Vuosi 2011: Vuodot hallitsivat uutisia

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 30.12.2011 13:09

Vuosi 2011: Vuodot hallitsivat uutisia On tullut aika kaivaa esiin AfterDawnin vuoden suosituimmat uutiset ja oppaat. Uutisten osalta tästä vuodesta selkeimmin jäävät mieleen lukuisat verkkovuodot, joissa suomalaispalveluiden tietokannoista verkkoon levisi niin sähköpostiosoitteita kuin varsinaisia henkilötietojakin. Olipa vuotouutisissa mukana yksi useiden suomalaismedioiden totuutena toitottama ankkakin.
Oppaiden puolella suosituimpia aiheita olivat puolestaan DVB-tallenteiden käsittely, Spotifyn käyttö ilman kutsua ja taulutelevisioin valinta. Lisäksi kiinnostivat DVD-authorointi, tekstitykset, HDMI, Matroska sekä Windows-ohjelmien yhteensopivuus.

Pidemmittä puheitta itse listojen pariin.

Uutisten TOP 10:
1. Verkkoon vuodettiin lähes puolen miljoonan suomalaisen sähköpostiosoitteet
2. Tarkista täältä, onko sähköpostiosoitteesi mukana julkisuuteen vuotaneella listalla
3. Tarkista täältä, onko henkilötietosi vuodettu
4. Tekstityssivustot menivät lakkoon Fin-TV-sivuston käytöksen takia
5. Facebook-vuoto osoittautumassa ankaksi
6. Ylilauta-sivuston kautta levitetään 16.000 suomalaisen henkilötietoja
7. Näin saat Spotifyn käyttöösi ilman kutsua
8. IP-osoitteet loppuivat kesken, Internet on täysi
9. Maksu-tv-kanavat tarjoavat ilmaista katselua joulun ajaksi
10. EA ujutti vakoiluohjelman Battlefield 3:n pelaajien tietokoneisiin

Oppaiden TOP 10:
1. DVB-tallenteiden käsittely ProjectX-ohjelmalla
2. Spotify käyttöön ilman kutsua
3. Taulutelevision osto-opas
4. DVD-Video-levyn authorointi ja tekstitysten värin muuttaminen
5. Tekstityksien lisääminen videotiedostoihin
6. Kopioi DVD-9 -levy DVDR:lle DVD Shrinkin avulla
7. Yleisopas digiTV (DVB) -tallenteiden käsittelyyn
8. Kuinka toistan Matroska-tiedostoja (.mkv, .mka)
9. HDMI - High-Definition Multimedia Interface
10. Windows ja ohjelmien yhteensopivuus eri Windows-versioiden kesken


Pian alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet, joten kiitokset lukijoillemme kuluneesta vuodesta ja digirikasta tulevaa vuotta!

Tägit: AfterDawn
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa (17.7.2019 05:56)
Spotify on onnistunut murtautumaan kiusallisen hyvin Applen aiemmin dominoimalle digitaalisen musiikin jakelun markkinoille. Musiikin lisäksi Spotify on päässyt nakertamaan Applen asemaa podcast-lähetyksissä. ....
Helsingin kaupunkipyörät löytyvät nyt suoraan Google Mapsista Helsingin kaupunkipyörät löytyvät nyt suoraan Google Mapsista (17.7.2019 05:41)
Kupunkipyörät ovat suosittuja matkustustapoja suurimmissa kaupungeissa, joissa autoja on niin paljon, että pyörällä lyhyet matkat taittuvat selvästi nopeammin kuin vaikkapa autolla. Pyörien ....
EU antoi sinetin – DNA:n puolikas myydään Norjaan EU antoi sinetin – DNA:n puolikas myydään Norjaan (16.7.2019 18:52)
Keväällä norjalainen Telenor ilmoitti ostavansa osake-enemmistön suomalaisesta teleoperaattori DNA:sta. Telenor osti 54 prosentin osuuden yhtiöstä suurimmilta omistajilta, Finda Telecomsilta ....
Sony julkaisi uuden peilittömän huippukameran: Maailman ensimmäinen 61MP kinokenno Sony julkaisi uuden peilittömän huippukameran: "Maailman ensimmäinen 61MP kinokenno" (16.7.2019 18:06)
Sony on tänään julkistanut uuden Alpha-sarjan kameran, joka tarjoaa maailman ensimmäisenä kamerana 35 mm full-frame-kennon peräti 61 megapikselin resoluutiolla ja taustavalaistuksella. Sony ....
Intel paljasti neuromorfisen laskentapiirin – Avaa ovet uudenlaiselle algoritmikehitykselle Intel paljasti neuromorfisen laskentapiirin – Avaa ovet uudenlaiselle algoritmikehitykselle (16.7.2019 17:52)
Intel on esitellyt tänään kahdeksasta miljoonasta neuronista koostuvan Pohoiki Beach -neurolaskentapiirin, jonka suunnittelun lähtökohdaksi on otettu ihmisen aivojen toiminnan simulointi. Neuromorfisen ....

Uutisarkisto