AfterDawn logo

Apple aikoo päivittää MacBookien ja iPadin näytöt IGZO-tekniikkaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Korealaisen etnews.com-uutissivuston mukaan Apple aikoo siirtyä IGZO-tekniikalla valmistettuihin paneeleihin MacBook-kannettavissaan ja iPad-taulutietokoneessaan. Sharpin kerrotaan lisäävän IGZO-paneelien tuotantoa ja LG:n päivittävän tuotantolinjojaan uutta teknologiaa varten.

Sivuston mukaan IGZO-näytöllä varustetut MacBookit nähtäisiin ensi vuoden alkupuoliskolla, mutta aikataulua iPadien suhteen ei kerrottu. Kiinnostus teknologiaa kohtaan on kasvanut viime aikoina, mistä kertoo myös Qualcommin 120 miljoonan dollarin sijoitus Sharpiin.

IGZO-teknologialla saadaan valmistettua korkean resoluution paneeleita. Sen etuihin perinteisempään a-Si-tekniikkaan verrattuna kuuluu myös matala tehonkulutus, joka saavutetaan taustavalaistuksen tarpeen vähenemisen kautta. Kulutus voi vähentyä jopa 54 prosentilla. Tätä kautta mobiililaitteiden akkukestoa saadaan kasvatettua ja painoa pienennettyä.


Apple esitteli WWDC-kehittäjätapahtumassa uusia Haswell-pohjaisia MacBook Air -kannettavia, joiden akkukesto on kasvanut selvästi aiemmista malleista. Uusi Mavericks-käyttöjärjestelmä sisältää myös uusia energiansäästöominaisuuksia.

Sharp kertoi keväällä, että se on aloittamassa kesällä kolmen uuden paneelikoon tuotannon IGZO-tekniikalla. Uudet paneelikoot ovat 11,6-, 14- ja 15,6 tuumaa, joiden resoluutiot ovat vastaavasti 2560 x 1440 pikseliä, 3200 x 1800 pikseliä ja 2560 x 1440 pikseliä. Aiemmin on jo alkanut 13 tuuman (3200x1800 pikseliä) paneelien valmistus. Koot sopivat kannettavien tietokoneiden näyttöihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki