AfterDawn: IT-alan uutiset

Tele2 hakee TPB:n jutusta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 12.12.2008 01:44 Kommentteja (1)

Tele2 hakee TPB:n jutusta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen Marraskuun lopulla Tanskan oikeusjärjestelmässä päädyttiin siihen tulokseen, että palveluntarjoaja Tele2:n täytyy estää asiakkaidensa pääsy The Pirate Bay -sivustolle (TPB).
Tuolloin Tele2:n ei ollut vielä varma, että aikooko yritys hakea valituslupaa korkeimpaan oikeuteen jutun tiimoilta, mutta nyt yritys on vahvistanut, että se tulee hakemaan jutun tiimoilta valituslupaa, jotta juttu saataisiin korkeimman oikeusasteen käsittelyyn ja samalla asia saataisiin lopullisesti päätökseen.

Tele2:n lisäksi korkeimman oikeuden mahdollinen käsittely kiinnostaa myös maan muita internet-operaattoreita, joiden luoma telealan etujärjestö tukee Tele2:ta mahdollisessa oikeudenkäynnissä.

Operaattoreiden lisäksi päätös kiinnostaa luonnollisesti myös TPB:n ylläpitäjiä. TPB:n Peter Sunde uskoo, että Tele2 pystyy kumoamaan korkeimmassa oikeudessa kahden alemman oikeusasteen määräämät kiellot, joiden takia Tele2:n asiakkaat eivät pääset TPB:n sivuille. Sunden mukaan kiellon purkava päätös olisi tiedostoja jakavien tahojen tulevaisuuden ohella tärkeä päätös myös internetin neutraaliuden kannalta.

TorrentFreak-sivustolle tilannetta kommentoinut Sunde kertoi, että Tele2:n voittaessa TPB tulee vaatimaan korvauksia äänitealaa edustavalta IFPI:ltä, jonka aloittamien toimien takia Tele2:n asiakkaiden pääsy TPB-sivustolle on estetty helmikuusta alkaen. Kuten TPB:n ylläpitäjät ovat jo aiemmin todenneet, tultaisiin IFPI:ltä mahdollisesti saatavat korvaukset käyttämään rahaston luomiseen, jonka tarkoitus olisi auttaa tanskalaisia muusikoita.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

112.12.2008 2:18

Sitä jaksan ihmetellä miten ihmeessä tuomioistuin voi kuulematta Piratebaytä, edes päättää asiasta. Sillä kun on oikeus tulla kuulluksi. Ja jos ei kuulla, niin päätöksessä on tuomiovirhe, se voidaan siksi purkaa.

Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla.

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

http://www.fredman-mansson.fi/eniosop.htm
----------

Oikeus kun ei oikein voi toteutua jos vain toista osapuolta kuullaan. Eikä välttämättä auta asiaa, jos Piratebyätä koskevassa asiassa kuultaisiin vaikka Kiinan keisaria, taikka tässä tapauksessa tele2:sta. Jokaisessa sivistyneessä valtiossa on voimassa periaate, että sitä jota asia koskee on kuultava. Jostain syystä se on unohtunut.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.12.2008 @ 02:25

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto