AfterDawn: IT-alan uutiset

HP suunnittelee triplaleveää laajakuvaruutua

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 25.8.2010 14:32 Kommentteja (7)

HP suunnittelee triplaleveää laajakuvaruutua Hewlett Packardilla on työn alla kuvaruutu, jonka kuvasuhde on kolme kertaa nykyisiä ruutuja laajempi. Venture Beatin mukaan HP esitteli suunnitelmiaan alan konferenssissa viime viikolla. Ruudun kuvasuhde on niin laaja, että se kykenee näyttämään kokonaisen koripallokentän yhdessä kuvassa. HP:n teknologiapäällikkö Phil McKinney kuvaili ruutua "tripla-leveäksi hd-näytöksi".
Ennätyksellisen laaja kuva vaatii useista hieman eri kohtiin suunnatuista kameroista peräisin olevan kuvan kursimista yhdeksi koko näytön kokoiseksi kuvaksi. Tällä hetkellä HP työskentelee Yhdysvaltain kansallisen koripalloliigan kanssa kehittääkseen tuotteita, jotka luovat tehokkaasti kentän laidalla olon tuntua.

Näytölle soveltuvia perinteisiä elokuvia lienee turha odottaa vielä hetkeen aikaan, johtuen näytön koko potentiaalin hyödyntämisen erikoisvaatimuksista. Yhtiö ei edes paljastanut, aiotaanko tekniikkaa käyttää kuluttajille suunnatuissa näytöissä. Tietokoneeseen liitettynä näytöstä saattaisi kuitenkin olla hyötyä ja sitä voisi käyttää korvaamaan kolme vierekkäistä laajakuvanäyttöä esimerkiksi pelikäytössä.



Kuva peräisin VentureBeat.com-sivustolta

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

125.8.2010 14:41

eipä sovi pesäpallon katseluun :)

225.8.2010 15:18

Tommonen näyttö saisi jo melkein olla edes hitusen kaareva, että on helppo katella. Tai no en tiedä, kun en ole nähnyt tuollaista, enkä tiedä olisiko se mahdollista toteuttaa.

325.8.2010 15:27

"Tietokoneeseen liitettynä näytöstä saattaisi kuitenkin kuitenkin olla hyötyä ja sitä voisi käyttää korvaamaan kolme vierekkäistä laajakuvanäyttöä esimerkiksi pelikäytössä."

Mihin tuollaisenkin kokoisen näytön sijoitat, ja mitä pelejä sillä pystyy pelaamaan?
- Tuskin viellä mitään.
Suurin kuvasuhde peleissähän yleensä on 16:9 eli laajakuva.
Mitäköhän hintakin mahtaa olla, jotain ihan käsittämätöntä veikkaisin. Itse olen sitämieltä että ihan turhaa hifistelyä, jos noita nyt kuluttajille edes myydään.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.8.2010 @ 15:30

425.8.2010 15:27
mehico61
Vahvistamaton

eiks tälläst oo just alienwareltaki?


526.8.2010 3:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tcav:
Tommonen näyttö saisi jo melkein olla edes hitusen kaareva, että on helppo katella. Tai no en tiedä, kun en ole nähnyt tuollaista, enkä tiedä olisiko se mahdollista toteuttaa.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zo3L:
"Tietokoneeseen liitettynä näytöstä saattaisi kuitenkin kuitenkin olla hyötyä ja sitä voisi käyttää korvaamaan kolme vierekkäistä laajakuvanäyttöä esimerkiksi pelikäytössä."

Mihin tuollaisenkin kokoisen näytön sijoitat, ja mitä pelejä sillä pystyy pelaamaan?
- Tuskin viellä mitään.
Suurin kuvasuhde peleissähän yleensä on 16:9 eli laajakuva.
Mitäköhän hintakin mahtaa olla, jotain ihan käsittämätöntä veikkaisin. Itse olen sitämieltä että ihan turhaa hifistelyä, jos noita nyt kuluttajille edes myydään.
Ootko ikinä kuullut nettipokerista?

627.8.2010 10:59

Täydellinen ruutu palkkivammaisille joiden pakkomielle on vääntää 4:3 laajakuvaan koska "ei pieni kuvan leveneminen haittaa yhtään niin paljon kuin ne lähes maailmanlopun tuovat mustat palkit siinä sivuilla" :D

727.8.2010 12:09

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zo3L:

Mihin tuollaisenkin kokoisen näytön sijoitat, ja mitä pelejä sillä pystyy pelaamaan?
- Tuskin viellä mitään.


Kyllähän noita pelejä on tuon ATI:n Eyefinityn myötä ainakin parikymmentä
http://support.amd.com/us/eyefinity/Pages/eyefinity-software.aspx

ja sitten päälle vielä nuo custom tweakit, joilla monet pelit saa "laajakuvaksi"
http://www.widescreengamingforum.com/

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Applen suoratoistopalvelu myöhästelee pahasti – Syynä yhtiön konservatiivisuus Applen suoratoistopalvelu myöhästelee pahasti – Syynä yhtiön konservatiivisuus (23.9.2018 12:19)
Apple on PR-kuvaltaan varsin liberaali yhtiö, mutta yhtiön sisäinen ohjenuora on kuitenkin melko konservatiivinen ja varovainen. Teknologiajätti esimerkiksi kieltäytyy levittämästä App Storessa ....
Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? (22.9.2018 15:30)
Laadukkaista audiotuotteista tunnettu Sennheiser aloittaa yhteistyön vasta ensimmäisen kaupallisen tuotteensa julkaisseen Magic Leapin kanssa. Magic Leapin tuotekehitys on painottunut laajennettua ....
Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia (22.9.2018 10:29)
Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA on julkaissut tilastotietoa millaisessa jamassa ala nykyisin on. Ala on ollut suurten muutosten kourissa, mutta se on kuitenkin päässyt kiinni ....
1 kommentti
iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys (22.9.2018 09:09)
Uusien iPhonien tullessa markkinoille, tietyistä asioista on tullut perinteitä. Puhelimet tulevat myyntiin seuraavan viikon perjantaina, sitä ennen teknologiamediat julkaisevat laitearvostelunsa ....
Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla (22.9.2018 08:52)
Tällä viikolla Samsungilta putkahti uusi Galaxy A7 -älypuhelin, mutta keskihintaisten puhelimien anti ei jäänyt siihen. Yhtiö nimittäin paljasti uudet J-sarjan Galaxyt, jotka hintansa puolesta ....

Uutisarkisto