AfterDawn: IT-alan uutiset

YouTubeen parempi Twitter-tuki, HD-linkit ja muita uudistuksia

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 27.3.2009 20:25 Kommentteja (4)

YouTubeen parempi Twitter-tuki, HD-linkit ja muita uudistuksia Suosittu YouTube-sivusto päivittyi eilen uuteen versioon, jonka myötä sivustolle on ilmaantunut monia uusia ominaisuuksia.
Twitter-addikteja varten YouTube lisäsi erillisen Twitter-linkin, jonka avulla YouTubesta löytyvien videoiden jakaminen omille Twitter-seuraajille helpottui huomattavasti. Valitettavasti YouTube ei osaa vielä lyhentää Twitter-viesteihin menevien videoiden URL-osoitteita esim. TinyURL-palvelun avulla, mutta YouTube aikoo korjata tämän epäkohdan tulevaisuudessa.

Toinen tärkeä uudistus on mahdollisuus luoda suoria linkkejä videon teräväpiirtoversioon lisäämällä videon URL:iin mukaan hd=1-parametrin.

Kolmas tärkeä uudistus koskee videoiden lähettämistä YouTubeen. Päivityksen myötä YouTubeen on mahdollista lähettää videoita Flash-selainlaajennoksen avulla, jonka myötä videoiden lähettämisen yhteydessä näkee nyt tiedonsiirron edistymisen. Videon lähettämisessä kuluvaa aikaa Flash-komponentti ei osaa vielä arvioida, mutta kyseinen ominaisuus on YouTuben blogitekstin mukaan tarkoitus lisätä Flash-lähettäjään myöhemmin.

Muita uudistuksia ovat mm. videoiden katselusivuilla tapahtuneet ulkoasuun ja käytettävyyteen liittyvät muutokset, YouTube-ystävien kutsumista helpottava sivusto sekä uudistunut mobiililaitteille tarkoitettu sivusto.

Päivityksen yhteydessä YouTube avasi lisäksi sivustolle uuden Edu-osion, jonka kautta eri opinahjojen jakamaa videosisältöä on helpompi etsiä.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

127.3.2009 22:55

Mikä se nyt on tämä twitter hypetys kun tuntuu jotta joka paikassa törmää nimeen. Mikä siinä on niin erikoista ja viehättävää? :)

227.3.2009 23:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:
Mikä se nyt on tämä twitter hypetys kun tuntuu jotta joka paikassa törmää nimeen. Mikä siinä on niin erikoista ja viehättävää? :)

http://www.dailymotion.com/video/x8puil_...stitre_creation
tuo video vastaa kysymykseen huumorin keinoin.

328.3.2009 0:26

Okei, nyt olen sitten sivistynyt (vissiin) :)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.3.2009 @ 00:26

428.3.2009 9:46

Joko Afterdawn löytyy Twitter palvelusta? kun näemmä Aaamulehtikin ittesä tunkenu tonne :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa (24.2.2018 18:28)
Suosiotaan jatkuvasti nostava kilpapelaaminen, nk. eSports, vaatii paljon paitsi pelaajalta niin myös välineiltä. Itse pelikoneen, ohjaimien ja muiden oheislaitteiden lisäksi myös sovelluspuoli ....
Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....

Uutisarkisto