AfterDawn logo

Google: "Jos käytät Gmailia, ei kannata odottaa yksityisyyttä"

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
18 kommenttia

Oikeudessa on meneillään joukkokanteen käsittely, jossa Google joutuu vastaamaan yksityisyyttä ja sen loukkaamista koskeviin syytöksiin. Yhtiön lakimiehiltä on kuultu varsin mielenkiintoisia lausuntoja käsittelyn aikana. Asiasta uutisoi Business Insider.

Lakijuttu sai alkunsa, kun Google yhtenäisti yksityisyyskäytäntöjään. Syytöksien mukaan uusi käytäntö estää kuluttajia valitsemasta, mille Googlen palveluille annetaan lupa käyttää yksityiseksi katsottuja tietoja, ja miltä palveluilta käyttö estetään. Lisäksi syytteissä kiinnitetään erityishuomiota Googlen sähköpostipalveluun ja sen kautta kerätyn tiedon käyttämiseen esimerkiksi hakutuloksissa.

Päivitys 15.8.2013: Googlen lausuntoja on tulkittu väärin.

Yhtiön puolustukseksi on muun muassa lausuttu, että ilmaista sähköpostipalvelua käyttävä ei voi tosissaan odottaa suojaa yksityisyydelleen. Tilannetta rinnastettiin tapaukseen, jossa joku lähettää kirjeen kollegalle, ja sitten yllättyy kun tämän sihteeri avaa sen. Sähköpostia lähettävä ei lausunnon mukaan voi yllättyä siitä, että hänen viestinsä prosessoidaan (automaattisesti) lähetyksen yhteydessä.


"Google on vihdoin julkisesti tunnustanut, ettei se välitä yksityisyydestä", kommentoi kuluttajien yksityisyyttä valvovan ja suojelevan Consumer Watchdogin johtaja John M. Simpson.

18 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/18

"viestinsä prosessoidaan (automaattisesti) lähetyksen yhteydessä."

Paremminkin: "NSA prosessoi viestin lähetyksen yhteydessä."

Ei siinä mitään, kyllähän tuo nyt jo kauan on ollut tiedossa, että sähköpostit saattaa kuka vaan lukea esim. Google itse, tai NSA halutessaan.

Sama pätee muihinkin s.posti palveluihin/limiin, ei vain gmail.

yksityisyys where are you...

FrostRose2/18

Olisiko tässä paikka taas pienemmille sähköpostin tarjoajille? Tai ainakin hyvä väli pisätä henkilökohtainen palvelu pystyyn. Tosin jos käytät sähköpostia puhelimen kautta, niin postisi todennäköisesti kulkee vastaavanlaisen "prosessoinnin" kautta microsoftin, googlen tai applen servereiden kautta NSA:lle. Tietenkään unohtamatta, että koska yleinen sähköpostiliikenne on salaamatonta, niin kaikki ruostinrajana ylittävä sähköpostiliikenne kopioidaan FRA:n toimesta, ja varmaan useammassa muussakin kohtaa kopioidaan selvälukuisena tekstinä talteen muitten valtioitten toimesta.

Toisaalta voidaan ajatella, että paskaakos sillä on väliä kopioiko joku laskusi tai muut vastaavat tiedot. Pelihän on jo aikaa sitten siinä mielessä menetetty. Toki vähän eri mieltä voidaan olla selkokielellä toimitettavista salasanoista, joita kukaan ei muista vaihtaa järjestelmissä, jossa sitä ei ole pakko tehdä.

G0lden_Kebab3/18

"Toisaalta voidaan ajatella, että paskaakos sillä on väliä kopioiko joku laskusi tai muut vastaavat tiedot."

No näin valitettavasti moni ajattelee, että ei ole mitään "salattavaa".

Kyse onkin monen kohdalla periaattesta, Omat asiani EI kuulu kenellekkään muulle, vaikka kyse olisi kauppalistasta.

Kysmyksen voisikin silloin esittää toisinpäin: Miksi jonkun pitäisi saada tietää kaikki henkilökohtaset asiani.

Sitä kannattaa miettiä.

Ja kyllä. peli on jo siinä mielessä menetetty ainakin s.postien osalta, mitä tulee suurimpiin palveluihin.

Ergopad4/18

Sähköisten kirjeiden aukaisemisessa ei ole mitään vikaa, niin kauan kuin sitä ei käytetä hyväksi ja emme asu kommunistisessa maassa, mutta koska olemme menossa siihen suuntaan lujasti, on tällaiset uutiset siinä mielessä huolestuttavia. Jos esimerkiksi STASI:lla olisi ollut tällainen käytössä, niin Berliinin muuri seisoisi pystyssä vieläkin tai jos Stalinilla niin miljoonia lisää olisi kuollut vankileireille toisinajattelijoina.

Jos olet kuollut kala ja menet virran mukana, niin sinulla ei ole ongelmaa, mutta jos virkoat eloon...

Fiili5/18

Onneksi kirjeposti ei sentään kierrä USA:n kautta, varmaan sekin läpivalaistaisiin ja tallennettaisiin. Tai paskaakos väliä jos ei ole mitään salattavaa, eiks vaan?

ArttuH5N16/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Yhtiön puolustukseksi on muun muassa lausuttu, että ilmaista sähköpostipalvelua käyttävä ei voi tosissaan odottaa suojaa yksityisyydelleen.

Mielestäni tuo ei ole kummoinen puolustus, varsinaisesti, mutta sinänsä validi pointti. Hölmöhän on, jos yksityisyyttään haluaa varjella ja ilmaista sähköpostia silti käyttää.

perhana7/18

Onhan se tietenkin muodikasta nyt vetää se NSA jokaiseen asiaan, mutta ei tässä oikeastaan ole kyse siitä, vaan ennemminkin tämän asian ydin kiteytyy tässä lauseessa:

Lainaus:

uusi käytäntö estää kuluttajia valitsemasta, mille Googlen palveluille annetaan lupa käyttää yksityiseksi katsottuja tietoja, ja miltä palveluilta käyttö estetään. Lisäksi syytteissä kiinnitetään erityishuomiota Googlen sähköpostipalveluun ja sen kautta kerätyn tiedon käyttämiseen esimerkiksi hakutuloksissa.

Minua ei henkilökohtaisesti ainakaan kiusaa juurikaan se jos jokin NSA:n kaltainen taho tarkistaa ettei sähköposteissani ole mitään terrorismiin viittaavaa, mutta en todellakaan pidä siitä että jokin Googlen kaltainen taho käyttää sähköpostieni sisältöä hyväkseen kehittääkseen hakupalveluitaan ja lähettääkseen minulle mainoksia tuotteista joista se sähköpostieni sisällön perusteella olettaa minun olevan kiinnostunut.

Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa tilanne että kirjaudun jonnekin aikuisviihdesivustolle ja saan siitä vahvistuksen sähköpostiini, niin tarkoittaako se sitä että sen jälkeen automaattisesti haluaisin saada päivittäin sähköpostiini viagra-mainoksia, tai että tämän jälkeen jos haen googlella tietoa jostain lasten leluista, saan hakutuloksiin ensimmäisenä linkin kaalimato.com... ei kiitos Google.

Lumikki8/18

Lainaus:

Sama pätee muihinkin s.posti palveluihin/limiin, ei vain gmail.


Tähän kommentoin sen verran että asia ei ole ihan näin.

Siis on kaksi eri asiaa jos postilaatikko on jossain ilmaisessa tai/ja mainosrahoitteisen yrityksen palvelussa jonka tiedetään lukevan sähköpostiviestejä. Tai vaikka USA:ssa olevassa palvelussa jossa tiedetään että NSA lukee ne viestit.

Suomessa olevassa palvelussa asiat ovat toisin siten että vaikka palveluntarjoja ja joku crakkeri voi teknisesti lukea sähköpostin koska ei ne sähköpostit ole mitenkään salattua. Niin Suomen lait kuitenkin kieltävät asian eli kirjeen tai sähköpostin lukeminen ilman asianomaisen lupaa on Suomessa rikos.

Eniten hymyilyttää että asia on muka joku uutinen, tuo on tiedetty jo vuosia että Google lukee kaiken yksityisen informaation jonka heidän palveluun laitatte.

Nikotiko9/18

Eihän mun yksityisasiat voi ketään kiinnostaa yhtä paljoa kun mua itteäni. Kattokaa vaan viestejä ja näyttäkää mainoksia niiden mukaan. Ainiin, adblock. Hups.

G0lden_Kebab10/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Sama pätee muihinkin s.posti palveluihin/limiin, ei vain gmail.


Tähän kommentoin sen verran että asia ei ole ihan näin.

Siis on kaksi eri asiaa jos postilaatikko on jossain ilmaisessa tai/ja mainosrahoitteisen yrityksen palvelussa jonka tiedetään lukevan sähköpostiviestejä. Tai vaikka USA:ssa olevassa palvelussa jossa tiedetään että NSA lukee ne viestit.

Suomessa olevassa palvelussa asiat ovat toisin siten että vaikka palveluntarjoja ja joku crakkeri voi teknisesti lukea sähköpostin koska ei ne sähköpostit ole mitenkään salattua. Niin Suomen lait kuitenkin kieltävät asian eli kirjeen tai sähköpostin lukeminen ilman asianomaisen lupaa on Suomessa rikos.

Eniten hymyilyttää että asia on muka joku uutinen, tuo on tiedetty jo vuosia että Google lukee kaiken yksityisen informaation jonka heidän palveluun laitatte.

Muotoilin vähän väärin. Tarkoitin sanoa, että nämä muut suurimmat amerikkalaiset s-postit. outlook,yahoo,..

Kannattaa kyllä suosia suomalaista tässäkohtaa.

CoinGobbler11/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Onhan se tietenkin muodikasta nyt vetää se NSA jokaiseen asiaan, mutta ei tässä oikeastaan ole kyse siitä, vaan ennemminkin tämän asian ydin kiteytyy tässä lauseessa:

Lainaus:

uusi käytäntö estää kuluttajia valitsemasta, mille Googlen palveluille annetaan lupa käyttää yksityiseksi katsottuja tietoja, ja miltä palveluilta käyttö estetään. Lisäksi syytteissä kiinnitetään erityishuomiota Googlen sähköpostipalveluun ja sen kautta kerätyn tiedon käyttämiseen esimerkiksi hakutuloksissa.

Minua ei henkilökohtaisesti ainakaan kiusaa juurikaan se jos jokin NSA:n kaltainen taho tarkistaa ettei sähköposteissani ole mitään terrorismiin viittaavaa, mutta en todellakaan pidä siitä että jokin Googlen kaltainen taho käyttää sähköpostieni sisältöä hyväkseen kehittääkseen hakupalveluitaan ja lähettääkseen minulle mainoksia tuotteista joista se sähköpostieni sisällön perusteella olettaa minun olevan kiinnostunut.

Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa tilanne että kirjaudun jonnekin aikuisviihdesivustolle ja saan siitä vahvistuksen sähköpostiini, niin tarkoittaako se sitä että sen jälkeen automaattisesti haluaisin saada päivittäin sähköpostiini viagra-mainoksia, tai että tämän jälkeen jos haen googlella tietoa jostain lasten leluista, saan hakutuloksiin ensimmäisenä linkin kaalimato.com... ei kiitos Google.

niin mutta kun mietitään tämän maan yrityksiä ja kuinka yritysvakoilu toimii niin parhaimassa tapauksessa ne rupee kiristään sua että lähetät niille jotain ratkaisevaa tai oot kusessa,<- tätä toimintaa ei voi pelkästään valtio rahoittaa joten mukana on aina vapaamatkustajia, ja terrorismi on kaikista parhain tekosyy, niin joo emme ole lähi-idässä tai kiinassa tai venäjällä joten vakoilulla/terrorismillä/kansallisella turvallisuudella ei tätä voi perustella, ainoastaa että he haluavat taloudellisen/poliittisen yliotteen jotta voisivat taata oman taloudellisen menestyksen eri aloilla taas näitä yritysvakoilun uusia muotoja ;D ai niin tätä se jenkkilä tarvii koska talous niillä on muutenkin päin hlv:ettiä

niiden ei tarvi kun tietää muuta kuin kuka olet ja missä olet töissä kätyrit hoitaa loput, ja kyse sen jälkeen on pelkästä rahasta.

Sandels1212/18

"Jos et maksa palvelusta, et ole asiakas, jota palvellaan, vaan tuote, jota myydään."

Sove9213/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sandels12:

"Jos et maksa palvelusta, et ole asiakas, jota palvellaan, vaan tuote, jota myydään."

Näinhän se menee lähes jokaisessa ilmaispalvelussa. Aika älytön tekosyy tuo sihteeri kylläkin.

1pertti14/18

Niin kauan, kun ei kerrota, (eli ilmeisesti suunnilleen ikuisesti,) mitä kaikkea G-sovellukset seuraavat, mitä tietoja ne käyttäjistään tallentavat ja miten niitä käyttävät, meikäläinen on hyvin tarkka siinä, miten noita palveluja käyttää. Vaikka minulla ei ole mitään suuria salaisuuksia, en voi hyväksyä ajatusta, että joku seuraa, tallentaa ja käyttää hyväkseen minun yksityiseen viestintääni kuuluvia asioita. Näin siis erityisesti selaimen ja sähköpostien kohdalla. Hakukoneen suhteen on pakko hyväksyä poikkeus, koska kilpailukykyistä vaihtoehtoa ei ole.

raven0ak15/18

Harva muistaa sellasta kirjottamatonta sääntöä notta loppupeleissä mikää tieto minkä laitat internettiin ei tule pysymään yksityisenä...
Sanoo kuka mitä vain, niin on aina joku toinen joka pystyy näkemään sen tiedon.

1pertti16/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti raven0ak:

Harva muistaa sellasta kirjottamatonta sääntöä notta loppupeleissä mikää tieto minkä laitat internettiin ei tule pysymään yksityisenä...

On kuitenkin suuri ero siinä minkä tiedon itse laittaa internetiin ja mikä viesti on tarkoitettu vain nimetylle vastaanottajalle.

Lumikki17/18

Lainaus:

On kuitenkin suuri ero siinä minkä tiedon itse laittaa internetiin ja mikä viesti on tarkoitettu vain nimetylle vastaanottajalle.


Luulen että edellisen viestin kirjoittaja tarkoittaa että internetissä ei ole yksityisyyttä, riippumatta mikä on henkilön tarkoitus asiaan tai mitä asiaa interneissä käyttää. Internet on julkinen tai puolijulkinen. Siellä ei ole todellista yksityisyyttä.

Esimerkiksi jokaisella palvelulla on ylläpitäjä(t) jotka aina pääsevät kaikkeen tietoon käsiksi joka heidän palvelussa on. Edes salaukset eivät aina estä asioita.

Esimerkiksi sähköpostin pääsee lukemaan muutkin kuin lähettäjä ja vastaanottaja. Myös vastaanottajan sähköpostin palveluntarjoajan ylläpitäjät voi viestin lukea erittäin helposti.

1pertti18/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Esimerkiksi sähköpostin pääsee lukemaan muutkin kuin lähettäjä ja vastaanottaja. Myös vastaanottajan sähköpostin palveluntarjoajan ylläpitäjät voi viestin lukea erittäin helposti.

Itsekin tuolla aikaisemmin totesit, että Suomen viestintäsalaisuutta koskeva lainsäädäntö kriminalisoi tuollaisen toiminnan. Täällä jo oikeudeton tiedonhaku toiselle osoitetun televiestin sisällöstä on rangaistava teko, puhumattakaan tiedon käytöstä omassa elinkeinotoiminnassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki