AfterDawn logo

Google avasi valokuituverkon, harvoille tällaiset huippunopeudet

Sami Koivunen Sami Koivunen
37 kommenttia

Tiistaina amerikkalaisjätti Google aloitti gigabitin valokuituverkon myynnin Kansas Cityssä Yhdysvalloissa, uutisoi Google Fiber-blogissaan. Ars Technica puolestaan uutisoi uuden verkon todelliseksi nopeudeksi 600–700 Mbps kumpaankin suuntaan ja hinnaksi 70 dollaria kuussa.

Ars Technican haastattelema Kansasin Hanover Heightsin kaupunginosassa asuva Mike Demarais kertoi valokuituyhteyden saatuaan "jumittuneensa kannettavansa ääreen" ja ladanneensa ensimmäisenä tekonaan Linux-distribuutio Ubuntun BitTorrenttia käyttäen. Lataus kesti vain pari minuuttia. Demarais julkaisi myös Twitterissä kuvankaappauksen nopeustestin tuloksesta.

Tällä hetkellä Google Fiber on käytössä ainoastaan Hanover Heights -kaupunginosassa, mutta The Vergen mukaan suunnitelmissa on laajentaa verkkoa myös 179:ään muuhun Kansas Cityn kaupunginosaan.

Google julkaisi tiistaina myös mainosvideon Google Fiberin asennuksesta.

37 KOMMENTTIA

helples1/37

Mulle kans

mcmopo2/37

Tuohon hintaan ei saa Suomesta edes satamegasta. Ja jotkut väittää että ollaan tekniikan kärkimaita.

ep_3/37

Mullekkin! Vaikka enhän tuollaista nopeutta oikeastaan tarvitse...

Tällä hetkellä vähintään 99,99% netin käyttäjistä ei tee noin nopealla yhteydellä yhtään mitään. Tiedä sitten, miten tulevaisuudessa tarvetta ilmenee tuollaiselle nopeudelle, mutta tällä hetkellä ei noin nopeasta yhteydestä hyödy.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Tuohon hintaan ei saa Suomesta edes satamegasta. Ja jotkut väittää että ollaan tekniikan kärkimaita.

Onhan tuo jo usein viime vuosina todettukkin, että Suomi oli tekniikan kärkimaita. Kaikenlaisissa netin kattavuuden/nopeuden vertailuissa Suomi on valunut pikkuhuljaa kauas kärjestä.
Joo ja hintataso on hieman toinen verrattuna Suomeen. 70$ on tällä hetkellä euroissa sellaiset 55€. Kun katsoin paikallisen Finnet-operaattorini hinnastoa (ainoa palveluntarjoaja täällä harvaanasutussa takapajulassa), niin tällä hetkellä 100/10 meganen yhteys lohkeaa 54€ hintaan ja 100/100 72€ hintaan. Hinnat näyttäisivät olevan lähempänä pääkaupunkiseutua pienemmät. Esim. Salossa:
http://www.ssp.net/nettiyhteydet/valokaista/

Google Fiberiin verrattuna täällä Suomessa saa pulittaa yhteydestään reilusti enemmän. Mutta niinhän se on, että edullistahan se tuonne tiheään asutuille alueille on nuo verkot rakentaa. Näyttääpä vielä nuo kuidut kulkevan pylväitä pitkin ilmassa, kun Suomessa ne poikkeuksetta kaivetaan syvälle maahan (=hidasta ja kallista).

Risupuu4/37

Amerikassa tollasella nopeudella ei tee paskaakaan, kun melkeinpä kaikissa nettiliittymissä on latausrajoitukset.

JoniS5/37

Lainaus:

Lataus kesti vain pari minuuttia

pitiköhän lukea pari sekuntia? kun 40mb netilläkin nuo tulee parissa minuutissa.

VIPI876/37

Soneran 100/5 ja 40e/kk tosin 24kk soppari

Lumikki7/37

Joo ei ole mitään tarvetta tuollaiselle yhteydelle. Eli miksi maksaa 1Gbits yhteysnopeudesta kun käytännössä tiedonsiirto on 98% ajasta alle 1Mbits.

G0lden_Kebab8/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti munkki666:

Lainaus:

Lataus kesti vain pari minuuttia

pitiköhän lukea pari sekuntia? kun 40mb netilläkin nuo tulee parissa minuutissa.

olin juuri sanomassa samaa. tolla nopeudella tulee sekunnissa tai hiukan alle. noh...

itsellä 15M ja enempää ei ole mahdollista saada tällä hetkellä tänne

PS. en asu korvessa

Mitä muuten tekee tavis 1gigan uploadilla?

dRD9/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Mitä muuten tekee tavis 1gigan uploadilla?

Veikkaan, että "maailma korjaa tyhjiön"-tilanne toteutuu tässäkin. Näin on aina ollut teknologian kanssa ja tulee todennäköisesti aina olemaan.

Muistelen kaiholla vuoden 1996 puoltaväliä, kun tuttavat ihmettelivät mihin ihmeeseen luulen ikinä tarvivani 5GB kovalevytilaa, aikana jolloin max. 1GB oli normimäärä. Tulivat MP3:t. Kovalevytila ja nettinopeuksien kasvu mahdollistivat digitaalisen videon jakelun, Youtuben, HD-videon netissä, Blu-ray -ripit, Netflixin kaltaiset systeemit, jne.

Kukaan ei vain osaa vielä ajatella, mitä tapahtuu, kun 1Gbps yhteydet ovat arkipäivää. Aivan kuten >512kbps nettiyhteyksien tarve oli täysin epärealistinen ajatus joskus 1996. Historiaa taaksepäin katsottuna asiat pystyy selittämään paremmin.

1Gbps molempiin suuntiin mahdollistaisi noin heittona esim. oikeasti perinteisen PC:n hylkäämisen ja siirtymisen täysin pilvityöpöytään. Samoin konsolipelien siirtyminen pilveen olisi luonnollinen siirtymä noilla nopeuksilla. Molemmat ovat jo tapahtumassa olevia prosesseja, mutta kun käytännön käyttöviive katoaa täysin, se on aikapaljon lähempänä arkipäivää.

Aeroxz10/37

Itse saan tälle harvaanasutulle pikkukylälle vain 8/1 Mbps, mutta kyllä se näyttäisi toimivan hyvin, koska pistin tuossa nettisivut pyörimään omalla servukoneella, ja nettisivun avausaika on noin 1,0-1,5 sekuntia.

(http://tools.pingdom.com/fpt/#!/Oqno8VKSb/http://aeroxz.servegame.com)

Ja toimii hyvin vielä kaikki palvelut, pelit, videot, lataukset jne.
Ainoa miinus on hinta, joka on 38,95/kk. Kallis hinta 8 megan yhteydelle, mutta tämä on ainoa yhteys, jos ei halua 2Mbps kuparia tai mokkulaa...

Piraat (vahvistamaton)11/37

Linux-distron lataaminen tuskin "jumittaa" koneelle. Eiköhän sieltä torrent-kaupasta ole tullut ladattua vähän jotain muutakin.

ep_12/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Mitä muuten tekee tavis 1gigan uploadilla?

Tietysti jakaa (laittomasti/laitonta) materiaalia ennennäkemättömällä nopudella... ;-)
Ja pian on TO-mafiat Googlen kimpussa, kun sen verkossa jaetaan niin pirusti ja pirun nopeasti laitonta tavaraa.

1 Gigan uploadilla tavis ei tee oikeasti mitään tällä hetkellä.

Kyläseppä (vahvistamaton)13/37

Mulla on 100Mbps/50Mbps -yhteys, joka tosin yhdistää nopeudella 80/20 johtuen kaapeloinnin laadusta, mutta ei ole haitannut koska hintaa tuolla on 20e/kk. Eihän se niin nopea ole kuin googlen tarjoama, mutta riittää mulle.

chatboy14/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Mitä muuten tekee tavis 1gigan uploadilla?

Höh, tottakai linux jakelua varten...

daba8815/37

paljokos keskiverto kone jaksaa kirjottaa sekunnis daataa?

WereCatf16/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daba88:

paljokos keskiverto kone jaksaa kirjottaa sekunnis daataa?

Kirjoittaa? Minne? Mekaaniselle kiintolevylle? SSD-levylle? RAM-muistiin? Miten määritellään "keskiverto?"

WereCatf17/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

1 Gigan uploadilla tavis ei tee oikeasti mitään tällä hetkellä.

Tavis ei ehkä tekisikään, mutta minulla ainakin olisi paljonkin käyttöä kun ei tarvitsisi mihinkään kolmannen osapuolen pilvipalvelimiin luottaa.

ep_18/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daba88:

paljokos keskiverto kone jaksaa kirjottaa sekunnis daataa?

Riippuu koneesta, ja lähinnä kovalevystä sekä RAID-tilasta. No jos oletetaan peruskoneeksi kone, jossa on tavallinen kovalevy yksinään ruksuttamassa niin kirjoitusnopeus on sellainen (jotain sinne päin) 50-90 MB/s

Eihän tuota yhteyttä yhdelle koneelle ole tarkoitettu, vaan idea on, että kapasiteettia riittää useille laitteille yhtä aikaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

1 Gigan uploadilla tavis ei tee oikeasti mitään tällä hetkellä.

Tavis ei ehkä tekisikään, mutta minulla ainakin olisi paljonkin käyttöä kun ei tarvitsisi mihinkään kolmannen osapuolen pilvipalvelimiin luottaa.

Joo. Kävi itselläkin mielessä käyttötarkoituksen tuo oma pilvi, mutta riittää siihen hitaampikin yhteys. Eli ei omaan pilveenkään noin kovaa vauhtia tarvitse. 100 megaakin on vielä käytännössä "liikaa" useimmille propellihatuille.

Tarmo7819/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Risupuu:

Amerikassa tollasella nopeudella ei tee paskaakaan, kun melkeinpä kaikissa nettiliittymissä on latausrajoitukset.

Tässä tuli se Amerikan ongelma. Se ei ole nopeus, vaan naurettavan alhaiset latausrajoitukset.

Mikellä taisi tulla raja vastaan jo tossa Linuxin latauksessa.

himpo20/37

100/5 0€/kk (meille ilmainen, muille 42€/kk) ja ratio on 1.6 joten giganen uppi olisi turha kun en julkaise koskaan mitään.

Kovalevy jaksaa kirjoittaa vähän alle 30Mt/s ja menee välillä tukkeeseen jo kun uTorrent yrittää kirjoittaa levylle sen 11Mt/s kun tulee satasta, mikä on aika harvinaista kun yleensä siihen ei riitä siemenet.

Taloon tulee kahden eri operaattorin valokuidut ja toiselta saisin jopa 1000/100 85€/kk liittymän, mutta ainut syy ottaa se olisi jos tahtoisin elvistellä sillä uutiskommenteissa, mutta teen sitä jo nykyiselläkin yhteydellä ;)

Hyperion9821/37

Hetkinen. Linux/Ubuntu -packin koko on muistaakseni n 700 Mt. Kun latausnopeus on sama, se latautuu muutamassa sekunnissa. Mutta kysymys kuuluu, miten tiedosto on saatu tallennettua tietokoneelle? Tuohon on tarvinnut jo nopean ssd -levyn, että on saanut tallennettua. Käytännössä aika on siis pidempi.

johtaja5922/37

600–700Mbps = 75-87,5Mt/s eli SSD pysyy hyvin perässä ja Debianin levyt tulee 7-8min.
E: Pilvipalveluiden yleistyessä se 100/100Mbps alkaa tuntua hitaalta, kun sitä verrataan 1G lähiverkon takana olevaan NAS-asemaan.

_kooma_23/37

Itse keksi nopsaan erään potentiaalisen asiakas ryhmän moisille nopeuksille, tosin uppi kaistaa sekään ei taida ihan helposti saada tukkoon.
Ajatellaan vaikkapa tollasta viis henkistä perhettä, iskä tsiigailee filmiä Netflix:stä (HD:na), poika pelailee huoneessaan bäfää, ja tietty harjoittaa siinä samalla piratismia(BD Rippejä, ja pelejä).
Toinen tyttäristä duunailee koulu tehtäviä, kuunnellen spotifytä, toinen kattelee sitten verkosta vaikkapa HD laatusena iPadillaan täydellisiä salkkareita. Niin ja entäs äitee sitten; no juttelee skypessä Japanilaisen mummonsa kanssa kuunnellen spotista Pink Floydia.
Toisin sanoen jokaisella henkilöllä on se 25 meganen netti, tämä siis tolla 100Mb:n netillä. 700-Gigan netistä voi jo vaikka "vuokarata" osan kaistasta vaikkapa naapuruston perheille :)
Aina siis siihen saakka kun pojan bäfä, iskän netti (HD) teevee ja kaikki muut siirtyvät pilveen, jolloin päätelaitteet ainoastaan kommunikoivat palvelimen kanssa, josta dDR jo antoikin osviittaa.

Curvy224/37

Olisikohan teistä moni maksamaan vähintään 2 tonnia kiinteästä liittymästä, ja lisäks 50 euroa kuukausimaksua. Ja kokemuksesta tiedän, että ei sekään välttämättä tarjoa täysiä nopeuksia.

dRD25/37

Uutisesta unohtunut mainita se, että "minä en tarvitse nopeampaa nettiä"-jengille Google Fiber tarjoaa mallin, jossa maksat $300 liittymiskustannuksia ja saat tuon jälkeen ilmaisen 5/1 netin 7 vuodeksi.

Ja Google Fiberissa ei ole lainkaan datamäärän siirtorajoituksia, ei tuossa ilmaisversiossa, eikä siinä 1Gbps versiossakaan.

Lumikki26/37

Tavallaan olen samaa mieltä usein epäiltiin että mihin noin suurta kapasiteettia oikeasti tarvitaan. Maailma muuttuu ja tarpeet muuttuvat.

Lainaus:

1Gbps molempiin suuntiin mahdollistaisi noin heittona esim. oikeasti perinteisen PC:n hylkäämisen ja siirtymisen täysin pilvityöpöytään. Samoin konsolipelien siirtyminen pilveen olisi luonnollinen siirtymä noilla nopeuksilla. Molemmat ovat jo tapahtumassa olevia prosesseja, mutta kun käytännön käyttöviive katoaa täysin, se on aikapaljon lähempänä arkipäivää.

Totta pilvipalvelun käyttökelpoisuus kasvaisi ja se mahdollistaisi myös UHDTV tulemisen nettiin.

Mutta kysymys on kuinka moni haluaan näitä Netistä. Itse kun en halua kumpaakaa eli pilvipalveluja tai netti pohjaista TV:tä. Siis palvelut kyllä mutta en netti pohjaisina. Netti pohjaisissa palveluissa useat asiat siirtyy sinne nettipalveluun; tietoturva, yksityisyys, luotettavuus, vastuut, kontrolli jne.. Myös väärinkäyttö mahdollisuudet kasvavat, kohdistettu mainonta, vakoilu, seuranta, tilastointi, varkaudet, yksityisyys loukkaukset jne..

Usein vain ajatellaan kuinka kätevää ja kivaa tämä on. Mutta kaikella on myös negatiivinen kääntöpuolensa, eikä se häviä välinpitämättömällä asenteella mihinkään. Eli sillä että tuijotetaan vain positiivisia asioita ja vähät välitetään seurauksista joita se myös synnyttää.

teme56527/37

Jep, eiköhän sitä käyttöä tuollekin pikkuhiljaa ala tulla.
dRD:n juttuun viitaten, itsekin muistan kun joskus 90-luvun lopulla porukoiden silloin ainut tietokone vaihtui uuteen ja sitä myöten kovalevytila kasvoi 1,6 gigatavusta 13,6 gigatavuun. Muistan silloin miettineeni että saako tuota ikinä täyteen? Nyt niillä on koneitakin 6kpl plus serveri.

Esim. IPTV (video-on-demandilla) tulee eittämättä korvaamaan perinteisen television ja pilvipalvelut yleistyvät, niin kyllä nuo kaistaa tulevat viemään nyt ja tulevaisuudessa.

Zeitsei28/37

Helsingin keskustassa valokuitu 10Mb ilman 24kk sopparia tekee 26€/kk. Tällä yhtälöllä 1000Mb yhteys maksaisi 2600€/kk.

Curvy229/37

Vitsinä tähän ketjuun... Ekan ohjelmani tein Commodore VIC 20:llä . 5 kilotavua keskusmuistia. ja jostain syystä herjas, että muisti loppui..?
Nopeuksista, että taisi olla alunpitäen jotain 1600 kilobittiä...
Mitenkähän esim. Netflix tänään sillä toimis.....

Rikkivety30/37

Hmmm... Suomessa Kymp tarjoaa 1000/100 yhteyttä 85€/kk. Ei paha hinta.

Sokar8031/37

Lainaus:

Tällä hetkellä vähintään 99,99% netin käyttäjistä ei tee noin nopealla yhteydellä yhtään mitään.

En ainakaan minä

Oli 40\8mbs welho nyt 110\10mbs DNA\Welho en olis muuten ottanut mut sai samaan hintaan

2v oli 40mb\s nyt ollut 4kk 110mb\s en huomaa yuotube ja Steam pelit ym perus surffailu mitään eroa

Ainut mistä tiedän että on 110mb\s on speed test

DNA\Wlho kaapelinetti on kyllä super hyvä toimii 100% en valita mut suuret nopeudet hyödyttömiä ainakin nyt

Curvy232/37

Hieno homma, kun itse käytän modeemina täällä saaressa Huawein E392 mallia. Nopeudet hivenen huitelee, no yleensä 4-15 Megabittiä.
Tosin netflixiäikin näillä voi käyttää ihan nopeasti. Eikä ole palvelusta kuin positiivistä sanottavaa.
Yleisesti sanottuna historia on tärkeää, ja sillä voi olla apua myös arvioidessa tulevaisuutta.
Ja varmasti tarvitaan hyvin nopeita liittymiä.
Itse kun kuitenkin, vähempi pelaan...

Ikke696633/37

Ai mihin tarvii noin nopeeta nettiä? Servereiden pyörittämiseen esimerkiksi.

Curvy234/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ikke6966:

Ai mihin tarvii noin nopeeta nettiä? Servereiden pyörittämiseen esimerkiksi.

Minusta joskus hivenen tuntuu, että jotkut serverit kaatuu, kun on liikaa kuormitusta.
Karkea kuva tästä, että jos 100 megan yhteyksiä yritettäs pyörittää niin aina löytyy pullonkaula.
Tosi jos tulevaisuutta ajatellaan, niin tottakai nopeammat yhteydet ovat hyvät, mutta käytännössä meitä on aika vähän, jotka osaavat niitä käyttää siihen mihin ne on tarkoitettu.
Tosta oli muuten juttua joskus, että Intel kokeili peräti 64-ytimistä, mutta jutussa oli epäily, että mihin sitä tarvitaan...

Ikke696635/37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Curvy2:

Ootko tosissas? Tuollaiseen ongelmaan kyllä löytyy vähintään 100 eri ratkaisua. Ja 64 ytimiset (4 x 16) palvelimet on ihan arkipäivää datacenttereissä.

Curvy236/37

Ok.. mutta mistä sitten johtuu, että jotkut serverit alkaa pätkimään.
Ja siks toiseks noita moniydinjuttujahan voi laittaa rinnakkain niin paljon kuin haluaa.
Väittivät joskus, että Googlen Haminan Summan palvelinyksiköllä voisi jäähdytystehoilla lämmittää koko kaupungin.

frg37/37

"Tällä hetkellä Google Fiber on käytössä ainoastaan Hanover Heights -kaupunginosassa, mutta The Vergen mukaan suunnitelmissa on laajentaa verkkoa myös 179:ään muuhun Kansas Cityn kaupunginosaan."

...eli noin kuuden hehtaarin alueella. Melko reilua vertailla sitten Suomen pahimpiin "takapajuloihin".

Myös muodostunut jonkinlaiseksi sitkeäksi hokemaksi, että Suomi olisi täysin pudonnut kehityksestä. Viime vuosina sitä kuitua on kuitenkin taidettu sen verran vetää maahan, että aiemmin syntynyttä välimatkaa on otettu kiinni. Kärki = tiheään asutut Aasian maat, pari entisen itäblokin maata jossa valtio on kustantanut kuidut + Ruotsi:

http://www.netindex.com/download/allcountries/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki