AfterDawn logo

Telia TV:n nimi on jatkossa Telia Play

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Telia TV -palvelun nimi muuttuu. Jatkossa palvelu tunnetaan nimellä Telia Play. Tuotteet ja palvelut pysyvät ennallaan, vaikka nimi muuttuu.

Palvelun nimi muuttuu ensimmäisenä TV:n käyttöliittymässä ja telia.fi:ssä. Selaimella löydät jatkossa Telia Playn uudesta osoitteesta www.teliaplay.fi. Vanha osoite tv.telia.fi on kuitenkin käytössä vielä jonkin aikaa.

"Uudistamme Telian TV-palvelua koko ajan. Telia Play kokoaa jatkossa yhteen palveluun suoratoistopalveluita ja tv-kanavapaketteja helposti tilattavaksi ja käytettäväksi. Myös Telia liittymäasiakkaan sisältöedut ovat helposti käytettävissä Telia Play-palvelussa. Muissakin Telia-maissa käytetään Telia Play-nimeä kaikille TV-palveluille teknisistä alustoista ja laitteista riippumatta, ja tämä on hyvä ajankohta käynnistää muutos Suomessakin", sanoo Telian TV-palveluista vastaava Tuija Kinnunen.

Telia kertoo, että TV-palvelun uudistaminen kaikille alustoille on mittava muutos. Kestää aikansa, että uusi nimi päivittyy jokaiseen paikkaan. Vanha nimi voi tulla vastaan siirtymäajalla syksyn aikana esimerkiksi laskulla tai tilausvahvistuksissa.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.