja Juha Tuppi (Google+) @ 17.4.2014 17:37 Kommentteja (1)

Google hakkeroi oman turvallisuusjärjestelmänsä, joutui päivittämään uuteen uskoon Googlen kehittämä teknologia osoittautuikin tehokkaaksi keinoksi ohittaa yhtiön omistama ja käyttämä reCAPTCHA-kuvavarmennus.
Google julkisti eilen blogikirjoituksen, jossa se kertoi karttapalveluidensa paikallistustoimintoa kehittäessään keksineensä algoritmin, joka kykeni ohittamaan yhtiön kuvatunnistukseen perustuvan reCAPTCHA-turvallisuusjärjestelmän. Alun perin algoritmia käytettiin katunumeroiden automaattiseen tunnistamiseen Googlen karttapalveluiden katunäkymästä, minkä jälkeen niitä voitiin verrata julkisiin osoiteluetteloihin, ja näin paikallistaa katuosoite kartalle. Algoritmin todettiin toimivan noin 90%:ssa tapauksista katunäkymien kuvamateriaalin kanssa, mutta tutkijat yllättyivät testatessaan sitä reCAPTCHA-kuviin: ohjelma tunnisti vääristetyn tunnussanan oikein yli 99%:ssa tapauksista.

Luonnollisestikaan tilannetta ei voitu jättää korjaamatta, vaan Google ryhtyi muuttamaan kuvavarmennusjärjestelmänsä toimintaperiaatteita. Yhtiön mukaan sen päivitetty reCAPTCHA-järjestelmä hyödyntää nyt edistynyttä riskianalyysia sekä tarkkailee tunnussanan tunnistamisen lisäksi useita muita ominaisuuksia käyttäjän suorituksessa ihmisten erottamiseksi ohjelmista.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

118.4.2014 10:34

Kuvitella minkälaiset kauhukuvat tästäkin ois voitu saada lehdistössä. Jos asia ois ehtinyt hoksata joku ulkopuolinen... :D



Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tässä kaikki Netflixin uutuudet joulukuussa: Huippuelokuvia, uutuussarjoja ja stand-upia Tässä kaikki Netflixin uutuudet joulukuussa: Huippuelokuvia, uutuussarjoja ja stand-upia (20.11.2018 19:09)
Netflixiltä tulee ensi kuussa jälleen valtaisa määrä uutta sisältöä, joista tärkeimpiä ovat tietysti yhtiön omat Originals-sarjat ja -elokuvat. Niinpä listasimme vuoden viimeisen kuukauden kaikki ....
Opas: Näin allekirjoitat PDF-tiedoston helposti puhelimella (iOS ja Android) Opas: Näin allekirjoitat PDF-tiedoston helposti puhelimella (iOS ja Android) (20.11.2018 15:45)
Nykypäivänä monet sopimukset tehdään Internetin ylitse ja sopimusluonnokset lähetetään useasti sähköpostitse PDF-muodossa. Useasti allekirjoitusta varten joutuu etsimään tulostimen sekä skannerin, ....
Instagram poistaa valetilejä ja -tykkäyksiä palvelustaan tulevien viikkojen aikana Instagram poistaa valetilejä ja -tykkäyksiä palvelustaan tulevien viikkojen aikana (20.11.2018 14:55)
Instagram ilmoitti eilen ryhtyvänsä poistamaan valetykkäyksiä, -seurauksia ja -kommentteja käyttäjiltä, jotka käyttävät Instagramia kolmannen osapuolen sovelluksilla. Yhtiö ilmoitti käyttöehtojen ....
1 kommentti
Verkkopankkitunnusten saanti vaikeutuu merkittävästi vuoden alusta Verkkopankkitunnusten saanti vaikeutuu merkittävästi vuoden alusta (20.11.2018 13:08)
Ajokortti ei enää kelpaa vuoden 2019 alusta, kun haetaan uusia verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Taustalla on uusittu laki vahvasta sähköisestä tunnistautumisesta.
4 kommenttia
Oulun yliopisto aloittaa 6G-tutkimuksen Oulun yliopisto aloittaa 6G-tutkimuksen (20.11.2018 10:23)
Vaikka viidennen sukupolven matkapuhelinverkkoa ei olekaan vielä kaupallisessa käytössä Suomessa, niin Oulun yliopistossa katseet on suunnattu jo 6G-aikaan. Yliopistossa käynnistellään 6G-tutkimushanketta ....

Uutisarkisto