AfterDawn logo

Seagate osti Samsungin kiintolevytuotannon

Teemu Laitila Teemu Laitila

Samsungin huhuttiin eilen etsivän ostajaa tappiota tekevälle kovalevybisnekselleen ja amerikkalaista Seagatea pidettiin potentiaalisena ostajana.

Nyt yhtiöt ovat vahvistaneet, että Samsungin kiintolevyosasto siirtyy Seagaten omistukseen 1,4 miljardin dollarin arvoisessa kaupassa. Puolet kauppahinnasta maksetaan Seagaten osakkeina, jonka tuloksena Samsung saa noin 10 prosentin omistuksen maailman toisiksi suurimmasta kiintolevyvalmistajasta.

Kiintolevyvalmistuksen lisäksi yhtiöt sopivat myös laajemmista yhteistyökuvioista sekä tekniikan ristiinlisensoinnista. Samsung toimittaa tulevaisuudessa Seagatelle NAND Flash -siruja, joita yhtiö voi hyödyntää pyrkiessään saamaan jalansijaa kasvavilta SSD-asemien markkinoilta. Samalla Seagate toimittaa tulevaisuudessa kaikki Samsungin työasemissa ja kannettavissa tietokoneissa käytetyt kiintolevyt.


Sopimus vaatii vielä eri kilpailuviranomaisten hyväksynnän, mutta yhtiöt odottavat sopimuksen toteutuvan vielä kuluvan vuoden aikana. Lähiaikoina tapahtuneiden yritysjärjestelyiden jälkeen kiintolevymarkkinoita hallitsee Western Digital noin 50 prosentin osuudellaan ja Seagate pitää hallussaan noin 40 prosenttia markkinosta. Kahden jättiyhtiön lisäksi hengissä on vielä Toshiba noin 10 prosentin markkinaosuudellaan.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki