AfterDawn: IT-alan uutiset

Google on huhujen mukaan sijoittamassa 50 miljoonaa Vevo-videopalveluun

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 6.2.2013 21:18 Kommentteja (1)

Google on huhujen mukaan sijoittamassa 50 miljoonaa Vevo-videopalveluun Bloomberg Businessweek uutisoi kahden, yhtiöiden asioista perillä olevan lähteen vahvistavan, että neuvottelut sijoituksesta todella ovat käynnissä. Lähteet halusivat pysyä nimettömänä neuvottelujen keskeneräisyyden ja lopputuloksen epävarmuuden vuoksi.
50 miljoonan Yhdysvaltojen dollarin sijoituksella Google saisi vajaat 10 prosenttia videopalvelun osakekannasta. Yhtiön arvoksi on laskettu ainakin 500 miljoonaa dollaria.

Mahdollisen sijoituksen taustalla on Googlen ja Vevon sopimusneuvottelut, joiden tarkoituksena on pitää Vevon musiikkivideot Youtubessa, jossa niitä on tähänkin asti nähty. Nykyinen sopimus on voimassa huhtikuuhun saakka.

Vevo-palvelun taustalla ovat Universal Music sekä Sony Music Entertainment. Vevon videot keräsivät ComScoren mukaan viime vuoden marraskuussa yli 51 miljoonaa uniikkia katsojaa.

Tägit: YouTube Google VEVO
Edellinen Seuraava  

1 kommentti

16.2.2013 23:24

Toivottavasti pääsevät sopimukseen. Varmaan pääsevätkin. Itsekin mielellään käytän Youtubea uuden musiikin löytämiseen ja Vevokin on tullut hyvin tutuksi.


Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
1 kommentti
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
1 kommentti
Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä (18.7.2018 16:33)
Euroopan komission on määrännyt Googlelle 4,34 miljardin euron sakon yhtiön hakukoneen määräävää markkina-asemaa vahvistavien laittomien käytäntöjen vuoksi. Käytännössä kyse on siitä, että Google ....
2 kommenttia
Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita (18.7.2018 06:48)
Spotify on tehnyt Android- ja iOS-sovelluksiinsa viimeisten viikkojen aikana pienen muutoksen, mutta se helpottaa monen kuuntelijan elämää ratkaisevasti. Ainakin arjessa on yksi ensimmäisen ....
1 kommentti
Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää (18.7.2018 06:30)
Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa ....

Uutisarkisto