AfterDawn logo

Intel: kilpailevien tuotteiden valmistus ei ole mahdoton ajatus

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Intel kertoi tänään järjestetyssä sijoittajatapahtumassa, että yhtiö voisi hyvinkin käyttää tuotantolinjojaan kilpailevien tuotteiden valmistukseen. Intel ei siis sulje pois mahdollisuutta, että se valmistaisi Applelle tai Sonylle esimerkiksi ARM-arkkitehtuuriin perustuvia siruja.

Tähän asti Intelin tehtailla on valmistettu ainoastaan yhtiön omaan x86-mikroarkkitehtuuriin perustuvia komponentteja. Yhtiön tuotteet ovat menestyneet erinomaisesti perinteisissä tietokoneissa, mutta mobiililaitteisiin Intelin komponentit eivät ole oikein kelvanneet. Sen sijaan tableteissa ja älypuhelimissa tikittää lähes poikkeuksetta ARM-arkkitehtuuriin perustuvia siruja, joiden virrankulutus on selvästi alhaisemmalla tasolla.

Apple on ollut Intelin asiakas jo muutamia vuosia, mutta kevään mittaan verkossa on alkanut kiertää huhuja, joiden mukaan yhtiö olisi jättämässä Intelin prosessorit vähävirtaisempien ARM-suorittimien vuoksi. Tämänpäiväisten tietojen mukaan Intel voisi hyvinkin jatkaa Applen prosessorivalmistajana, vaikka tämä alkaisikin käyttää kilpailevaa arkkitehtuuria komponenteissaan. Tämä kuitenkin vaatisi Intelin mukaan pitkällisiä keskusteluja asiakkaan kanssa ja tilanteen tarkkaa analysointia.


Vielä kiinnostuneempi Intel oli oman arkkitehtuurin räätälöimisestä asiakkaansa tarpeiden mukaiseksi. Sirujätin talousjohtaja Stacy Smith sanoi, ettei edes räpsäyttäisi silmiään jos joku yhtiön asiakkaista esittäisi tällaisen ehdotuksen.

2 KOMMENTTIA

Thor19931/2

Taitaa Intelin taka-ajatuksena olla ARM:n liikesalaisuuksien vieminen ja Atomien kehitys, kun noin innokkaina ollaan :D

JnBXMPWPI (vahvistamaton)2/2

Great common sense here. Wish IÂ’d thuohgt of that.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki