AfterDawn logo

PC-pelaajille Logitechiltä uusi tuoteperhe

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
4 kommenttia

Maailman johtavaksi oheislaitevalmistajaksi itseään tituleeraava Logitech on julkaissut PC-pelaajille uuden Logitech G -tuoteperheen, johon kuuluu hiiriä, näppäimistöjä ja kuulokkeita, jotka on alusta asti suunniteltu vastaamaan vaativien pelaajien tarpeita.

Logitech
kertoo tutkineensa paljon, kuinka esimerkiksi hiiriä käytetään. Uusimmissa malleissa kohdat, joihin kohdistuu raskaampaa kulutusta on nyt käytetty "kehittyneitä pintamateriaaleja". Lisäksi kämmenalueet on pinnoitettu kosteutta hylkivällä materiaalilla.

Uuden malliston johtotähtenä on G700s langaton pelihiiri, joka toimii 2,4 gigahertsin taajuudella. Hiirelle luvataan jopa kahdeksan kertaa parempaa vasteaikaa kuin tavallisella USB-hiirellä. G700s:ssä on 13 ohjelmoitavaa painiketta ja sen tarkkuutta voi säätää lennosta välillä 200-8200 DPI. Suositushinnaksi kerrotaan 99 euroa.

Malliston langallisista hiiristä kovin on G500s laserhiiri, jonka kerrotaan olevan erityisesti räiskintään sopiva. Mallista löytyy ohjelmoitavia painikkeita 10 ja paino on säädettävissä painoilla. DPI-tarkkuus on samoissa lukemissa kuin langattomalla isoveljelläkin. Hinnaksi ilmoitetaan 79 euroa.


Näiden lisäksi julkaistiin myös halvemmat G400s ja G100s optiset hiiret, joiden hinnat ovat 69 ja 39 euroa.


Näppäimistöistä järeämpi on G19s, jossa on säädettävä LCD-värinäyttö, rannetuki, 12 ohjelmoitavaa painiketta ja 2 USB-liitäntää. G19s Gaming Keyboardin suositushinta on 229 euroa.

Lisäksi Logitech kertoi uusista kuulokkeistaan. Järeimmät kulkevat nimellä G430 Surround Sound Gaming Headset. Kuulokkeissa käytetään Dolby Headphone -tekniikkaa ja korvakupit ovat irrotettavat ja pestävät. Mukana on taustamelua ehkäisevä mikrofoni ja johtoon on liitetty hallintapainikkeet. Hinnaksi kerrotaan 79 euroa.

Kaikki uutuudet ovat saatavilla toukokuussa.

4 KOMMENTTIA

johtaja591/4

Mutta missä viipyy mekaaninen G19?

hannibal_pjv2/4

Jou! Mekaanisella näppiksellä varustettu G19 olisi todellakin ollut jotain jota olsi voinut kokeillakkin. Hyvin hassua, kun heillä kuitenkin on 710+ mutta siinä ei ole tuota lcd näyttöä... Ilman sitäkin se on parempi pelinäppäimistö kuin G19 ja sen kanssa painuisi kauas ohitse...

Joonikko3/4

Lähde?
Onko nuo hinnat muunneltu 1$ = 1€ suhteella? Koska 79€ G500s:stä ja 69€ G400s:stä tuntuu hieman liian korkeilta.

Ainakin Forbes-lehden ja englannin kielisen Tom's Hardware sivun uutisissa mainitaan alemmat hinnat.
G500s 69,99$
G400s 59,99$
G100s 39,99$

Edit: Euro-hinnat näyttävät olevan vaan älyttömän korkeita.

Valje4/4

Originally posted by Joonikko:

Lähde?
Onko nuo hinnat muunneltu 1$ = 1€ suhteella? Koska 79€ G500s:stä ja 69€ G400s:stä tuntuu hieman liian korkeilta.

Ainakin Forbes-lehden ja englannin kielisen Tom's Hardware sivun uutisissa mainitaan alemmat hinnat.
G500s 69,99$
G400s 59,99$
G100s 39,99$

Edit: Euro-hinnat näyttävät olevan vaan älyttömän korkeita.

Hintatiedot ovat peräisin Logitechin lehdistötiedotteesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki