AfterDawn: IT-alan uutiset

Palkinnot pakollisiksi uusiin PS3-peleihin

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 21.11.2008 23:01 Kommentteja (7)

Palkinnot pakollisiksi uusiin PS3-peleihin Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli sai oman peleihin liittyvän palkintosysteeminsä 2.40-versionumerolla varustetun firmware-päivityksen yhteydessä. Koska trophy-tuki ei ollut kuitenkaan mukana konsolin julkaisusta asti, eivät kaikki PS3-pelit sisällä pelaajan pelitaitoja osoittavia palkintoja.
Tähän epäkohtaan on kuitenkin tulossa muutos, sillä VideoGamer.com-sivusto on saanut vahvistuksen aiemmin liikkuneille huhuille, joiden mukaan kaikkiin uusiin PS3-peleihin on sisällytettävä trophy-tuki tammikuusta alkaen. Huhut vahvisti sivustolle Sonyn tiedottaja.

Täten tulevat pelit, joista julkaistaan sekä PS3- että Xbox 360 -versiot voivat vastata toisiaan ainakin palkintojen osalta, joten PS3-pelaajat eivät joudu enää eriarvoiseen asemaan, kuten aiemmin on käynyt tiettyjen julkaisujen kohdalla.

Muutos tarkoittaa myös sitä, että uudet pelit tulevat vaatimaan konsolilta vähintään 2.40-version firmwarea toimiakseen. Täten pelaajat tulevat saamaan viimeisimmän firmware-päivityksen uusien pelien mukana, jos he eivät ole vielä jostain syystä päivittäneet konsolinsa firmwarea tuoreimpaan versioon.

Näillä näkymin palkintojen pakollisuus koskee sekä Blu-ray-levyillä myytäviä pelejä että PlayStation Networkin kautta jaeltavia pelejä. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, että myöhästyykö jonkin pelin julkaisu uuden vaatimuksen takia, mutta Sonyn mukaan monet kehittäjät ovat jo aloittaneet palkintojen lisäämisen peleihinsä.

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

121.11.2008 23:30

Palkinnot? Öö... siis joo... Miksi pelisuorituksista pitää antaa palkintoja ja ketä se oikeasti kiinnostaa? Olen ilmeisemmin aivan pihalla tästä konsolimaailmasta...

222.11.2008 8:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jonzcu:
Palkinnot? Öö... siis joo... Miksi pelisuorituksista pitää antaa palkintoja ja ketä se oikeasti kiinnostaa? Olen ilmeisemmin aivan pihalla tästä konsolimaailmasta...
Verkossa kun pelaa, niin tietää minkä tasonen kaveri on vastassa

322.11.2008 9:13

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jonzcu:
Palkinnot? Öö... siis joo... Miksi pelisuorituksista pitää antaa palkintoja ja ketä se oikeasti kiinnostaa? Olen ilmeisemmin aivan pihalla tästä konsolimaailmasta...
Verkossa kun pelaa, niin tietää minkä tasonen kaveri on vastassa
Aijaa... mä luulin että tää meinas noita xboxista tuttuja achievementtejä joita saa kun tekee jonkun tietyn "suorituksen" yksin/moninpelissä. Esim. Tässä on Fable 2 pelin achievementit.
Edit: typo.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2008 @ 09:16

422.11.2008 12:01

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jonzcu:
Palkinnot? Öö... siis joo... Miksi pelisuorituksista pitää antaa palkintoja ja ketä se oikeasti kiinnostaa? Olen ilmeisemmin aivan pihalla tästä konsolimaailmasta...
Verkossa kun pelaa, niin tietää minkä tasonen kaveri on vastassa
Aijaa... mä luulin että tää meinas noita xboxista tuttuja achievementtejä joita saa kun tekee jonkun tietyn "suorituksen" yksin/moninpelissä. Esim. Tässä on Fable 2 pelin achievementit..
Kyllä sillä tuotakin tarkoitetaan. Eli jos yksinpeleissä tekee jotain esim. kerää kaikki piilotetut merkit tai jotain muuta vastaavaa saa tollasen palkinnon... Näitä suorituksia voi sitten vertaila esim. kaveri piirissä... Fallout 3 ainaki palkinnoilla sai auki bonus skill boosteje..

522.11.2008 12:22

itse en allekirjoita palkintojen kertovan suoranaisesti pelaajan taidoista. toki on kulta ja ylempiä palkintoja jotka toki näin tekevät mutta kaveri jolla 10 uutta peliä ei ole välttämättä parempi pelaaja kuin kaveri jolla 1 vaikka "taso" on korkeammalla. kyseiset ihmiset vaan omistavat pelejä ja pelaavat paljon. itse tykkään ko. palkinnoista, hauskaa kun on joku porkkana vaikka ei itse pelehin vaikuta.

622.11.2008 13:16

Kyllä mullakin noi trophyt/achievementit lisää pelin ikään eli jaksaa pelata enemmän. Mukavampi myös aloittaa uudestaan peli jos jotain on jääny keräämättä, et kyllähän noi aika koukuttavia on.

723.11.2008 11:37

Ja Sony suunnitelee semmoista että ansaituilla Trophyillä pystyisi ostamaan jotain Playstation Storesta. Silloin on hyvä jos on paljon Trophyjä:)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Riittääkö jatkossa huoltajan suostumus WhatsAppin käyttöön? Riittääkö jatkossa huoltajan suostumus WhatsAppin käyttöön? (25.4.2018 15:07)
WhatsApp muutti käyttöehtojaan Euroopan Unionin tulevan tietosuoja-asetuksen mukaiseksi, mutta teki sen hieman isolla kädellä. Jatkossa WhatsAppin ikäraja on 16 vuotta. Nyt netissä onkin ....
2 kommenttia
Gmailin uudet ominaisuudet paljastettiin – Mahdollisuus lähettää tuhoutuvia sähköposteja Gmailin uudet ominaisuudet paljastettiin – Mahdollisuus lähettää tuhoutuvia sähköposteja (25.4.2018 14:43)
Google on esitellyt jättimäisen uudistuksen Gmailiin. Maailman suosituimpiin sähköpostipalveluihin kuuluvan Gmailin käyttöliittymä nykyaikaistuu ja samalla siihen tuodaan joukko uusia ominaisuuksia. ....
Amazon esitteli uuden palvelun – Tilaa tavaraa nettikaupasta auton takakonttiin Amazon esitteli uuden palvelun – Tilaa tavaraa nettikaupasta auton takakonttiin (25.4.2018 11:08)
Uutisoimme vuonna 2014 Volvon visioimasta roam delivery -kuljetusvaihtoehdosta, jossa verkkokauppaostokset voisi tilata suoraan oman auton takakonttiin. Työpäivän jälkeen ei siis tarvitsisi ....
Honor 9 Lite saapui Suomeen – Näin paljon se maksaa Honor 9 Lite saapui Suomeen – Näin paljon se maksaa (25.4.2018 10:44)
Huawei on aloittanut Honor 9 Lite -älypuhelimensa myynnin tänään Suomessa. Honor 9 Lite tulee myyntiin kolmessa eri värissä: Midnight Black, Sapphire Blue ja Glacier Grey. Puhelimen suositushinta ....
IoT-vallankumous voi alkaa Suomessa – Elisa käynnisti NB-IoT-verkon Suomessa IoT-vallankumous voi alkaa Suomessa – Elisa käynnisti NB-IoT-verkon Suomessa (25.4.2018 10:18)
Elisa kertoo tarjoavansa ensimmäisenä operaattorina valtakunnallista NB-IoT-verkkovalmiutta (Narrowband Internet of Things) omassa 4G-verkossaan. Kuten nimestä voi päätellä, on verkkoteknologia ....

Uutisarkisto