AfterDawn: IT-alan uutiset

Amazonista saa Chromecastin nyt myös Suomeen

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 8.10.2013 14:22 Kommentteja (4)

Amazonista saa Chromecastin nyt myös Suomeen Amazon on lisännyt Chromecast-palikan kansainväliseen myyntiin, kertoo Engadget. HDMI-paikkaan liitettävä tikku mahdollistaa langattoman kuvan siirtämisen televisioon esimerkiksi tietokoneelta tai matkapuhelimesta.
Tikku toimii Chrome selainten kanssa yhteen, ja käyttäjä saa selaimen näkymän televisioon napin painalluksella. Myös sovellukset, kuten vaikkapa YouTube ja Netflix, voidaan siirtää television ruudulle.

Hintaa heinäkuussa esitellyllä laitteella on 35 dollaria, joka muutuu Amazonissa n. 27 euroon. Lisäksi maksettavaksi tulee 12 euron postikulut, mikäli laitteen tilaa Suomeen. Googlen virallisia teitä pitkin laitetta ei myydä vielä Suomeen.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

19.10.2013 15:43

Tuo eka linkki vie jenkkisivulle josta sitä ei voida Suomeen toimittaa, ainakin minulla.

29.10.2013 15:50

Toimitusten avaaminen Suomeen (ja muualle) oli ilmeisesti virhe Amazonilta, koska se lopetettiin jo eilen illalla. Ilmeisesti siis Googlen pyynnöstä/vaatimuksesta.


las ballenas son el camino

39.10.2013 20:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:
Toimitusten avaaminen Suomeen (ja muualle) oli ilmeisesti virhe Amazonilta, koska se lopetettiin jo eilen illalla. Ilmeisesti siis Googlen pyynnöstä/vaatimuksesta.
Itse sain tänään ainakin tilattua jenkkiamazonista sen itselleni ja ilmoituskin jo tuli että on lähtetty

421.10.2013 18:59

Laite saapui tänään. Netflix suomi toimii ongelmitta ilman kikkailuja.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.10.2013 @ 20:54

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Amazon esitteli uuden palvelun – Tilaa tavaraa nettikaupasta auton takakonttiin Amazon esitteli uuden palvelun – Tilaa tavaraa nettikaupasta auton takakonttiin (25.4.2018 11:08)
Uutisoimme vuonna 2014 Volvon visioimasta roam delivery -kuljetusvaihtoehdosta, jossa verkkokauppaostokset voisi tilata suoraan oman auton takakonttiin. Työpäivän jälkeen ei siis tarvitsisi ....
Honor 9 Lite saapui Suomeen – Näin paljon se maksaa Honor 9 Lite saapui Suomeen – Näin paljon se maksaa (25.4.2018 10:44)
Huawei on aloittanut Honor 9 Lite -älypuhelimensa myynnin tänään Suomessa. Honor 9 Lite tulee myyntiin kolmessa eri värissä: Midnight Black, Sapphire Blue ja Glacier Grey. Puhelimen suositushinta ....
IoT-vallankumous voi alkaa Suomessa – Elisa käynnisti NB-IoT-verkon Suomessa IoT-vallankumous voi alkaa Suomessa – Elisa käynnisti NB-IoT-verkon Suomessa (25.4.2018 10:18)
Elisa kertoo tarjoavansa ensimmäisenä operaattorina valtakunnallista NB-IoT-verkkovalmiutta (Narrowband Internet of Things) omassa 4G-verkossaan. Kuten nimestä voi päätellä, on verkkoteknologia ....
Viestintävirasto: Suosittu eBookers tietomurron kohteena, koskee myös suomalaisia - tarkkaile maksukorttitapahtumiasi Viestintävirasto: Suosittu eBookers tietomurron kohteena, koskee myös suomalaisia - tarkkaile maksukorttitapahtumiasi (25.4.2018 09:00)
Mikäli olet varannut matkoja tai hotelleja vuoden 2016 aikana suositun hintavertailupalvelun eBookersin kautta, ovat tietosi voineet vuotaa ulkopuolisille. eBookersin omistaja, Orbitz, on ....
WhatsApp kieltää sovelluksensa käytön alle 16-vuotiailta WhatsApp kieltää sovelluksensa käytön alle 16-vuotiailta (25.4.2018 08:15)
WhatsApp on kieltämässä sovelluksensa käytön kaikilta alle 16-vuotiailta EU:n alueella toukokuussa 2018. Tulevien viikkojen aikana WhatsAppin käynnistyessä eurooppalaisilta käyttäjiltä tullaan ....

Uutisarkisto