AfterDawn logo

Google päivitti katunäkymiä 400.000 kilometrin matkalta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Google on päivittänyt Street View -aineistoaan yhteensä yli 400.000 kilometrin matkalta. Yhtiön mukaan kyseessä on palvelun historian suurin materiaalipäivitys.

Stree View -palvelun tiestökattavuutta parannettiin erityisesti Macaun, Singaporen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Thaimaan, Taiwanin, Italian, Ison-Britannian, Tanskan, Norjan ja Kanadan osalta. Uusia erityiskohteita on myös tullut mukaan. Esimerkiksi Ferapontovin luostari, Katariinan palatsi ja Kronborgin linna löytyvät Street View'stä. Erityisnähtävyyksien määrä tuplaantui päivityksen yhteydessä.

Myös Suomen tiestö löytyy palvelusta. Ensimmäiset kuvat otettiin vuonna 2009. Google kuvasi uudelleen Suomen tiestöä vuonna 2011.

2 KOMMENTTIA

hubbaduck1/2

Eipä ole suomen kartat ainakaan vielä päivittyneet, edelleen näyttää olevan vuodelta 2009

Labratoria2/2

Päivitykset Suomeen! Meillä on todella muuttunut moni asia sitten ensimmäisten kuvien ja yleensäkin kehitys on lähtenyt käyntiin toden teolla. Uusia siltoja, uudistettuja katuja ja taloja, purettuja röttelöitä, uusia rakenteita, poistettuja teitä...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki