AfterDawn logo

Mozillan toimitusjohtaja erosi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
24 kommenttia

Reilu viikko sitten Firefox-selainta kehittävä Mozilla kertoi valinneensa uudeksi toimitusjohtajakseen JavaScriptin kehittäjän Brendan Eichin. Eich on nyt päättänyt luopua toimitusjohtajuudestaan.

Eichin valinnan jälkeen Mozillan hallituksesta erosi kolme jäsentä ja työntekijät vaativat häntä eroamaan. Närää aiheutti Eichin vuonna 2008 tekemä tuhannen dollarin lahjoitus ns. Prop 8:n edistämiseksi. Prop 8 oli hanke samaa sukupuolta olevien avioliittojen kieltämiseksi Kaliforniassa. Hankkeen tukijat tulivat julkiseen tietoon vuonna 2012.

Mozillaa moitittiin Eichin valinnan takia eri medioissa. Myös deittisivusto OKCupid osallistui kapinaan esittämällä Firefox-käyttäjille viestin, jossa heitä pyydettiin vaihtamaan selainta Eichin lahjoituksen takia.

24 KOMMENTTIA

tataka1/24

Minusta on tosi hienoa että boikotoinnillakin voi vaikuttaa :)

Nikonboxi2/24

Itse ainakin alkaisin boikotoimaan tuollaisia sivuja, jotka häiritsevät tietyn selaimen käyttäjiä.

Engram_3/24

Naurettavaa, että yrityksiä pitää boikotoida yksityishenkilön toimien vuoksi. Miehellä on mielipide ja nyky-yhteiskunnassa sitä arvostetaan laittamalla hänet ahtaalle? Ihailtavaa on nykymaailman meno.

jartar4/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Minusta on tosi hienoa että boikotoinnillakin voi vaikuttaa :)

Mieluummin sanoisin, että vihalla ja epäolennaisilla asioilla saadaan johtaviin virkoihin vaihdettua henkilökuntaa. Se mitä Brendan on ajatellut avioliitosta vuonna 2008 ei vaikuta millään tavalla siihen, kuinka pätevä hän on toimitusjohtajana Mozillalla.

Tämäkin tapaus näyttää hyvin selvästi sen tosiasian, että maailmassa ei ole enää mielipide eikä sananvapautta. Jos mielipiteesi ei ole sama kuin ns. "suvaitsevaisten enemmistöllä" niin saat turpaasi. Näin se vaan menee...

tataka5/24

No suvaitsevaiset ainakaan eivät pahemmin ole ihmisille pahaa tehneet toisinkuin homofobit: kiusaamista, väkivaltaa, syrjintää joka aiheuttanut itsemurhia, masennusta, itsetuhoisuutta, köyhyyttä, ahdistusta, kuolemia, epä tasa arvoa yms.

VIHAPUHE ei kuulu sananvapauteen.

Edit ja mozilla ei kannata ihmisten syrjintää joten tietenkin on ihan ymmärrettävää ettei homofobia sinne haluta, asia olisi eri jos kyseinen henkilö olisi ollut että katuu sitä että on ollut homofobi mutta nyt kannattaa tasa arvoista kohtelua myös seksuaalivähemmistöille.

Engram_6/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Edit ja mozilla ei kannata ihmisten syrjintää joten tietenkin on ihan ymmärrettävää ettei homofobia sinne haluta, asia olisi eri jos kyseinen henkilö olisi ollut että katuu sitä että on ollut homofobi mutta nyt kannattaa tasa arvoista kohtelua myös seksuaalivähemmistöille.

Olisi siis ollut OK jos kyseinen henkilö katuisi mielipidettään? Tälläisinä hetkinä en halua elää tällä planeetalla kun tajuan, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat näin.

On itsestäänselvää, että Mozilla ei tietenkään kannata syrjintää jne. mutta onko sillä v*tunkaan väliä mitä yhtiölle töitä tekevä ihminen on mieltä asioista? Tämä henkilö ei kuitenkaan vaikuta yhtiön linjauksiin ensinnäkään sen takia että Mozillalla ei ole mitään tarvetta tehdä linjauksia mistään. Tämän takia en näe miltään osin järkeväksi boikotoida yrityksiä sen työntekijöiden mielipiteiden perusteella. Sananvapaus on mennyttä.

jartar7/24

Aika rajua puhetta Brendan Eichinistä mitä et edes tunne. Ellei tuo oma tekstisi ole vihapuhetta niin mitä se sitten on? Eikö mielestäsi ole pahan tekemistä sananvapauden romuttaminen, mielipidevapauden romuttaminen, ihmisten leimaaminen ja mielivaltaisten potkujen antaminen. Kaikki vaan siitä syystä kun ihminen ei ole SINUN kanssa samaa mieltä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Edit ja mozilla ei kannata ihmisten syrjintää joten tietenkin on ihan ymmärrettävää ettei homofobia sinne haluta, asia olisi eri jos kyseinen henkilö olisi ollut että katuu sitä että on ollut homofobi mutta nyt kannattaa tasa arvoista kohtelua myös seksuaalivähemmistöille.

Niin, että ihminen on homofobi ja ihmisten syrjijä ja kelpaamaton toimitusjohtajan virkaan jos ei kannata tasa-arvoista avioliittoa?
Kumpi olet omasta mielestäsi, suvaitsevainen vai rasisti?

tataka8/24

En ymmärrä miksi minun pitäisi suvaita sellaista ihmistä joka haluaa minun ihmisoikeuksiani kieltää. Ja en puhunut että tämä entinen firefoxin johtaja olisi aiheuttanut miljoonia itsemurhia mutta yhteensä homofobit aiheuttaneet miljoonia itsemurhia. Ihan sama jos joku natsi olisi homoja, juutalaisia, vammaisia kaasuttanut ja sitten häntä syytetty kaikkien niiden ihmisten kuolemista mutta ei sellainen ihminen syytön ole.

Itse olen joskus ihmetellyt mikseivät homot ole radikalisoituneet, mutta näköjään tälläkin ihmisiä tappamattomallakin linjalla ihmisoikeuksia ollaan saatu ajettua, mikä on hienoa.

Mutta se on fakta että homofobit ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat paljon pahaa, homot eivät ole koskaan lähellekkään sillaista pahaa aiheuttanut homofobeille. Se ei ole vihapuhetta jos puhuu esim mitä natsit tehneet homoille, juutalaisille,vammaisille ym.

jartar9/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

En ymmärrä miksi minun pitäisi suvaita sellaista ihmistä joka haluaa minun ihmisoikeuksiani kieltää. Ja en puhunut että tämä entinen firefoxin johtaja olisi aiheuttanut miljoonia itsemurhia mutta yhteensä homofobit aiheuttaneet miljoonia itsemurhia. Ihan sama jos joku natsi olisi homoja, juutalaisia, vammaisia kaasuttanut ja sitten häntä syytetty kaikkien niiden ihmisten kuolemista mutta ei sellainen ihminen syytön ole.

Ja sama viha puhe vaan jatkuu. Tuo ihminen ei kannattanut vuonna 2008 tasa-arvoista avioliittolakia. Syytät häntä siitä syystä omien ihmisoikeuksiesi kieltämisestä ja itsemurhista. En itse ainakaan tekisi noin rajuja syytöksiä kevyin perustein. Et sää noita yleistyksiä tuohon huvikseen laittanut.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Mutta se on fakta että homofobit ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat paljon pahaa, homot eivät ole koskaan lähellekkään sillaista pahaa aiheuttanut homofobeille. Se ei ole vihapuhetta jos puhuu esim mitä natsit tehneet homoille, juutalaisille,vammaisille ym.

Niin, että se ei mitään haittaa jos tekee esim. natseja vähemmän pahaa toisille? Kohta hävettää olla ihminen...

tataka10/24

Yhteiskunnan homofobia aiheuttaa masennusta ja itsemurhia, yhteiskuntaan kuuluu kaikki ja ne jotka joillekin pahaa aiheuttavat esim kannattamalla syrjintää ovat osasyyllissä itsemurhiin yms.

Ei kukaan ole räsästäkään oikeuteen haastanut seksuaalivähemmistöjen itsemurhista yms mutta kyllä hän ja hänenlaisensa ovat yhteiskunnassa aiheuttaneet negatiivista ilmapiiriä seksuaalivähemmistöjä kohtaan joka aiheuttaa mm itsemurhia.

Taitaa tosin olla että trollille vastailen tai toisella lukihäiriö kun ei ymmärrä tekstieni pointtia.

jartar11/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Yhteiskunnan homofobia aiheuttaa masennusta ja itsemurhia, yhteiskuntaan kuuluu kaikki ja ne jotka joillekin pahaa aiheuttavat esim kannattamalla syrjintää ovat osasyyllissä itsemurhiin yms.

Myös ihmisten ulkonäön /saavutusten arvosteleminen, ulkonäköpaineet, pettäminen, koulu/työpaikka kiusaaminen, HUONOT GEENIT, eroaminen, haukkuminen, leimaaminen, lyöminen jne. aiheuttaa ihan samoja asioita joten tämän tulkinnan mukaan myös sinä aiheutat/olet aiheuttanut itsemurhia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Ei kukaan ole räsästäkään oikeuteen haastanut seksuaalivähemmistöjen itsemurhista yms mutta kyllä hän ja hänenlaisensa ovat yhteiskunnassa aiheuttaneet negatiivista ilmapiiriä seksuaalivähemmistöjä kohtaan joka aiheuttaa mm itsemurhia.

Kirkon yleinen kanta on ollut paljon kauemmin homovastainen kuin homomyönteinen. En kuitenkaan vaadi sitä että kirkon pitäisi muuttua minun takiani.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Taitaa tosin olla että trollille vastailen tai toisella lukihäiriö kun ei ymmärrä tekstieni pointtia.

Leimaaminen ja haukkuminen vaan jatkuu...

Lauzi12/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Engram_:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Edit ja mozilla ei kannata ihmisten syrjintää joten tietenkin on ihan ymmärrettävää ettei homofobia sinne haluta, asia olisi eri jos kyseinen henkilö olisi ollut että katuu sitä että on ollut homofobi mutta nyt kannattaa tasa arvoista kohtelua myös seksuaalivähemmistöille.

Olisi siis ollut OK jos kyseinen henkilö katuisi mielipidettään? Tälläisinä hetkinä en halua elää tällä planeetalla kun tajuan, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat näin.

On itsestäänselvää, että Mozilla ei tietenkään kannata syrjintää jne. mutta onko sillä v*tunkaan väliä mitä yhtiölle töitä tekevä ihminen on mieltä asioista? Tämä henkilö ei kuitenkaan vaikuta yhtiön linjauksiin ensinnäkään sen takia että Mozillalla ei ole mitään tarvetta tehdä linjauksia mistään. Tämän takia en näe miltään osin järkeväksi boikotoida yrityksiä sen työntekijöiden mielipiteiden perusteella. Sananvapaus on mennyttä.

Tottakai sillä on väliä. Toimitusjohtajan voidaan katsoa edustavan johtamaansa yritystä ja tällöin myös tämän avautumisia voidaan ja täytyykin tarkastella, varsinkin kun on melko polarisoivasta aiheesta kyse.

Eikä sanan, tai mielipiteen vapaus ole mikään kilpi minkä takaa voi huudella mitä tahansa paskaa ja sitten lällätellä jotain jotain suvaitsemattomuudensuvaitsevaisuus settiä.

Engram_13/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Tottakai toimitusjohtaja edustaa johtamaansa yritystä, mutta hänen mielipiteensä eivät ole yrityksen tai yrityksen muiden työntekijöiden mielipiteitä. Vai onko sinun mielestä okei, että kaikki korkea profiilin henkilöt menettävät tasavertaisen oikeuden mielipiteisiin? Koska onhan se nyt täysin epäoikeudenmukaista, että johtajat joutuvat varomaan mielipiteitään.

Huudella paskaa? Kyseinen herrasmies osoitti tukensa poliittiselle liikkeelle rahalahjoituksella. Semisti eri asia kuin huudella paskaa ja loukata ihmisiä. Itse kunnioitan hänen mielipidettään, mutta olen silti erimieltä. Käytän tälläkin hetkellä Firefoxia, koska ihan oikeasti tuon tyypin mielipide on aivan yhtä arvokas kuin Pentti Perustallaajan eikä siitä tarvitse nostaa naurettavaa haloota sen takia että hän sattuu ottamaan vastuuta yrityksen johtamisesta koska sekin pitää jonkun tehdä.

Eroaisin kyllä itsekin, jos firmassani oli tuommoisia mesoavia jääräpäitä, jotka eivät voi kunnioittaa mielipidettäni. Enkä olisi pahoillani jos menettäisin asiakkaita, jotka eivät voi hyväksyä eriäviä mielipiteitä.

jartar14/24

No jos tarpeeksi tarkalla eettisellä haravalla aletaan katsomaan toimitusjohtajien "siviilipuolen" mielipiteitä ja keinoja millä päästy kyseiseen tehtävään niin kaikki saadaan vaihtoon. Minun mielestäni Mozilla ei muuttunut ihmisiä itsemurhan partaalle ajavaksi tappajaksi kun toimitusjohtaja vaihtui. Voin toki olla väärässäkin ;) Tosin tämän selkkauksen jälkeen tuli selväksi että suvaitsemattomuudella, saadaan jopa selain yhtiön toimitusjohtaja vaihtumaan.

Eikä sanan, tai mielipiteen vapaus ole mikään kilpi minkä takaa voi huudella mitä tahansa paskaa ja sitten lällätellä jotain

Eli sinun mielestä sana eikä mielipide vapautta pidä olla?!? Vai mitä ajat takaa? Viedäänko saunan taakse seuraavaksi vaikka paljon saastuttavilla autoilla ajajat? Yleistetysti voisi sanoa, että he tarkoituksenmukaisesti saastuttava luontoa eli he eivät suvaitse sitä. Aika iso rikos ;)

Lauzi15/24

Tarkoitin tuolla huuteluosuudella tätä sananvapausargumenttia yleisesti, enkä ole sitä mieltä, että Eich olisi julkisesti huudellut mitään, eikä tämä käsittääkseni ole puolustellut sanomisiaan.

Toimitusjohtajan mielipiteet eivät välttämättä edusta yrityksen linjaa ja pienemmissä asioissa niiden ei varmasti tarvitsekkaan. Homovastaisuus ei kuitenkaan tänä päivänä ole mikään pieni kuriositeetti, vaan se tupataan näkemään umpimielisyytenä ja ennakkoluuloisuutena.

Ja ainahan vähänkin korkeammalla profiililla seilaavat ihmiset ovat menettäneet oikeutensa täyteen mielipiteenilmaisuun, varsinkin tällaisissa tulenaroissa asioissa.

Lauzi16/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Tottakai sillä on väliä. Toimitusjohtajan voidaan katsoa edustavan johtamaansa yritystä ja tällöin myös tämän avautumisia voidaan ja täytyykin tarkastella, varsinkin kun on melko polarisoivasta aiheesta kyse.

No jos tarpeeksi tarkalla eettisellä haravalla aletaan katsomaan toimitusjohtajien "siviilipuolen" mielipiteitä ja keinoja millä päästy kyseiseen tehtävään niin kaikki saadaan vaihtoon. Minun mielestäni Mozilla ei muuttunut ihmisiä itsemurhan partaalle ajavaksi tappajaksi kun toimitusjohtaja vaihtui. Voin toki olla väärässäkin ;) Tosin tämän selkkauksen jälkeen tuli selväksi että suvaitsemattomuudella, saadaan jopa selain yhtiön toimitusjohtaja vaihtumaan.

Ei Mozilla mihinkään muuttunutkaan, kyse onkin siitä, voiko yritys markkinoida itseään tasa-arvoa ja yksilönvapautta arvostavana, jos toimitusjohtajan pallilla istuu julkinen homfoobikko.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Eikä sanan, tai mielipiteen vapaus ole mikään kilpi minkä takaa voi huudella mitä tahansa paskaa ja sitten lällätellä jotain

Eli sinun mielestä sana eikä mielipide vapautta pidä olla?!? Vai mitä ajat takaa? Viedäänko saunan taakse seuraavaksi vaikka paljon saastuttavilla autoilla ajajat? Yleistetysti voisi sanoa, että he tarkoituksenmukaisesti saastuttava luontoa eli he eivät suvaitse sitä. Aika iso rikos ;)

Äh! Tarkoitin, että vaikka sinulla olisikin oikeus mielipiteeseesi ja pienillä rajoituksilla (Nazzi propaganda ja rikokseen yllyttäminen eivät taida mennä sananvapausseulasta läpi) myös oikeus ilmaista mielipiteesi, niin nämä oikeudet eivät tee mielipiteistäsi immuuneja kritiikille. Ei ole sama asia lynkata toista tämän mielipiteiden vuoksi, tai sanoa että mielipiteesi ovat persiistä ja antavat sinusta kuvan ahdasmielisenä urpona.

jartar17/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Tarkoitin tuolla huuteluosuudella tätä sananvapausargumenttia yleisesti, enkä ole sitä mieltä, että Eich olisi julkisesti huudellut mitään, eikä tämä käsittääkseni ole puolustellut sanomisiaan.

Toimitusjohtajan mielipiteet eivät välttämättä edusta yrityksen linjaa ja pienemmissä asioissa niiden ei varmasti tarvitsekkaan. Homovastaisuus ei kuitenkaan tänä päivänä ole mikään pieni kuriositeetti, vaan se tupataan näkemään umpimielisyytenä ja ennakkoluuloisuutena.

Näin ei mielestäni ajattele muuta kuin ahdasmieliset ihmiset.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Ei Mozilla mihinkään muuttunutkaan, kyse onkin siitä, voiko yritys markkinoida itseään tasa-arvoa ja yksilönvapautta arvostavana, jos toimitusjohtajan pallilla istuu julkinen homfoobikko.

Ennenkuin enempää kirjoitat niin miettisin hieman sitä omaa asennetta. Jos ei kannata tasa-arvoista aviolittolakia niin on homofoobikko? Mielestäni sellainen yritys ei voi markkinoida itseään tasa-arvoa ja yksilönvapautta kannattavana, mikä sanelee mielipiteet myös "siviilielämän" puolelle. Oletko eri miltä?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Äh! Tarkoitin, että vaikka sinulla olisikin oikeus mielipiteeseesi ja pienillä rajoituksilla (Nazzi propaganda ja rikokseen yllyttäminen eivät taida mennä sananvapausseulasta läpi) myös oikeus ilmaista mielipiteesi, niin nämä oikeudet eivät tee mielipiteistäsi immuuneja kritiikille. Ei ole sama asia lynkata toista tämän mielipiteiden vuoksi, tai sanoa että mielipiteesi ovat persiistä ja antavat sinusta kuvan ahdasmielisenä urpona.

Pieni kritiikki tai potkut töistä ja tappo uhkaukset eivät liity mielestäni yhtään yhteen. Hyvin on huomattu, että jos nyky yhteiskunnassa ei kannata yleistä vallalla olevaa mielipidettä niin seuraamuksia tulee. Pieni kritiikki on niistä hyvin kaukana.

Lauzi18/24

Olen vahvasti eri mieltä. Kuten jo sanoin, ei korkeassa asemassa olevilla henkilöillä ole täysin yksityistä siviilielämää. Tämä koskee muunmuassa isojen yritysten johtoporrasata ja politikkoja. Eikä kyse ole mielipiteiden sanelemisesta, vaan siitä että niitä omia mielipiteitä ei paljoa auttaisi päästää julkisuuteen (tässä tapauksessa Eich ei tietenkään itse ole antanut mitään homovastaisia lausuntoja ja koko farssi on lähtenyt käyntiin täysin vahingossa), jos ne eivät ole linjassa sen edustamasi firman arvojen kanssa. Mielipiteitä siis saa ja pitääkin olla, mutta korkeamissa asemissa olevien vain pitäisi olla niiden jakamisen kanssa tarkkana, ettei tule mitään pr-katastrofia.

En tiedä mitä tarkoitat vallalla olevilla mielipiteillä. Meillä on vallalla sellainenkin mielipide, että juutalaisten kaasuttaminen toisen maailmansodan tiimellyksessä ei ollut ihan jees ja aina kun joku ehdottaa, että sellaista ei tapahtunut, tai jos vaikka tapahtuikin niin ei paljoa haittaa, niin siitä tulee melko isoa kritiikkiä ja jos asiasta mielipiteitä antanut kaveri sattuu olemaan jonkin puulaakin toimari, niin ulko-ovi käy ennen seuraavan päivän aamupalaveria.

En yritä pistää kansanmurhaa ja homovastaisuutta ihan samalle vakavuusasteelle, yritän vaan sanoa, että kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia ja niitä pitää aina arvioida sisällön mukaan, eikä kaikkia mielipiteitä voida hyväksyä vain siksi, että jokaisella on oikeus sellaiseen.

jartar19/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Olen vahvasti eri mieltä. Kuten jo sanoin, ei korkeassa asemassa olevilla henkilöillä ole täysin yksityistä siviilielämää. Tämä koskee muunmuassa isojen yritysten johtoporrasata ja politikkoja. Eikä kyse ole mielipiteiden sanelemisesta, vaan siitä että niitä omia mielipiteitä ei paljoa auttaisi päästää julkisuuteen (tässä tapauksessa Eich ei tietenkään itse ole antanut mitään homovastaisia lausuntoja ja koko farssi on lähtenyt käyntiin täysin vahingossa), jos ne eivät ole linjassa sen edustamasi firman arvojen kanssa. Mielipiteitä siis saa ja pitääkin olla, mutta korkeamissa asemissa olevien vain pitäisi olla niiden jakamisen kanssa tarkkana, ettei tule mitään pr-katastrofia.

Niin, että johtavissa viroissa olevilla henkilöillä ei saa olla siviilielämää eikä mielipiteitä. Kaikki yksityiselämän asiat pitäisi pystyä piilottamaan. Tähän kuuluu joka ikinen teko, mitä on elämänsä aikana tehnyt. Jos kerrankin on/ on ollut varomaton niin paparazzi, toimittaja tai joku vihamielinen taho iskee ja peli on selvä. On surullista että ihmiset hyväksyvät tämän. Minun mielestäni se on sairasta!

Elämä opettaa ja naivius karisee. Ei ole mikään vahinko että tämä lahjoitus juttu tuli julkisuuteen. Taustalla on todennäköisesti viha tai raha. Itse veikkaan jälkimmäistä. Esim. IE:lle ja Googlelle oikea "onnenpotku" kun mozillan mainetta saadaan alas. Perintinen jenkkien malli, vastustaja lokaan, itse suosioon.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

En yritä pistää kansanmurhaa ja homovastaisuutta ihan samalle vakavuusasteelle, yritän vaan sanoa, että kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia ja niitä pitää aina arvioida sisällön mukaan, eikä kaikkia mielipiteitä voida hyväksyä vain siksi, että jokaisella on oikeus sellaiseen.

Mutta kuitenkin kirjoitit niistä samassa yhteydessä. Aletaan samantien vertaamaan mummon potkimista Afrikassa tapahtuneisiin kansan murhiin, niin saadaan tuo potkiminen tuntumaan jopa rakastettavaksi teoksi.

Unohdetaan se yleistäminen. Ei ruveta hakeamaan epärealistisia vertailukohtia. Ei leimata eikä haukuta. Ymmärretään se että ihmiset ovat erilaisia, eikä ihmisten tarvitse ajatella samalla tavalla. Siinä olisi jo hyvä alku. En minä ajattele kaikista asioista samalla tavalla kaverien, tuttujen, vanhempien ja kumppanini kanssa. Mieleeni ei kuitenkaan tulisi vaatia heille potkuja.

Mitä muuten tuumaisit kun sinä saisit potkut neljän vuoden päästä yhden tänä vuonna antamasi mielipiteen tai lahjoituksen vuoksi. Tai sitten sinun perheenjäsenellesi kävisi näin. Ajatteli vuonna 2010 maahanmuuttajista tietyllä tavalla, ensi vuonna potkut. Se on se kuuluisa reilukerho, mitä minä en kannata.

Lauzi20/24

Vedät sanomisistani kovasti johtopäätöksiä. En ole sanonut, ettei korkeassa asemassa olevilla olisi oikeutta mielipiteeseen, tai että näiden pitäisi ottaa ylhäältä saneltuja mielipiteitä omikseen. Pr:än takia, näiden vaan tulee varoa mielipiteidensä ilmaisua.

Ja ihan suoraan sanottuna, tässä ei ole kyse pelkästään miehen mielipiteestä, tämä oli päässyt itseltänikin ohi aluksi, mutta suurin osa mekkalastahan nousi siitä, että Eich on tukenut tätä anti-LGBT lakia. Tällöin ei enää voida puhua pelkästä mielipiteestä, vaan toimimisesta jotain asiaa vastaan.

Mitä tuumaisin jos saisin potkut mielipiteideni takia? Riippuu paljon asiayhteydestä, jos annan äärirasistisen mielipiteen ja päädyn toimimaan suuryrityksen pr-puolen johtjajana, niin en yhtään ihmetteleisi, jos minut todettaisin kyvyttömäksi hoitamaan tehtävää, nyt valoon tulleiden rasististen mielipiteideni takia. Tämä tietenkin riippuisi kannanottojeni vakavuudesta, eli olenko käyttänyt jotain halventavaa ilmaisua yhdessä lauseessa, vai kirjoittanut Breivikin manifestille jatkoa.

jartar21/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Vedät sanomisistani kovasti johtopäätöksiä. En ole sanonut, ettei korkeassa asemassa olevilla olisi oikeutta mielipiteeseen, tai että näiden pitäisi ottaa ylhäältä saneltuja mielipiteitä omikseen. Pr:än takia, näiden vaan tulee varoa mielipiteidensä ilmaisua.

Korjataan muotoon, pitää varoa jokaikistä lausuntoa, tekoa ja mielipidettä mitä on koskaan tehnyt. En kannata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Ja ihan suoraan sanottuna, tässä ei ole kyse pelkästään miehen mielipiteestä, tämä oli päässyt itseltänikin ohi aluksi, mutta suurin osa mekkalastahan nousi siitä, että Eich on tukenut tätä anti-LGBT lakia. Tällöin ei enää voida puhua pelkästä mielipiteestä, vaan toimimisesta jotain asiaa vastaan.

Tai puolesta. Ihan miten sen haluaa nähdä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Mitä tuumaisin jos saisin potkut mielipiteideni takia? Riippuu paljon asiayhteydestä, jos annan äärirasistisen mielipiteen ja päädyn toimimaan suuryrityksen pr-puolen johtjajana, niin en yhtään ihmetteleisi, jos minut todettaisin kyvyttömäksi hoitamaan tehtävää, nyt valoon tulleiden rasististen mielipiteideni takia. Tämä tietenkin riippuisi kannanottojeni vakavuudesta, eli olenko käyttänyt jotain halventavaa ilmaisua yhdessä lauseessa, vai kirjoittanut Breivikin manifestille jatkoa.

Sinun mielestäsi on siis äärirasisti jos ei kannata tasa-arvoista avioliittoa. Olen sanaton.

Käytännössä nyt puhutaan yhdestä vallitsevan mielipiteen vastaisesta ilmauksesta. Ei ketään halventavasta, ei rasismista eikä mistään väärästä. Vaikea on sanoa, mikä asia on tapetilla esim. vuonna 2017 ja onko sinun tämän hetken mielipiteesi/linjasi yhtenevä sen ajan vallitsevan mielipiteen kanssa. Ellei ole niin potkut takapuoleen ja kilometritehtaalle. Se on reilua.

Lauzi22/24

Kärjistät taas mielipiteitäni, tai sitten vain ilmaisen niitä uskomattoman kehnosti (ehkä molempia). Ei en tietenkään pidä homovastaisuutta(tai miksi sitä kukin haluaa kutsua) rasismina. Sinä kysyit, "Mitä muuten tuumaisit kun sinä saisit potkut neljän vuoden päästä yhden tänä vuonna antamasi mielipiteen tai lahjoituksen vuoksi." (sic.). Ja minä vastasin, että riippuu asiayhteydestä ja annoin esimerkin.

Tuntuu että ohitat kaikki pointtini vääntämällä olkiukkoja ja heittäytymällä tarkoituksella tyhmäksi (tämä ei siis tarkoita että pitäisin sinua tyhmänä).

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Käytännössä nyt puhutaan yhdestä vallitsevan mielipiteen vastaisesta ilmauksesta. Ei ketään halventavasta, ei rasismista eikä mistään väärästä.

Tästä asia kiikastaakin, sinä et pidä asiaa vääränä, mutta ilmeisesti vallitseva mielipide, tai ainakin tästä asiasta herneen nokkaansa vetäneiden mielipide on, että samat oikeudet kaikille seksuaaliseen suuntautumiseen katsomataa. Tällä kertaa kiisteltynä oikeutena siis oikeus avioliittoon.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Tai puolesta. Ihan miten sen haluaa nähdä.

Näin polarisoivassa asiassa ei oikein voi olla samaan aikaan toisen laidan puolesta, muttei toista vastaan, ainakaan ilman kunnon annosta älyllistä epärehellisyyttä. Voi tietenkin tasapainotella siinä välissä ja sanoa ettei ota kantaa.

Huomautetaan nyt vielä, että minulla ei ole mitään intressiä alkaa vääntää tuosta avioliittokysymksestä, sillä sen puiminen ei varsinaisesti kuulu tälle foorumille ja vaikka kuuluisikin, niin mokomasta asiasta netissä rähjääminen on niin loputon suo ettei vaan jaksa. Pahoittelen, että homma (no pun) on luisunut tuosta alkuperäisestä mielipiteen vapaus keskustelusta.

Michelola23/24

homot on ihan homoja

jartar24/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Tästä asia kiikastaakin, sinä et pidä asiaa vääränä, mutta ilmeisesti vallitseva mielipide, tai ainakin tästä asiasta herneen nokkaansa vetäneiden mielipide on, että samat oikeudet kaikille seksuaaliseen suuntautumiseen katsomataa. Tällä kertaa kiisteltynä oikeutena siis oikeus avioliittoon.

Herneiden nenään vetäneiden mielipide on, että samat oikeudet vain tasa arvoista avioliittoa tukeville. Siinä on se suurin ero omaan ajattelutapaan nähden. Hyväksyn että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat erilailla. Se on ainakin meille suomalaisille vaikea juttu. Tämä kun on kiusaajien luvattu maa. Suomessa arvioiden mukaan 100 000 työpaikkakiusattua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki