AfterDawn logo

Tulevaisuudessa Skype osaa kääntää puheen lennossa toiselle kielelle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Microsoft esitteli Kara Swisherin ja Walt Mossbergin isännöimässä Code Conferencessa uudenlaista Skypeen integroitavaa reaaliaikaista käännöspalvelua.

Skype Translatoriksi kutsuttu teknologia ei toimi aivan yhtä jouhevasti kuin Star Trekissä nähty yleiskääntäjä (universal translator), mutta ehkä puhetunnistus, automaattinen kääntäminen ja koneoppiminen kehittyy jonakin päivänä sellaisiksi, että omalla äidinkielellä voi keskustella ulkomaalaisten kanssa ilman kielimuurin aiheuttamia ongelmia. Tällöin maailma muuttuisi jälleen pykälän verran pienemmäksi paikaksi.

Microsoftin tarkoituksena on esitellä Skype Translator ensimmäisenä Windows 8:lla, jolle se saapuu beta-versiona tämän vuoden loppuun mennessä.

4 KOMMENTTIA

Lumikki1/4

Eihän ne web-sivujenkaan kääntäjät osaa edes tekstistä kääntää toiselle kielelle kunnolla. Itsekin käytän aika usein kääntäjää niin että käännän jonkun sivun englanniksi, koska suomeksi se on sellaista sontaa että hyvä että edes ymmärtää jotain siitä käännetystä sivusta. Joten meille suomalaille tälläisilla asioilla ei ole merkitystä koska ei ne suomea osaa kääntää.

Phoenix432/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

En ihan seuraa sun päättelyketjua: jos web-sivun kääntäjä ei osaa suomea kunnolla, mutta osaa englantia, kyllähän siitä on hyötyä myös suomalaisille. Sinähän juuri kerroit esimerkin sellaisesta tilanteesta.

En myöskään ymmärrä ylipäätänsä tämän teknologian vertausta web-sivujen kääntäjiin, koska kyseessähän on täysin eri teknologia. Jos Googlen kääntäjä on huono suomen kielessä, miten päättelet, että myös Skypen kääntäjä tulee olemaan huono suomen kielessä? Ja okei, leikitään että se ei osaa suomea. Voidaanhan me suomalaiset silti tällöin puhua englantia kiinalaiselle, joka ei osaa englantia.

Lumikki3/4

Lainaus:

En ihan seuraa sun päättelyketjua: jos web-sivun kääntäjä ei osaa suomea kunnolla, mutta osaa englantia, kyllähän siitä on hyötyä myös suomalaisille. Sinähän juuri kerroit esimerkin sellaisesta tilanteesta.

muu kieli -> englanti, joskus kohtalainen käännös.

muu kieli -> suomi on todella huono käännös
suomi -> muu kieli on todella huono käännös.

Selvensikö tilannetta.

Lainaus:

En myöskään ymmärrä ylipäätänsä tämän teknologian vertausta web-sivujen kääntäjiin, koska kyseessähän on täysin eri teknologia. Jos Googlen kääntäjä on huono suomen kielessä, miten päättelet, että myös Skypen kääntäjä tulee olemaan huono suomen kielessä?

Itse kielen kääntäminen on sama asia tapahtuuko se puheesta tai tekstistä, koska kyse ei ole pelkästään sanojen kääntämisestä toiselle kielelle vaan ymmärtää lauseen asia sisältö oikein. Muuten voi tulla täysin vääriä sanoja lauseisiin, kun samoilla sanoilla voi olla useita tarkoituksia. Itse asiassa puheesta kääntäminen voi olla koneelle jopa vaikeampaa, koska sen pitää ensin myös saada sanat irti puheesta.

Google?

On Microsoftilla joka omistaa Skypen myös kääntäjä.
http://www.bing.com/translator/

Lainaus:

Voidaanhan me suomalaiset silti tällöin puhua englantia kiinalaiselle, joka ei osaa englantia.

Voihan näin tehdä, mutta kuinka moni suomalainen osaa puhua englantia niin että se ei ole suomen ääntämyksen englantia. Osaako tietokone tulkita tuon virheellisen painottamisen ja ääntämisen.

En tarkoita että ei kannattaisi yrittää kääntää puhetta lennossa, vaan että tällä hetkellä laatu näyttää olevan surkeaa jopa koneiden tekstipohjaisissa käännöksissä.

user_org (vahvistamaton)4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

muu kieli -> englanti, joskus kohtalainen käännös.

Eli milestäsi kääntäjissä on potenttiaalia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

muu kieli -> suomi on todella huono käännös
suomi -> muu kieli on todella huono käännös.

Paljon vaihtelua mikä palvelu/ohjelmisto ja mikä se "muu kieli" on.

Osa kääntää toisen kielen kautta, jolloin auttavakin käännös on jo saavutus.

Ja tietenkin se onko alkuperäinen kirjoitettu helposti käännettäväksi.

Kone käännöksilla vielä pitkä matka ihmis kääntäjien tasolle, mutta suurta apua niistä jo nykyisellään on. Haittana se että tuppaa nykyään jo kaupallisilla uutis sivuillakkin olevan "kone käännöksiä".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

muu kieli -> suomi on todella huono käännös
suomi -> muu kieli on todella huono käännös.

Selvensikö tilannetta.

Lainaus:

Lainaus:

Voidaanhan me suomalaiset silti tällöin puhua englantia kiinalaiselle, joka ei osaa englantia.

Voihan näin tehdä, mutta kuinka moni suomalainen osaa puhua englantia niin että se ei ole suomen ääntämyksen englantia. Osaako tietokone tulkita tuon virheellisen painottamisen ja ääntämisen.

En tarkoita että ei kannattaisi yrittää kääntää puhetta lennossa, vaan että tällä hetkellä laatu näyttää olevan surkeaa jopa koneiden tekstipohjaisissa käännöksissä.

Jotkin puheen tunnistus ohjelmat tuntuvat yllättävin hyvin ymmärtävän sellaisenkin suomalaisen eglannin puhetta joka ei eglantia osaa puhua.

Jos puhutt kääntäjää varten niin voit puhua sen mukaan.

Lainaus:

koska kyse ei ole pelkästään sanojen kääntämisestä toiselle kielelle vaan ymmärtää lauseen asia sisältö oikein.

Puheessa toki lisä haasteita, vs teksti, mutta helpotusta tulee siinä että kolme osapuolet ovat vuorovaikutuksessa.

Jos mietit mihin tuloksiin kielitaidottomat turistut pääsee, niin kyllä tuollaisessa palvelussa voi olla ihan käytännön hyötyä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki