AfterDawn: IT-alan uutiset

Jälleen yksi Warez-levittäjä ehdolliseen vankeuteen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 27.9.2008 16:14

Jälleen yksi Warez-levittäjä ehdolliseen vankeuteen Yhdysvaltain oikeusministeriö (DOJ) on jatkanut Warez-levittäjien tuomitsemisia ja tällä kertaa rangaistuksensa sai kuulla 55-vuotias Steven Fiatarone, joka sai kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tekijänoikeusrikosten avustamisista.
Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi Fiatarone saa maksettavakseen 2 000 dollarin eli noin 1 370 euron sakot. Alan piireissä kidzap-nimimerkillä paremmin tunnettu Fiatarone myönsi oikeudelle pyörittäneensä Nite Ranger Hideout -nimistä palvelinta Emporian kaupungissa Virginian osavaltiossa. Kyseisen palvelimen kautta jaeltiin luvatta mm. tekijänoikeudella suojattuja ColdFusion MX- ja Pro/Concept-ohjelmia. Fiatarone myönsi myös lähettäneensä palvelimelle 23 000 tekijänoikeudella suojattua tiedostoa ja ladanneensa sieltä noin 40 000 tekijänoikeudella suojattua tiedostoa.

Fiatarone on yksi niistä viidestä henkilöstä, jotka jäivät viranomaisten haaviin tänä keväänä osana Higher Education -operaatiota. Kaikkia miehiä epäiltiin Warez-piireissä tapahtuneista tekijänoikeusrikoksista, ja Fiataronen ohella syyllisyytensä on myöntänyt Robert Hardick, joka sai myös kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen toimistaan.

Kolmen muun epäillyn osalta tapausten käsittelyt ovat vielä kesken, mutta oikeusministeriön voitokkaan historian valossa on todennäköistä, että nämäkin miehet joko myöntävät syyllisyytensä tai heidät todetaan syyllisiksi oikeudenkäynnin tuloksena. Kyseisistä tekijänoikeusrikoksista voi saada Yhdysvalloissa jopa viiden vuoden vankeustuomion ja 250 000 dollarin eli noin 171 000 euron sakot. Näiden rangaistusten lisäksi oikeudenhaltijat voivat vaatia tuomituilta vahingonkorvauksia.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

OnePlus 5 ja 5T saivat uusimman Androidin esiversion OnePlus 5 ja 5T saivat uusimman Androidin esiversion (12.12.2018 17:17)
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus on julkaissut viime vuoden malleilleen uuden päivityksen. Beetaohjelmassa jakeluun on päässyt nyt Android 9.0 Pie -päivitys, joka tuo laitteille melkoisesti uutta. ....
Amazon aikoo tuoda kassattoman kauppansa Eurooppaan Amazon aikoo tuoda kassattoman kauppansa Eurooppaan (12.12.2018 13:40)
Amazon aikoo avata Lontooseen Amazon Go -ruokakaupan, kertoo The Telegraph. Toteutuessaan se olisi ensimmäinen Amazon Go -kauppa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Yhdysvalloissa liikkeitä on seitsemän kappaletta. ....
Pettymys iltapäivälehdille – Amazonin verkkokauppa ei tulekaan Pohjoismaihin Pettymys iltapäivälehdille – Amazonin verkkokauppa ei tulekaan Pohjoismaihin (12.12.2018 12:49)
Amazon Web Services kertoi tänään Tukholmassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa pilvipalveluliiketoiminnan uuden alueen Ruotsissa. Uuden alueen myötä Amazon Web Services pystyy tarjoamaan ....
Kiinalaiset eivät ehkä olekaan piilottanut vakoilupiirejä elektroniikkaan Kiinalaiset eivät ehkä olekaan piilottanut vakoilupiirejä elektroniikkaan (12.12.2018 10:23)
Bloomberg julkaisi tänä syksynä ison paljastusuutisen, jossa uutistoimisto väitti kiinalaisten vakoilevan teknologiayrityksiä Super Micronin kehittämiin palvelinemolevyihin piilotettujen vakoilupiirien ....
Puma nostalgisoi kompuutterikengillä – Puettavaa teknologiaa kokeiltiin jo 80-luvulla Puma nostalgisoi kompuutterikengillä – Puettavaa teknologiaa kokeiltiin jo 80-luvulla (12.12.2018 09:49)
Päälle puettava teknologia on elänyt kultakautta viimeiset vuodet, mutta trendinä se ei ole mitenkään uusi. Puma yrittää tuoda vanhat hyvät ajat mieliin julkaisemalla uudelleen "maailman ensimmäiset ....

Uutisarkisto