AfterDawn logo

Asus lopettaa miniläppäreiden valmistuksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Asus aikoo lopettaa viime vuosikymmenen lopun trendilaitteiksi muodostuneiden miniläppäreiden valmistuksen kokonaan. Asiasta kertoi verkkolehti Digitimes, joka viittasi yhtiön toimitusjohtajan lausuntoihin.

Päätöstä voidaan pitää historiallisena, sillä miniläppärivillityksen taustalla oli juuri Asuksen Eee PC -sarja. Aika on kuitenkin ajanut pienten ja heikkotehoisten kannettavien ohitse. Tilalle ovat tulleet kosketusnäytölliset älypuhelimet ja tabletit, joihin Asuskin aikoo vastaisuudessa keskittyä entistä tarmokkaammin. Fyysisen näppäimistön ystäville on tarjolla kevyitä ja tehokkaita ultrabook-koneita.

Miniläppäreiden kulta-aika alkoi käytännössä vuonna 2007, jolloin Asus esitteli ensimmäisen Eee PC:n. Asus osoitti, että tämäntyyppisille laitteille on kysyntää, minkä seurauksena muutkin merkit toivat markkinoille omia minikannettavia. Edullinen hinta houkutteli etenkin kehittyvissä maissa asuvia kuluttajia. Nyt kysyntä on kuitenkin tippunut vanhastaan vahvoilla markkina-alueilla radikaalisti, minkä takia Asus on päättänyt lopettaa tuotannon.


Kysyntä kymmenen tuuman kokoluokassa tuskin loppuu kuitenkaan kokonaan ja Asus aikookin paikata miniläppäreiden jättämää aukkoa yhtiön Transformer-sarjan tableteilla, jotka sisältävät erillisen näppäimistötelakan.

5 KOMMENTTIA

peex1/5

Tabletit ne vasta turhia kapistuksia onkin.

kane_k2/5

Ostaisin mielummin miniläppärin koska niissä on näppäimistö mutta ne on vaan niin tehottomia ettei niillä tee juuri mitään. Toisaalta, tablettiin voisi bluetoothilla saada näppäimistön mutta nekin on hitaita eikä androidille ole tiettävästi olemassa pokeri tai casinoclientejä.

jartar3/5

Miniläppäreissä olisi ollut valtavasti potentiaalia ja niiden "kulta-aika" olisi voinut olla hyvin pitkä. Ohjelmistotuki valtava, laitteella pitkä akunkesto minkä lisäksi fyysinen näppis mahdollistaa aivan erilaiset käyttötarkoitukset kuin pelkkä kosketusnäyttö. No Intel kuitenkin päätti ampua miniläppärit alas onnettomalla prosessorikehityksellä. Harmillista...

dRD4/5

Originally posted by jartar:

Intel kuitenkin päätti ampua miniläppärit alas onnettomalla prosessorikehityksellä. Harmillista...

Eikös tuo ollut osittain Intelin suunnittelemakin kuvio, muistelen että he olisivat valitelleet sitä, että "normitehoisten" läppäreiden ja pöytäkoneiden myynti sakkaa, kun jengi ostaa miniläppäreitä -> joissa Intelin kate oli naurettavan pieni. Toki Intel varmaan toivoi, että jengi siirtyisi ostamaan tonnin ultrabookeja miniläppäreiden sijaan, eikä tabletteja (varsinkaan non-intel-tabletteja) :-)

teme5655/5

Itselläkin tuollainen miniläppäri aikoinaan oli (Asusin EEEpc 701, oli muuten tosi modausystävällinen), mutta ei sitä tullut kovinkaan paljoa käytettyä. Tehoton rauta ja pieni näyttö ja näppäimistö, niin se käyttö vaan ei ollut sujuvaa.
Varsinkin nykyään kun toisaalta on noita tabletteja ja toisaalta esim. 13-tuumaisella näytöllä varustettuja läppäreitä, nuo miniläpyskät jäi vähän väliinputoajaksi.

Omiaanhan tuollainen miniläppäri olisi jossain pelkästään yhteen tiettyyn tarkoitukseen käytettynä, esim. navigaattorina.

Tablettia en silti edelleenkään osta. Minun tietokoneestani pitää löytymän fyysinen näppäimistö, piste. Ehkä sitten kun keksitään virtuaalinäppis, jolla pystyy kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä sujuvasti, voin harkita asiaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki