AfterDawn logo

Uudistettu Chrome tekee välilehdistä entistä monipuolisempia

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Google on päivittänyt Chrome-selaimensa versioon 32. Version uudistukset olivat mukana jo loppuvuodesta julkaistussa betassa.

Päivitys muuttaa hieman selaimen välilehtiä. Nyt niissä on pienet kuvakkeet, jotka paljastavat esimerkiksi mitkä välilehdet pitävät ääntä tai käyttävät tietokoneeseen kiinnitettyä kameraa.

Myös Safe Browsing -ominaisuus on Googlen mukaan muuttunut turvallisemmaksi, ja se saattaa nyt kokonaan estää käyttäjää lataamasta saastuneita tiedostoja. Eston voi kiertää, mutta se ei ole enää niin helppoa kuin aiemmin.

Windows 8:n Modern-näkymässä selaintaan käyttävät saavat käyttöönsä myös uudenlaisen, Chrome OS -käyttöliittymää muistuttavan näkymän. Sen avulla useamman selainikkunan hallinta on entistä helpompaa ja erilaisten Google-sovellusten avaaminen yksinkertaistuu.

Selaimen pitäisi päivittyä uuteen versioon automaattisesti. Päivityksen voi tehdä manuaalisesti selaimen valikosta kohdasta "Tietoja Google Chromesta".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki